Ongelmallinen välitön vaara lastensuojelulaissa

Kiireellinen sijoitus on aina viimeinen keino turvata lapsen hyvinvointi ja siihen ei koskaan tulisi ruveta kevein perustein. Viime vuosina kiireellisten sijoitusten määrän merkittävä kasvu on pakottanut pohtimaan keinoja, joilla määrän jatkuvaa kasvua voitaisiin hillitä.

Näyttää siltä, että ne toimenpiteet, joita kunnissa on tehty, ovat ainakin tilastojen valossa pysäyttäneet kiireellisten sijoitusten määrän kasvun tai jopa kääntäneet sen laskuun. Kuusikko-kuntien raportin mukaan kiireellisten sijoitusten määrä laski merkittävästi vuonna 2014 suurissa kaupungeissa.

Samaa kehityssuuntaa vahvistaa myös joulukuun alussa julkaistut valtakunnalliset lastensuojelutilastot. Niiden mukaan kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä väheni kymmenen prosenttia vuonna 2014.

Kehityssuunta on juuri oikea, kun aiempina vuosina kiireellisten sijoitusten kasvu on ollut huomattavaa. Kiireellinen sijoitus koski vuonna 2014 kaikkiaan 3 773 lasta.

Välittömän vaaran käsite on ongelmallinen

Nykyinen lastensuojelulaki mahdollistaa kiireellisen sijoituksen, kun ”lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa”. Vuoden 2016 alusta kiireellisen sijoituksen edellytyksiä tiukennetaan.

Sen mukaisesti lastensuojelulain 38.1 §:n sanamuoto tulee kuulumaan: ”Jos lapsi on lain 40 §:ssä mainituista syistä välittömässä vaarassa, lapselle voidaan järjestää kiireellisesti sijaishuoltona hänen tarvitsemansa hoito ja huolto.”

Juuri välittömän vaaran käsitteen tulkinta on se, mikä on aiheuttanut eniten epätietoisuutta lastensuojelun asiantuntijoissa. STM on kuntainfossa esimerkkien avulla pyrkinyt selkeyttämään käsitteen tulkintaa.

Esimerkkien kautta syntyy väistämättä käsitys siitä, että kiireelliseen sijoitukseen johtavat syyt säilyvät lähes samanlaisina kuin aiemmin vaikka lain sanamuoto tiukentuu.

On tärkeää muistaa, että kiireellisen sijoituksen on tarkoitus turvata lapsen oikeuksien toteutuminen niissä tilanteissa, joissa lapsen kasvu ja kehitys ovat uhattuina. Välittömän vaaran käsite on ongelmallinen ja pelkona on, että välittömän vaaran määrittely toteutuu ohjeistuksesta huolimatta hyvin eri tavoin.

Tutkimusta ei ole riittävästi

Kiireellisiin sijoituksiin liittyviä toimintakäytäntöjä ei ole tutkittu riittävästi. Toimintakäytännöt vaihtelevat kunnittain, kuten muussakin lastensuojelun toiminnassa.

Toisissa kunnissa kiireellisiin sijoituksiin liittyvät käytännöt ovat olleet lain hengen mukaisia. On kuitenkin myös syntynyt käytäntöjä, joissa esimerkiksi huostaanottojen valmistelu on aina lähtenyt kiireellisten sijoitusten kautta. Ilmeisesti tämä on osaltaan edistänyt lain uudistamista.

Onkin tärkeää pohtia, ovatko uudistuksen perusteena joihinkin huonoihin käytäntöihin liittyvät yleistykset. Lainsäädännön uudistusten tulisi aina perustua tarpeeseen uudistaa normiohjausta sekä riittävään tutkittuun tietoon.

Toimintakäytäntöjä olisi ollut osittain mahdollista muuttaa tukemalla kuntia lain toimeenpanossa niiltä osin, kun käytännöt ovat olleet virheellisiä.