Hyppää sisältöön

Järjestöt: Ihmisoikeussopimusten täytäntöönpanoa vahvistettava kestävästi ja johdonmukaisesti

Lapsen oikeudet
Politiikka & Yhteistyö
Uutiset
13.11.2025
Järjestöt: Ihmisoikeussopimusten täytäntöönpanoa vahvistettava kestävästi ja johdonmukaisesti

Perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen on oikeusvaltion ja demokraattisen yhteiskunnan perusta. Lastensuojelun Keskusliitto katsoo, että myös lasten ihmisoikeudet toteutuvat paremmin, kun oikeusvaltiota vahvistetaan.

Julkisen vallan velvollisuus on turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ja ihmisarvon loukkaamattomuus, sekä edistää oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Kulloisellakin hallituksella on viime kädessä vastuu siitä, miten nämä toteutuvat.

Yhteensä 20 ihmisoikeustyötä tekevää järjestöä on julkaissut ehdotuksensa hallitusohjelmaan sisällytettävistä perus- ja ihmisoikeuskirjauksista. Ehdotukset koskevat mm. kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestelmään sitoutumista, avointa ja osallistavaa lainvalmistelua, päätösten perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia, järjestöjen toimintamahdollisuuksia sekä rasismin ja syrjinnän torjuntaa.

Lastensuojelun Keskusliitto on mukana tavoiteohjelman allekirjoittajissa.

Lapsen oikeudet ovat ihmisoikeuksia

Perusoikeudet on kirjattu Suomen perustuslakiin ja ihmisoikeudet kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka on voimaansaatettu kansallisesti. EU-oikeutta koskevat EU:n perusoikeudet sisältyvät EU:n perusoikeuskirjaan.

– Lasten ja muiden haavoittuvien ryhmien oikeuksien toteutuminen kertoo yhteiskunnan demokratian tilasta. Tällä hetkellä ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota, demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa haastetaan ja kaipuu autoritääriseen johtamiseen nostaa päätään eri puolilla maailmaa. Siksi on tärkeää, että Suomi sitoutuu seuraavalla hallituskaudella entistä vahvemmin perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseen, sanoo erityisasiantuntija Taina Martiskainen Lastensuojelun Keskusliitosta.

Tutustu järjestöjen tavoiteohjelmaan: Ihmisoikeusjärjestöjen ehdotukset hallitusohjelmakirjauksiksi 2027 (pdf)

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje