Hyppää sisältöön

Tue, kannusta ja välitä – terveiset Nuorten kesäpäivästä

Lastensuojelu
Blogit
20.05.2019
Tue, kannusta ja välitä – terveiset Nuorten kesäpäivästä

Pohjois-Suomessa järjestetyn Nuorten Kesäpäivän viesti oli selvä. Nuoret toivovat tukea ihmissuhteisiin, kunnioittavaa kohtaamista ja kannustamista kohti omia unelmia.

Yli kaksikymmentä nuorta osallistui Kemissä järjestettyyn Nuorten KesäpäiväänKyseessä oli ensimmäinen kerta kun päivä järjestetään Pohjois-Suomen alueella lastensuojelusta kokemusta omaaville nuorille. Päivän teeman ”minä ja muut” mukaisesti pohdittiin läheissuhteiden, koulun ja kavereiden sekä sijaishuollon työntekijöiden merkitystä omassa elämässä. Teema oli iso ja tärkeä, kuten nuorten kokemuksetkin.  

Nuorten välittämissä viesteissä tuotiin vahvasti esille yksilöllisyyden huomioiminen ja tasavertaisuus. Tähän liittyi myös se, että nuoret toivoivat, että heidän kokemuksensa esimerkiksi huonosta kohtelusta otettaisiin todesta.  

Läheissuhteita pohdittaessa ystävien merkitys koettiin tärkeänä. Esille nousi myös omia vanhempia, sisaruksia ja muita merkityksellisiä ihmisiä kohtaan kokema ikävä. Ammattilaisilta toivottiin tukea yhteydenpidon ylläpitämiseen, ja avointa keskustelua tätä rajatessa. Nuoret kaipasivat tukea haastavina aikoina ja ymmärrystä läheisiä kohtaan nousevan ikävän tunteeseen. 

Nuorten esiin nostamat asiat olivat tärkeitä ja huomion arvoisia. Moni nuoria puhututtanut asia on kuitenkin noussut esille jo lukemattomia kertoja aikaisemmin. Toiveet välittävästä ja kunnioittavasta kohtaamisesta, luottamuksellisesta suhteesta sekä omien näkemyksen huomioimisesta ovat asioita, jotka nousevat esille säännöllisestiKeskeistä on, että kuulemmeko me nämä toiveet.  

Nuorten Kesäpäivä järjestettiin Pohjois-Suomessa, jotta Kemissä ja sen lähikunnissa asuville nuorille tarjoutuisi mahdollisuus tavata toisiaan ja saada ääntänsä kuuluviin ammattilaisille suunnattujen viestien välityksellä. Tällä hetkellä Pohjois-Suomi jää katvealueeseen nuorten vertaistoiminnassa, vaikka tarvetta vastaavalle toiminnalle olisi. Pääosa vertaistoiminnasta tapahtuu Pohjois-Suomessa asuvien nuorten tavoittamattomissa, liian kaukana omasta asuinpaikasta.  

Nuorten Kesäpäivä päättyi paikallisen nuoren hienoon lauluesitykseen. Viimeisenä kappaleena soitettiin Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen, joka sai osallistujat liittymään yhteislauluun ja meidät pohtimaan nuorten viestiä siitä, kenen ääntä me todellisuudessa kuulemme.  

Puhu äänellä jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän,
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen,
salaisuuksien selittäjän,
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä jonka kuulen

Päivä onnistui paikalle tulleiden, rohkeiden nuorten ansiosta. Suunnitteluryhmän sitoutuneella työllä oli keskeinen merkitys turvallisen ja sujuvan päivän aikaansaamisessa. Iso kiitos kaikille. Päivän aikana koottu viesti on kuultu ja me osaltamme huolehdimme siitä, että myös muut ammattilaiset kuulisivat sen.

Päivä toteutettiin yhteistyössä Luotolan Nuorten, Pesäpuun, Auta Lasta ry:n Veturointi-toiminnan ja Kemin kaupungin kanssa.  

Lisätietoja:

Mari Väistö, osallisuusasiantuntija, mari.vaisto(a)lskl.fi, p. 050 410 7896
Annukka Paasivirta, erityisasiantuntija, annukka.paasivirta(a)lskl.fi, p. 040 647 2515

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje