Siirry sisältöön

Avainsana: hyvinvointi

Kaivattua tietoa sijoitettujen lasten ja nuorten kokemasta hyvinvoinnista

Kaivattua tietoa sijoitettujen lasten ja nuorten kokemasta hyvinvoinnista

Suuri osa sijoitettuina olevista lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, kertoo THL:n julkaisema kouluterveyskysely 2017. Psyykkisiä ongelmia heillä on kuitenkin ikätovereitaan enemmän, kuten myös haasteita koulunkäynnin kanssa. Sijoitettuja lapsia myös kiusataan koulussa muita useammin. Lue lisää

Lastentarhasta päiväkotiin – varhaiskasvatuksen murros 1970-luvulta nykypäivään

Lastentarhasta päiväkotiin – varhaiskasvatuksen murros 1970-luvulta nykypäivään

Suomalainen hyvinvointivaltio muodostui varsinaisesti 1950–1970-luvuilla. Tällöin rakennettiin pakollinen sosiaalivakuutusjärjestelmä ja myös sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjonta laajeni huomattavasti. Yhtenä 1970-luvun tärkeimpänä perhepoliittisena uudistuksena voidaan pitää vuonna 1973 annettua lakia lasten päivähoidosta.  Lue lisää

Vaikuttavuusinvestoimisella haetaan ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ja inhimilliseen hätään

Vaikuttavuusinvestoimisella haetaan ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ja inhimilliseen hätään

Voidaanko riskisijoittamisesta, tuotto-odotuksista ja pääomasta puhua samassa yhteydessä inhimillisyyden, lastensuojelun ja hyvinvoinnin kanssa? Vaikuttavuusinvestoinnin maailmassa voidaan. SIB-malli nähdään mahdollisuutena kuntien ennaltaehkäisevän työn vahvistamiseen ja toimintakulttuurin muuttamiseen pitkäjänteisemmäksi, kustannustehokkaaksi ja lapsen tarpeista lähteväksi. Lue lisää

Järjestöt haastavat kuntavaaliehdokkaat lasten ja nuorten asialle

Kuntavaaliehdokkaat haastetaan allekirjoittamaan Lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulu. Allekirjoittamalla ehdokkaat sitoutuvat edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia tavoitteita, mikäli tulevat ... Lue lisää

Voiko kaiken saada?

Voiko kaiken saada?

Maailman ihanin työpaikka on perheystävällinen Lue lisää

Kansainväliset lapsen oikeuksien asiantuntijat kokoontuvat Helsinkiin kesäkuussa

Kesäkuun puolessa välissä pidettävässä kansainvälisessä seminaarissa keskitytään pohtimaan ratkaisuja lasten ja perheiden hyvinvoinnin haasteisiin. Seminaarissa luennoivat sekä kansainväliset että suomalaiset lapsen oikeuksien asiantuntijat. Seminaari on avoin kaikille ja ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Lue lisää

Tieto ja päätöksenteko eivät kohtaa lapsiasioissa

Lasten ja perheiden hyvinvointiin liittyvät haasteet tunnistetaan nykyisin hyvin. Haasteisiin ei kuitenkaan pystytä vastaamaan tarpeeksi ajoissa, eikä tutkimustietoa hyödynnetä tarpeeksi päätöksenteossa. Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiön uusi ohjelma haluaa tuoda tutkimustiedon kentän työntekijöiden ja päätöksentekijöiden avuksi. Lue lisää

Uudenlaista tutkimustietoa lasten, nuorten ja perheiden tilanteesta

Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö ITLAn tutkimus- ja vaikuttamisohjelma hakee uudenlaisia näkökulmia päätöksenteon tueksi. Lue lisää

Lasten hyvinvointia mittaavien indikaattoreiden kehittämistyön kiinnityttävä lapsen oikeuksien sopimukseen

Tietoa marginaaliin jäävien lasten ja nuorten hyvinvoinnista saatava. Lue lisää

Lausunto Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallisen imetyksen edistämisen asiantuntijaryhmälle ”Imetyksen edistäminen Suomessa – kansallinen toimintaohjelma”

Yleistä Lastensuojelun Keskusliitto antaa kannatuksensa ja tukensa imetyksen edistämisen kansalliselle toimintaohjelmalle ja sen toimeenpanolle. Asiantuntijaryhmä on perustanut näkemyksensä laajaan tutkimustietoon ... Lue lisää