Hyppää sisältöön

Lapset SIBin kautta on investoitu lapsiin ja nuoriin jo yli 4 miljoonalla eurolla

Lastensuojelu
Uutiset
8.05.2023
Lapset SIBin kautta on investoitu lapsiin ja nuoriin jo yli 4 miljoonalla eurolla

Lapset SIBin (Social Impact Bond eli tulosperusteinen rahoitussopimus) seitsemän kunnan tai hyvinvointialueen ja kahdeksan hankkeen kokonaisuudessa on jokaisessa omat tavoitteet ja vaikuttavuusmittarit. Ohjelmassa on nyt noin 400 lasta ja nuorta. Rinnallakulkijoita eli asiakastyötä tekeviä täysipäiväisiä työntekijöitä on 21. Huhtikuun verkostotilaisuudessa saatiin katsaus THL:n tutkimukseen sekä Hämeenlinnan Lapset SIB:in alustaviin tuloksiin.

Lapset SIB -verkosto eli kaikki ohjelman toimijat kokoontuvat säännöllisesti yhteisten asioiden äärelle. Huhtikuun 2023 verkostotilaisuuden ohjelmassa oli Lapset SIBin tilannekatsaus sekä THL:n Lapset SIB -pitkittäistutkimus ja alustavat Hämeenlinnan tulokset. Lisäksi verkostossa esiteltiin alustavia tuloksia pohjoismaisesta selvityksestä hyvinvointisektorin startup-yritysten ja kuntien välisestä yhteistyöstä.  

Lapset ja Nuoret SIB -ohjelmassa tuetaan tällä hetkellä noin 400 lasta ja nuorta sekä heidän perheitään. Välillisesti tuen piirissä on noin 700 lasta ja nuorta. Tähän mennessä ohjelmassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin on investoitu yli 4 miljoonaa euroa.

Ohjelman tavoite on tukea lapsia ja nuoria ennakoiden ja ehkäisevästi. Lapset SIB:issä yksityisten sijoittajien rahoittamalla pitkäjänteisellä tuella torjutaan syrjäytymistä sekä myöhempiä kalliita toimenpiteitä, mikä lopulta tuottaa säästöä kunnille ja hyvinvointialueille.

Ohjelmassa tavoitellaan siis samanaikaisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääntymistä sekä mitattua vaikuttavuutta. Rahaston kassavirran oletetaan kääntyvän positiiviseksi myöhemmässä vaiheessa. Vuoden 2022 loppuun mennessä tulospalkkiot kunnilta ovat sovittujen vaikuttavuusmittareiden perusteella olleet noin miljoona euroa. 

Pitkittäistutkimuksella lisätietoa toiminnan vaikutuksista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee parhaillaan Lapset SIBistä pitkittäistutkimusta. THL:n tutkimusterveisiä verkostolle toi johtava asiantuntija Timo Ståhl. THL:n tutkimus on valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin merkittävä.  

Tutkimuskysymykset ovat:  

  1.  Onko toiminta kustannusvaikuttavaa?
  2. Onko toiminta taloudellisesti kannattavaa, kustannushyödyt, säästöt sekä
  3. Miten SIB-toimintamalli soveltuu kuntien ehkäisevän ja edistävän työn rahoittamiseen? 

Tähän mennessä vahvuudet ja vaikeudet -aloitusmittaus on tehty Lapset SIBin 199 lapsesta ja nuoresta (SDQ/WEMWBS).  

Hämeenlinna ollut mukana alusta alkaen 

Hämeenlinnassa Lapset SIBin kohderyhmänä on alakouluikäiset pojat ja päätoteuttamismuotona Icehearts -toiminta. Hämeenlinnan kahdessa Icehearts-joukkueessa on tällä hetkellä yhteensä 34 alakouluikäistä poikaa, joiden rinnalla kulkee kaksi kasvattajaa poikien täysi-ikäisyyteen saakka. Hämeenlinnan Lapset SIBin vaikuttavuustavoitteina ovat lastensuojelumenojen aleneminen, työelämän tai opiskeluiden ulkopuolelle jäämisen estäminen sekä psykososiaalinen hyvinvointi.  

Timo Ståhlin mukaan ryhmätasolla suuria muutoksia psykososiaalisessa hyvinvoinnissa ei ole vielä havaittavissa. Neljän ensimmäisen vuoden aikana Hämeenlinnan kohderyhmään on Lapset SIB -rahastosta investoitu noin 800 000 €. Samassa ajassa toiminnasta on syntynyt Timo Ståhlin mukaan lapsen riskiluokitukseen perustuvaa arvioitua säästöä kunnalle/ hyvinvointialueelle noin 240 000 €, mistä Hämeenlinna on maksanut Lapset SIB -rahastolle tulospalkkiota. Lapset SIB Hämeenlinnan toiminnasta on siis koitunut tähän mennessä huomattavasti enemmän kuluja rahastolle kuin säästöjä kunnalle/ hyvinvointialueelle.  

Verkostossa saatiin myös kuulla S-Pankki Rahastoyhtiön vaikuttavuussijoittamisen johtajan Jussi Nykäsen puheenvuoro liittyen valmistumassa olevaan pohjoismaiseen selvitykseen hyvinvointisektorin startup-yritysten ja kuntien välisestä yhteistyöstä.  


Tervetuloa seuraaviin Lapset SIBin verkostotilaisuuksiin! Voit ilmoittautua sähköpostilistallemme tämän linkin kautta: https://www.lyyti.fi/questions/b0cea43c8f  

Lisätietoja: 

Hankepäällikkö Riikka Westman
Lastensuojelun Keskusliitto
p. 040 575 9115
riikka.westman@lskl.fi

Hankekoordinaattori Sonia Kuutti
Lastensuojelun Keskusliitto
p. 040 848 6381
sonia.kuutti@lskl.fi 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje