Hyppää sisältöön

Harjoittelu Lastensuojelun Keskusliitossa – näköalapaikka alan toimintaan

Osallisuus
Blogit
20.12.2021
Harjoittelu Lastensuojelun Keskusliitossa – näköalapaikka alan toimintaan

Metropolia Ammattikorkeakoulussa sosionomiksi opiskeleva Minttu Junno oli harjoittelussa Lastensuojelun Keskusliitossa syksyllä 2021. Harjoittelujakson päätyttyä hänellä tulee kaksi vuotta alan opintoja täyteen. Blogissa hän kirjoittaa kokemuksistaan ja opeistaan harjoittelussa.

Sosionomin opinnoissa minua on kiinnostanut eniten lastensuojelu ja siihen liittyvät opinnot, joten tiesin haluavani harjoittelupaikkani liittyvän alaan. Selailin eri vaihtoehtoja ja löysin Keskusliitossa aikaisemmin olleen harjoittelijan blogitekstin hänen harjoittelukokemuksestaan. Blogiteksti sekä Keskusliiton nettisivut saivat paikan kuulostamaan hienolta harjoittelupaikalta erityisesti monipuolisuuden takia, joten päätin hakea harjoittelupaikkaani täältä – ja onnekseni pääsin.

Harjoittelu on ollut kokonaisuudessaan todella monipuolinen ja mieleenpainuva. Hienointa on ollut päästä osallistumaan erilaisiin työtehtäviin ja päästä seuraamaan Keskusliiton toimintaa laajasti. Koen, että harjoittelupaikkana Lastensuojelun Keskusliitto on uskomaton näköalapaikka alan toimintaan.

Lasten ja nuorten ääni kuuluviin

Erityisesti olen pitänyt erilaisten tilaisuuksien järjestämisessä mukana olemisessa ja niiden seuraamisesta, sillä niissä on päässyt tapaamaan monipuolisesti alan ihmisiä ja kuulemaan heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Myös useat nuorten tapaamiset ja nuorten mietteiden kuuleminen ovat olleet todella antoisia kokemuksia. Kokonaisuudessaan työtehtävieni monipuolisuus on ollut hienoa, sillä jokainen työviikko on ollut erilainen ja uudella tavalla mielenkiintoinen, minkä myötä harjoittelujaksoni onkin sujunut todella mielekkäästi.

Harjoitteluni aikana opin todella paljon uutta ja erityisen hienoa on ollut päästä kokemaan, miten Lastensuojelun Keskusliitossa tehdään töitä sen eteen, että saadaan lasten ja nuorten ääni kuuluviin. Myös lapsen oikeuksien ja osallisuuden vahvistamiseksi tehtävää työtä on ollut hienoa päästä tekemään ja seuraamaan. Näköalapaikalta pääsin myös näkemään, miten keskusliitto tekee vaikuttamistyötä yhdessä jäsenyhteisöjensä kanssa.

Oli myös hienoa ja opettavaista päästä tekemään yhteistyötä keskusliiton asiantuntijoiden kanssa sekä päästä näkemään, mitä heidän työnkuvaansa kuuluu.

Harjoittelun loputtua lähden jatkamaan opintoja mukanani hienoja kokemuksia alan parissa työskentelystä sekä valtavasti uutta tietoa keskusliiton toiminnasta lastensuojelun kehittämiseksi. Uskon, että pystyn hyödyntämään oppimaani niin opinnoissa, kuin tulevissa työtehtävissänikin.

Hybridityöskentely etänä ja livenä

Jo harjoittelupaikkoja etsittäessä oli tiedossa nykyisen maailmantilanteen mahdolliset vaikutukset harjoittelun toteutumiseen, joten olin valmistautunut toteuttamaan harjoittelujaksoni myös osittain etänä.

Tietenkin olisi ollut hienoa päästä tapaamaan keskusliiton työntekijöitä enemmän kasvokkain, mutta Teams-työskentely sujui vaivattomasti ja yhteistyö onnistui hyvin myös sen välityksellä. Keskusliitossa myös järjestettiin jonkin verran isompia kokouksia, joissa sain mahdollisuuden tutustua koko henkilöstöön, ja toimistolle oli aina lupa tulla tekemään töitä, jolloin pääsi myös tapaamaan kollegoja kasvokkain. Olen iloinen, että keskusliitossa oli mahdollisuus toteuttaa harjoittelua myös etätyösuositusten aikana, jotta saatiin harjoittelu toteutumaan suunnitellusti.

Kaiken kaikkiaan koen harjoittelujaksoni onnistuneen ja päällimmäinen fiilis on todella positiivinen. Olen kiitollinen siitä, että pääsin juuri tänne harjoitteluun sekä siitä, miten lämpimästi kaikki ottivat uuden harjoittelijan vastaan ja olivat valmiina tarjoamaan apuaan sekä uusia mielekkäitä työtehtäviä. Iso kiitos siis koko työyhteisölle, teidän kanssanne oli mahtavaa tehdä töitä nämä kymmenen viikkoa. Ja vielä erityiskiitos ohjaajalleni Iralle, jonka ansioista harjoitteluni sujui vaivattomasti ja mukavasti jo ensimmäisestä päivästä lähtien!

Haluan myös kannustaa muita opiskelijoita hakemaan keskusliittoon harjoitteluun, jos ala kiinnostaa. Oma kokemukseni antoi minulle todella paljon uutta intoa alaa kohtaan ja pääsin mukaan mielenkiintoisiin projekteihin harjoitteluni aikana.

Minttu Junno, sosionomiharjoittelija

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje