Jaksatko lukea loppuun? – Mistä Pisa-tulokset oikeasti kertovat

Tuoreet Pisa-tulokset ovat olleet monelle järkytys ja keskustelu käy vilkkaana. Ankarat syyttävät sävyt leimaavat lapsia ja nuoria, eikä sillä ei voi olla hyviä seurauksia. Muutokset lukutottumuksissa, digitalisaatio ja päivittäin kohtaamamme informaatiotulva nakertavat pohjaa pitkäjänteisyydeltä - myös meiltä aikuisilta.

”Kouluihmeen romahdus”, ”surullinen virstanpylväs” ja pitkä lista järkyttyneitä asiantuntijoita ja päättäjiä. On selvää, että tuoreista Pisa-tuloksista on oltava huolissaan ja taustalla olevien juurisyiden selvittämiseen on ryhdyttävä heti. Syitä tuloksiin on monia, eikä notkahdusta voida laittaa vain koronan aiheuttaman etäkoulun tai älypuhelinten piikkiin. Erityistä huomiota on herättänyt lukutaidon rapistuminen, mutta onko se vain lapsia koskeva ilmiö?

TLDR – Too long, didn’t read. Tuttu fraasi netin keskustelupalstoilta. Samaan aikaan, kun me aikuiset kauhistelemme Pisa-tulosten syöksyä, voisimme tarkastella myös sitä, miten itse luemme. Erilaisten selvitysten ja raporttien tulokset on työelämässä tiivistettävä nykyään niin lyhyiksi, että ne ovat silmäiltävissä hektisen elämän pyörteissä nopeasti, samaan aikaan kun kuuntelee kiinnostavaa podcastia.

Lastensuojelun Keskusliitonkin blogianalytiikka kertoo, että suurin osa lukijoista lukee blogeista vain noin neljänneksen – eikä se (ainakaan omasta mielestämme) johdu aiheiden tai kirjoitustavan epäkiinnostavuudesta. “Tärkein asia tekstin alkuun!” ”Suosikaa napakkaa ilmaisua!” Näin meitä ohjeistetaan, sillä harva jaksaa tai ehtii lukea montaa sivua. Äänikirjat ja digimediat syövät tilaa perinteisiltä painetuilta julkaisuilta. Näiden muutosten takana olemme me aikuiset.

Pisa-tulokset eivät siis kerro vain lasten ja nuorten osaamisesta ja valmiuksista, vaan ne heijastelevat yhteiskunnan ilmiöitä laajemmin. Miten voimme odottaa lasten ja nuorten lukutaidon ja pitkäjänteisyyden kehittyvän, kun todellisuus omassa arjessammekin on jotain aivan muuta?

Miten puhumme Pisa-tuloksista?

Järkytyksen keskellä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten me lasten ja nuorten osaamisesta ja suoriutumisesta puhumme ja kirjoitamme. Kohuotsikoita oman ikäluokan osaamisesta lukevat nimittäin myös oppilaat itse. Miltähän tuntuu olla osa sitä sukupolvea, joka aiheuttaa ”kansallista hätää lasten Pisa-fiaskolla” tai kuunnella, kuinka jonkun toisen kouluaikana olimme vielä Pisa-tulosten kärkimaa. Ja nyt kävi näin…

Vaikka monet osaavatkin etsiä korjattavaa juuri meidän aikuisten tekemistä ratkaisuista koulutukseen liittyen, kuulostaa keskustelu silti monessa paikassa epäreilulta. Yhtä lailla me aikuiset syyllistymme älylaitteilta lyhyiden videoiden selaamiseen, kuvatulvan rullaamiseen ja lyhyiden somepäivitysten silmäilyyn. On aika katsoa peiliin paitsi rakentamamme koulujärjestelmän osalta, myös omien toimintatapojemme osalta. Me annamme mallin. Ehkä puhelimen selaamisen sijasta voisimme tarttua kirjaan. Lapset toivovat myös yhteistä tekemistä aikuisten kanssa.

Meidän olisi Pisa-tulosten aiheuttaman hämmennyksen keskellä osattava viestiä lapsille ja nuorille niin, että he eivät koe oloaan ulkopuoliseksi ja epäonnistuneeksi ryhmäksi yhteiskunnassa. Meidän on tunnistettava ja tunnustettava yhteinen ongelmamme, otettava näkyvästi vastuu tekemistämme ratkaisuista ja kerrottava se lapsille ja nuorille.

Pitchataan ja kontribuoidaan

Lukutaidon ohella suomen kielen rapistumisesta ja muuttumisesta ollaan huolissaan. Syystäkin. Meillä on kaunis ja rikas kieli – useita kieliä! Nuorison käyttämät vieraskieliset ilmaukset, joita emme ymmärrä aiheuttavat kuitenkin ärtymystä. Lukeeko kukaan enää Seitsemää veljestä? Mihin katoavat Agricolan opit, kun kaikki on vaan ”lit” ja kehotetaan ottamaan ”chillisti bro!”

Kun kahvihuoneessa on riittävästi kauhisteltu nuorten finglishille, voidaan palata neukkariin ja kertoa kuinka on ajateltu benchmarkata jotain. Vakuutellaan tiimille, kuinka noustaan nextille levelille tällä nimenomaisella launchauksella. Jälleen kerran voimme katsoa peiliin. Maailma ja kieli sen mukana muuttuu, eikä se ole seurausta vain nuorten kulttuuriin liittyvistä ilmiöistä. Me aikuiset teemme osamme siinäkin.

Mikä avuksi?

Kaikessa tässä olisi muistettava malttaa hieman, eikä nostaa syyttävää sormea ainakaan kohti lapsia ja nuoria. Meidän on oltava huolissamme Pisa-tuloksista ja tehtävä korjausliikkeitä. Lapsia ja erityisesti nuoria koskeva keskustelu on kuitenkin usein mustavalkoista, eikä siinä aina muisteta huomioida tai ottaa mukaan heitä itseään. Se, että ajamme liian jyrkillä kannanotoilla ja huolimattomalla puheella lapsia ja nuoria kauemmas, tekee asioista vain vaikeampia korjata.

Ehkä voisimme vaihtaa perinteisen keppi vai porkkana -ajattelun asenteeseen, jossa turvaudutaan porkkanaan ja peiliin. Panostetaan jatkossa siis myös epäonnisten suoritusten kohdalla kannustukseen ja muistetaan vilkaista välillä peiliin.

Hyvä sinä, jaksoit lukea loppuun saakka!