Hyppää sisältöön

Dialogia digitaalisessa ajassa

Lastensuojelu
Blogit
21.05.2018
Dialogia digitaalisessa ajassa

Lasten suojelun kesäpäivien teemana on tänä vuonna Sinä ja minä – Du och jag: aitoja kohtaamisia digitaalisessa ajassa.

Kesäpäivät järjestetään vuosittain eri jäsenkunnissamme, ja ohjelmassa tuodaan esiin erityisesti alueellisesti keskeisiä teemoja ja toimijoita. Tänä vuonna vuorossa on kaksikielinen Porvoo.

Kesäpäivien teema valikoitui siksi, että ihmisten välisten kohtaamisten merkitys ei tule poistumaan tai vähentymään vaikka uusia kohtaamisten tapoja syntyykin digitalisaation ja teknologian kehityksen myötä.

Digitaaliset ratkaisut ja teknologia eivät korvaa ihmisten välistä kasvokkaista vuorovaikutusta ja kohtaamista. Ne voivat päinvastoin toimia apuvälineenä. Lapset ja nuoret haluavat tulla kohdatuiksi.

Yksinäisyystutkija, professori Niina Junttila totesi Finfamin Hullu nuoruus – nuorisotyön kehittämispäivässä, että ”Kohtaamattomuus kyseenalaistaa olemassaolon, satuttaa ja sairastuttaa, mutta on samalla jotakin sellaista, jonka muuttaminen ei vaadi ihmeitä. Ainoastaan ihmisiä, jotka uskaltavat.” Yle Uutisluokan tekemän kyselyn mukaan lähes joka viides nuori kokee, että muut ihmiset kohtelevat heitä vähintään joskus kuin he olisivat näkymättömiä. Tutkimusten mukaan näkymättömyyden kokemus on niin vahva, että se voi saada nuoren kyseenalaistamaan oman olemassaolonsa, nostamaan esiin kostonhalua sekä vihaa itseä ja muita kohtaan. Nämä nuoret kadotetaan helposti, sillä he eivät pidä itsestään ääntä eikä aikuiset huomaa heitä niin helposti.

Yksi Lasten suojelun kesäpäivien pääpuhujista on aivotutkija Katri Saarikivi. Saarikivi avaa puheenvuorossaan empatian merkitystä teknologistuvassa yhteiskunnassa. Mitä empatia on ja miten se kehittyy lapsuudessa? Miten tunteita voidaan välittää digitaalisessa maailmassa, vai onko se ylipäätään mahdollista? Empatia on yksi niistä taidoista, jota kone ei voi oppia. Siksi kyky ymmärtää toista ihmistä, eli empatia, on Saarikiven mukaan yksi ihmisen tärkeimmistä tulevaisuuden taidoista.

Kesäpäivillä lähestytään myös digitaalisen sosiaalityön teemaa. Tästä aiheesta meille kertoo Sonja Soini Pelastakaa Lapset ry:sta. Millaisiin asiakkaiden tarpeisiin sosiaalityö voisi vastata verkossa? Miten sosiaalityö voisi toimia lähempänä nuoria, heille luonnollisissa digiympäristöissä?

Tutustu kesäpäivien ohjelmaan ja valmistaudu kesän aloitukseen Porvoossa mielenkiintoisten ja inspiroivien teemojen parissa. Kesäpäivät on tällä hetkellä täynnä, mutta jonotuslistalle voi halutessaan vielä ilmoittautua peruutuspaikkojen varalta. Pian nähdään – ja kohdataan!

P.S. Uuden kohtaamisen väylän kesäpäivillä tarjoaa Brella-työkalu! Työkalun avulla voit näppärästi sopia kohtaamisia muiden tapahtumaan osallistuvien kanssa. Ole yksi edelläkävijöistä ja ota Brella rohkeasti käyttöön! Brellaan voit kirjautua täällä tunnuksella lskesapaivat

P.P.S. Jos vielä epäilyttää, miten digitaaliset ratkaisut ja tekoäly voivat auttaa meitä lastensuojelun arjessa ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, kannattaa lukaista Osallisuuden ajan bloggaus aiheesta: Kiinnostavaa, eikö vain?

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje