Hyppää sisältöön

Viisi viisasta vinkkiä hyvinvointialueiden rakennushommiin

Politiikka & Yhteistyö
Osallisuus
Blogit
2.11.2021
Viisi viisasta vinkkiä hyvinvointialueiden rakennushommiin

Kuntia ei rakenneta nyt, mutta mitä jos kuntia rakennettaisiin nyt, mitä tehtäisiin toisin? Asia on ajankohtainen, koska hyvinvointialueita luodaan parhaillaan, ja suuri osa kuntien tehtävistä siirtyy niille. Tässä viisi vinkkiä parempaan rakennusjälkeen, erityisesti lasten näkökulmasta.

1. Osallisuus

Ensinnäkin jos kunnat rakennettaisiin nyt, lasten ja perheiden kuuleminen ja osallisuus päätöksenteossa ja palveluiden kehittämisessä olisi itsestäänselvyys samoin kuin päätösten lapsi- ja perhevaikutusten tietoon pohjautuva ennakkoarviointi. Kuntalaisten palveluiden teollinen ”sama sopii kaikille” -rakentaminen oli aikanaan perusteltu ratkaisu, nyt on toisin. Lapset eivät äänestä, mutta he ovat kuntalaisia ja heidän kantansa on selvitettävä ja otettava päätöksenteossa huomioon. Lapsia on kuultava myös palveluiden käyttäjän ominaisuudessa, oppilaina, potilaina, asiakkaina ja erityisesti lapsina lapsille sopivilla tavoilla.

2. Tietojohtaminen

Tilastoinnin ja reaaliaikaisen tiedon karttuminen hyödynnettäisiin alueen ja sen osien hyvinvoinnin seurannassa. Palveluja kehitettäisiin ja kohdennettaisiin tiedon pohjalta ja niiltä vaadittaisiin vaikuttavuutta. Nykyisistä tietojärjestelmistä kuulee enimmäkseen ongelmien kautta, mutta ne tarjoavat olennaisesti paremman mahdollisuuden ennustaa, seurata ja arvioida valittujen toimintamallien osuvuutta kuhunkin aikaan ja paikkaan. Lapsiin käytettävät voimavarat, lapsibudjetti olisi tiedossa ja sen myötä olisi hyvä mahdollisuus arvioida, mitä resursseilla saadaan aikaan. Lapsibudjetointi otettaisiin palvelujen vaikuttavuutta vahvistavana menetelmänä heti alusta alkaen käyttöön.

3. Järjestöt

Kolmanneksi (kirjaimellisesti) kolmannen sektorin rooli ja merkitys sovitettaisiin kokonaisuuteen jo rakennusvaiheessa. Järjestöjen tulevaisuus riippuu paljon hyvinvointialueiden ratkaisuista, mutta myös toisin päin. Hyvinvointialueiden hyvinvointi riippuu siitä, miten hyvin kolmas sektori toimii omilla vahvuuksillaan kokonaisuudessa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävä on lakisääteisesti sekä uusien hyvinvointialueiden että kuntien tehtävä, mutta molemmat tarvitsevat järjestöjä tehtävän toteuttamiseen.

4. Digiratkaisut

Digitaaliset ratkaisut olisivat osa kokonaisuutta alusta alkaen, ei toinen kanava, joka pitää erikseen rakentaa rinnalle. Viime vuodet ovat antaneet paljon oppia siitä, mitä mahdollisuuksia digiratkaisut tarjoavat ja missä ne ovat parempia kuin perinteiset lähipalvelut. Uutta ei kannata rakentaa niin, että digiratkaisut tekevät saman verkossa, kuin mitä lähiratkaisut tekevät ”livenä”. Tuottamistapojen pitää toimia vahvuuksillaan, näin säästyy eniten resursseja myös kasvokkaiseen työhön. Digitaalisuus tarjoaa ratkaisuja myös eri toimijoiden palveluista ja toiminnasta tiedottamiseen, sekä työntekijöiden tavoittamiseen. Kun perheiltä kysytään, heidän toiveensa on, että erilaisista palveluista, tuen mahdollisuuksista ja tapahtumista löytyisi tieto yhdeltä sivustolta kootusti.

5. Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus

Esteettömyys ja erilaisten vähemmistöryhmien huomioiminen olisi selvää alusta alkaen. Palvelut ja toiminnot suunniteltaisiin design for all -periaatteella niin, että lähtökohtana on lasten moninaisuus ja perheiden monimuotoisuus, eivät keskiarvoihmiset tai -perheet. Kunta rakennettaisiin alun perin saavutettavaksi eri välinein, kielin ja ilman kynnyksiä. Perheille suunnatut palvelut olisivat ensimmäisestä päivästä lähtien joustavia ottamaan huomioon kaikenlaiset perheet.

Hyvinvointialueille siirretään yli puolet kuntien vastuista, mutta niiden ei pidä omaksua omiksi toimintamalleikseen sellaisia kuntien piirteitä, joista aika on jo jättänyt.

Mitä sinun mielestäsi pitäisi ottaa uuden rakentamisen lähtökohdaksi? Entä miten täydentäisit näitä meidän ajatuksiamme? Kerro se meille somessa tunnisteella #ÄäniLapselle!

Kirjoittajat:
Ira Custódio
Sonja Falk
Kaisu Muuronen
Petri Paju
Anna Tiili

Kirjoittajat ovat Lastensuojelun Keskusliiton asiantuntijoita.

Lastensuojelun Keskusliiton aluevaaliohjelma julkaistaan viikolla 45.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje