Siirry sisältöön

Huoltajan selviytymisopas koronaviruskaranteeniin ja kotiopetukseen

korona_blogi_FB-kuva-01 Kuva: Mira Mallius

Lastensuojelun Keskusliiton tuoreet kotiopettajat ja muut asiantuntijat kokosivat parhaat vinkkinsä ja linkkinsä huoltajien selviytymiseksi poikkeusajassa.

Elämme aikoja, joista jää jokaiselle nykylapselle elämänmittainen muistikuva. Ehkä vielä vanhoina, tutisevina mummoina ja pappoina he kertovat tuleville sukupolville ajasta, jolloin koronavirus sulki Suomen.  

Huoltajille aika on tuonut eteen uusia kasvatushaasteita: miten rauhoittaa lasta hänen peloissaan, miten varmistaa hyvät ja terveelliset elämäntavat karanteenioloissa, miten opastaa lasta tunnistamaan oikea uutisointi vääristellystä ja miten toimia lapsen tukena kouluasioissa? Mutta myös: miten selvitä kotiopetuksesta menettämättä omia hermojaan? 

Kriisitilanteessakin lapselle on tärkeää, että säännöllinen päivärytmi, tutut rutiinit ja mielekäs tekeminen ovat tasapainossa. On hyvä heittäytyä lapsimukavuusalueelle, kun elämää säännöstellään aikuisten toimesta isosti. Läksyhetket majassa, liikkatunnit aarrejahdissa ja köksäntunnit koko perheen kesken voivat auttaa siinä, että karanteeniaikaa muistetaan jälkikäteen myös lämmöllä.  

Toisaalta huoltajien on hyvä muistaa, että kotiopetus ei ole lähtökohtaisesti heidän tehtävänsä, vaan virallinen ohjaus tulee edelleen koululta. Monilla aikuisilla on huolia kannettavanaan ja usein vaativia työtehtäviä, joista pitää suoriutua. Huonoa omatuntoa tai stressiä ei kannata ottaa, sillä nyt on tärkeintä huolehtia kaikkien jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Selkeä rytmi auttaa silti aikuisiakin hoitamaan muita velvollisuuksiaan ja rauhoittamaan aikaa omaan työntekoon. 

Lastensuojelun Keskusliiton tuoreet kotiopettajat ja muut asiantuntijat keräsivät alle parhaat vinkkinsä ja linkkinsä huoltajien selviytymiseksi poikkeusajassa. 

Tauota työskentelyä, älä luovu väli- tai liikuntatunneista! 

Erään yläasteikäisen arvio kuului: nyt ei sitten pidetä musiikin, kuviksen tai liikunnan tunteja. Väärin! Liikunta ja taideaineet nousevat olennaisen tärkeään rooliin, kun ollaan neljän seinän sisällä lähes 24 tuntia vuorokaudessa. Ilman ulkona liikkumista lapsen energiatasot nousevat ylikierrosten tasolle, mikä johtaa myös etätyössä olevien huoltajien mielenterveyden vaarantumiseen.

Hyväksi jo havaittuja käytäntöjä ovat yhteisesti sovitut ”välitunnit” sekä lenkit tai pallopelit perheen kesken. Näidenkin toteutuksessa tulee muistaa etäisyys muihin sekä se, että vältetään yli kymmenen hengen kokoontumisia. Moni liikuntapaikka on avannut verkkokursseja vapaaseen käyttöön. Esimerkiksi Neuvokas Perhe tarjoaa olohuonesirkuksessaan asioita, joita lapsi ja aikuinen voivat tehdä yhdessä – ihan hallittuna sirkuksena.  

Eräässä karanteeniperheessä teknistä työtä on tehty innovatiivisesti, kun teini on mitannut ja piirtänyt huoneensa pohjapiirustuksen, johon suunnitella omaa unelmahuonetta. Hyvä projekti, johon saa kulumaan vaikka koko karanteeniajan! Ajankohtainen askarteluvinkki on myös tämä: tyhjistä vessapaperirullista saa askarreltua vaikka mitä 😉 Ideoinnin aarreaitta tätäkin tarkoitusta varten löytyy Pinterestistä 

Kulttuuriin voi tutustua esimerkiksi Kansallisteatterin Peppi Pitkätossu –baletin taltioinnin kautta. 

Köksää!  

Etätyössä kiireen keskellä saattaa ruoanlaitto tuntua raskaalta. Nyt voi olla hyvä hetki panostaa sekä kotitaloustaitojen opetteluun että yhdessä kokkaamiseen. Ruoanlaitto yhdessä lisää yhteenkuuluvuutta ja vahvistaa perhesuhteita. Sen avulla on myös mahdollista oppia paljon: kemiaa, matematiikkaa, vuorovaikutustaitoja ja vaikka ympäristö- ja ilmastoasioita. 

Ruoka maistuu usein lapsille paremmin, jos he osallistuvat itse sen suunnitteluun. Hauska idea on kerätä käytetyt reseptit talteen ja koostaa niistä teidän perheen oma keittokirja. Isommat lapset voivat hyvin valmistaa lounaan tai iltaruoan koko perheelle ja suunnitella vaikka koko viikon ruokalistan raaka-aineineen. Blogit, Youtube ja Pinterest ovat täynnä toinen toistaan herkullisempia ohjeita. Marttojen Pikkukokki-sivusto tarjoaa sekä tehtäviä että reseptejä. 

Tutustukaa kokki Pipsa Hurmerinnan Keittiökemiaa -sarjaan Youtubessa ja opetelkaa, miksi leipätaikinaa pitää vaivata tai miksi valkuainen ei vaahtoudu. Ruokatutka.fi -sivustolta löytyy valtava määrä ruokaan liittyviä tehtäviä, vinkkejä ja reseptejä, jotka on helppo toteuttaa kotioloissa. Ruokatutkan Tube-kanavalla muun muassa tubettaja Pinsku ystävineen kokeilee niin uusia reseptejä kuin järjestää kokkisota-kilpailuja. 

Kun on rankka paikka, ei valmisruokien ja säilykkeiden käyttöä pidä väheksyä – ne voivat tarjota uupuneelle aikuiselle juuri sen pienen hetken lisää, joka on jaksamisen kannalta välttämätön. Kirjailija Sofi Oksasen Instagramissaan vetämässä koronakeittiössä kokkaillaankin säilykkeistä, kuten säilykemaidosta ja tonnikalasta. Mikä mahtavinta, Sofi myös tarjoaa apuaan alakoululaisille kirjallisuuteen liittyvissä koulutehtävissä! 

Vinkkejä ja linkkejä opetukseen

Facebookiin on jo ketterästi perustettu huolestuneita huoltajia varten Etäopiskelu kotona – vinkkejä ja tukea alakoululaisten vanhemmille -ryhmä. Sieltä löytyy paitsi uusimmat vinkit, myös kannustusta ja vertaistukea.  

Lapsen oikeuksien viikon materiaaleissa kahdelta edelliseltä vuodelta löytyy paljon käyttökelpoista myös kotiopetuksen lisätehtäviksi. Osa materiaaleista toimii sellaisenaan ja osa vaatii soveltamista. 

Jo melkeinpä klassikoksi muodostunut Lukimat Ekapeli on eskari-ikäisille, esikoululaisille ja ekaluokkalaisille hauska ja hieno peli, jonka avulla luku- ja kirjoitustaito kehittyvät kuin huomaamatta. Peli löytyy myös sovelluskaupasta ja sitä voi pelata puhelimella tai tabletillakin 

Myös Yle Areena ja Oppi ja Ilo tarjoavat hyviä opiskelumateriaaleja.  

Olipa kerran 

Kun kirjasto on suljettu, apua löytyy verkosta, myös ilmaiseksi. Iltasatu.org on maksuton ja kaikille avoin foorumi, johon kootaan tekijäoikeuksista vapautuneita suomenkielisiä klassikkosatuja, mutta mukana on myös uusia teoksia mm. Paula Noroselta ja Timo Parvelalta. Satuja voi lukea selaimessa tai ladata e-kirjoina.  

Monet kirjastot, kuten pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastot ja Pirkanmaan PIKI-kirjastot tarjoavat mahdollisuuden lainata e-kirjoja ja e-äänikirjoja omilla tunnuksilla kirjautumalla.

Mennäänkö museoon?

Museot menivät myös kiinni, mutta ei hätää! Museot ympäri maailmaa tarjoavat virtuaalikierroksia. Merille ei ehkä pääse, mutta Merikeskus Wellamoon Kotkaan sijoitettuun jäänmurtaja Tarmoon voit sukeltaa 360-virtuaalikierroksella, jolla pääset tutustumaan tiloihin myös kannen alla. Tiedätkö esimerkiksi, mikä edes on donkeymiehen hytti? Ilmailunnälkää helpottaa pyrähdys Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella.

Luonto on edelleen meidän kaikkien saavutettavissa, paitsi sairaana tai karanteenissa. Silloin ulkoilun tarvetta helpottavat Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja Luonto-Liiton lastensivut, joiden lepakko-osuudessa ohjeet mm. lepakko-origamin, -mobilen ja -pöntön tekemiseen. 

Bonus: miten kannustaa ja motivoida?

Suomen partiolaiset ovat koonneet ohjelman, jota voi partion ollessa katkolla noudattaa etänäkin. Ei-partiolaisetkin voivat koota linkeistä kotona tehtäviä suorituksia, joita voi jakaa kuvina ja videoina. 

Erään työntekijämme perheessä lapsille tehtiin omat paperiset Wilmat, johon kerätään vain onnistumisia päivän mittaan. Tietystä määrästä onnistumisia saa sitten palkinnon. 

Ja lopuksi: me Lastensuojelun Keskusliitossa haluamme muistuttaa vastuuaikuisia myös ottamaan itselleen hetken aikaa ja tarjoamme siajatellen maksutta luettavaksenne Lapsen Maailma -lehden tuoreimman numeron verkkoversion. Lehden voit lukea tästä linkistä. 

Päivitetty 19.3.: päivitetty kohtaa, jossa mainitaan ulkoilu kavereiden kanssa. Pääministeri Sanna Marinin 19.3. tekemän linjauksen mukaan lasten ja nuorten tulisi välttää myös pallopelejä ja kavereiden tapaamista yli kymmenen hengen porukoissa.

Kommentit

  1. Laura Hyytiä sanoo:

    Huippu homma, kiitos! Jaamme tämän meillä Familarilla tehdyn perhehoidon perheiden poikkeusajan vinkki- ja puuhalistan jatkoksi.

  2. TT sanoo:

    “Hyväksi jo havaittuja käytäntöjä ovat yhteisesti muiden kanssa sovitut ”välitunnit” puistossa sekä lenkit tai pallopelit kavereiden kanssa.” No ei missään tapauksessa! Koko koulujen sulkemisen idea on vähentää sosiaaliset kontaktit minimiin!

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Kiitos huomiosta! Ulkoilla voi yhdessä niinkin, että pitää hieman etäisyyttä. Tämä on toki makuasia, mutta ainakin meidän kirjoittajaryhmällämme on kokemuksia siitä, että lapsi kestää paremmin, kun saa edes jossain muodossa nähdä ystäviään.

    2. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Kirjoitus kirjoitettiin ennen hallituksen uudempia linjauksia ja kohtaa on sittemmin korjattu.

  3. Ville sanoo:

    Etäopetusta ystävät hyvät, kotiopetus on jotain ihan muuta kuin tätä.

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Tämä on ihan totta! Kirjoitus syntyi heränneeseen tarpeeseen pikavauhdilla ja ihan joka sanaa ei ehditty prosessissa puntaroida varmasti niin huolella, kuin muuten olisimme tehneet.

  4. Ninni sanoo:

    Minkä takia vinkkaatte lapsia leikkimään kaverin kansss? Ohjeistus nimenomaan on välttää turhia kontakteja.

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Kiitos kommentista, korjasimme tätä kohtaa. Kirjoitus kirjoitettiin ennen, kuin hallitus linjasi, että myös lasten tulisi välttää pallopelejä. Ulkoillessakin tulee huolehtia siitä, että etäisyys toiseen pidetään. Toki, jos lapsi on riskiryhmää, kannattaa noudattaa vieläkin suurempaa varovaisuutta, ja jokainen vanhempi tai huoltaja osaa itse arvioida tämän parhaiten.

  5. Sari Wälmä sanoo:

    Miltä tämä kuulostaa teidän mielestänne: äiti estää nyt tytärtään tapaamasta isäänsä käräjäoikeuden vahvistaman sopimuksen mukaisesti sillä varjolla, että hallitus on ohjeistanut kaikkia pysymään kotona ja välttämään sosiaalisia kontakteja. Tämäkö on rajoitusten oikeaa tulkintaa?

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Lähtökohtaisesti lapsen ja vanhemman tapaamiset tulisi järjestää kuten näistä on aiemmin sovittu, ellei lapsi itse tai kummassakaan perheessä kukaan ole sairaana. Asiassa on tärkeä huomioida lapsen oikeus tavata vanhempiaan ja pyrkiä löytämään tähän lapsen kannalta paras ratkaisu. Hallitus ei ole (tässä vaiheessa) rajoittanut liikkumista esimerkiksi toiselle paikkakunnalle.

  6. Marikka sanoo:

    Ei tämä yhtälö aukea mitenkään ihmisille, jotka tekevät kahden – kolmen ihmisen työtä päällekäin. Me puuhavuosivanhemmat olemme nyt opettajia, lastenhoitajia, omaishoitajia ja työntekijöitä 24/7 – ja vieläpä jokaisena vuorokauden tuntina yhtäkaikaa noita kaikkia.

    Jos alakoululaiset pystyisivät etäopiskelemaan omatoimisesti, meillä ei olisi mitään peruskouluja in the first place. Ei kokouksia, perehdytyksiä, asiakaspuheluita yms. siirretä opettajan tahdon tai auringonpaisteen mukaan. Jos vanhempi huolehtii sekä työstään että lapsen/lasten hoidosta ja opetuksesta, hän on myös se, joka päättää aikataulut. Ei koululaitos.

    Entäs ne mummot ja vaarit, jotka uhmapäissään käyvät kaupssa, koska eivät malkta odottaa, että heidän aikusiet lapsensa ehtivät väkisinkin venyvien työpäiviensä päätteeksi jonottamaan tyhjien vessapaperihyllyjen ääreen ja apteekkiin? Voisiko heille tarjota tällaisia tietopläjäyksiä, jotta ymmärtäisivät suojella omia lapsiaan ja laposenölaspiaan pysymällä eristyksissä?

    Ja avun pyytäminen – keneltä? Keneltä keskiäikäinen eläkeläisvanhempien ja koululaislasten vanhempi voi saada apua? Siltä toiselta samassa tilanteessa olevalta, vai?

    On siis suorastaan törkeää lähteä siitä, että vanhemmat olisivat tässä millään muoto nyt ne, jotka tässä ovat se heikoin lenkki. Meillä on esim. satoja opettajia, jotka vaativat esim. kotikouulaisia noudattamaan koulun lukujärjestystä, tai muuten rapsahtaa poissaolomerkintä. Koululaitos näitä oppaita kaipaa!

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Hei, kuten viestissäsi sanotkin, monet ihmiset tekevät nyt kahden, kolmen ihmisen töitä päällekkäin. Monilla on nyt vaikeat ajat, ja ymmärrämme tietenkin, että niitä ei yhdellä blogikirjoituksella poisteta. Opas tarjoaa vain pika-apua ja vinkkejä, todellista apuakin tarvitaan, ja paljon. Me lastensuojelujärjestöissä teemme muilla rintamilla töitä myös konkreettisen avun tarjoamiseksi. Toivomme voimia jaksaa rankassa ajassa.

  7. Marikka sanoo:

    (Olen pahoillani, että kiivastuin.) Minusta nämä nyt viljeltävät hyvää tarkoittavat neuvot eivät vain auta niitä, jotka ovat joko lomautusten tai ylikuormitusken vuoksi kovilla. Me tarvitsemme konkreettista apua. Ruoka- ja lääkekuljetuksia eläkeläisille. Päteviä etäopetussysteemejä. Taloudellista tukea lomautetuille tai palvelualojen yksinyrittäjille. Toki sympatiaakin, mutta ei pelkästään sitä.

  8. Anne-Mari Tähti sanoo:

    Hienoja ideoita! Meillä kaverukset lähtevät pyörälenkille. Tavataan ulkona ja siitä molemmat omaan kotiin.
    Ei kontaktia ja vähän saa purkaa päätään ja samalla energiaa ja tulee liikuntatunti hoidettua.

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Mahtavaa! Tämä on tosi hyvä idea :)

  9. Päivä kerrallaan sanoo:

    Nämä vinkit koskee lähinnä kotiopetuksessa olevia, ei suurinta osaa oppilaista jotka ovat nyt etäopetuksessa. Etäopetuksessa tehdään opettajan antamat tehtävät eikä opiskelua voi niin vain korvata vaikkapa perheen yhteisellä kokkaamisella. Samoin aikataulut määrittelee opettaja, jolloin on melko hankalaa sopia koko perheen yhteisiä välitunteja. Kun yhdistetään yksi päiväkotilainen, yksi alakoululainen, yksi yläkoululainen, yksi opettajavanhempi ja yksi etätöitä tekevä vanhempi, on yhteinen aikataulu haave vain. Mutta päivä kerrallaan tästä selvitään!

  10. Ei muuta kuin välttämättömät kontaktit sanoo:

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/paaministeri-sanna-marinilta-yksiselitteinen-ohje-lapsiperheille-ei-porukoita-ei-pihapeleja-kaikkea-kokoontumista-valtettava/84d0ebc8-ce40-4cb4-8ac2-5146073e67f7

    Pääministeri Sanna Marin (sd) on antanut selkeän ohjeen lapsiperheille, joissa on pohdittu suhtautumista lasten kaverikyläilyihin ja pihaleikkeihin porukalla koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vallitessa.

    ”Tähän voisi hyvin yksiselitteisesti sanoa, että nyt pitää välttää sosiaalisia kontakteja. Nuorten ja lasten ei pidä hakeutua porukoihin, ei pidä mennä joukolla pelaamaan palloa eikä mihinkään muuhunkaan paikkaan viettämään aikaa. Nyt pitää välttää sosiaalisia kontakteja ja julkisilla paikoilla on todella kielletty yli 10 hengen kokoontumiset – tämä koskee ihan arkielämää muutoinkin ja myös alle 10 hengen kokoontumisia on syytä välttää”, pääministeri Marin kertoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Kiitos kommentista. Hallituksen linjausten jälkeen tekstiä on päivitetty. Oman perheen kesken voi kuitenkin edelleen mennä vaikka omalle takapihalleen pallottelemaan. Kaverikyläilyihin emme hallituksen linjausten mukaisesti kannusta.

  11. Irina sanoo:

    Kiitos asiallisesta ja perhelähtöisestä kirjoituksesta! Hienoja ajatuksia, joista voimme saada ideoita kotiin. Itse olen hyvin ahdistunut tilanteesta, joka vaikuttaa niin monella tapaa elämääni hankaloittaen, että tunnistan turhautuneiden vanhempien kommenteissa itseäni. Tilanne on kaikille uusi ja vaativa eikä etäopetus ole kaikilla toiminut ollenkaan vaan tuntuu, että lapsi on jätetty heitteille koulusta. Siksi aionkin seuraavaksi laskea rimaa alaspäin ja keskittyä siihen, että lapsen kanssa yhdessä teemme seuraavan päivän ohjelman ja sitten työpäivän jälkeen keskityn ihan vain olemaan lapsen kanssa ja tekemään kotityöt – ja niissäkin laskien rimaa. Tavoitteena on selvitä täysjärkisenä ja suht terveenä. Koulun tavoitteellisuus jatkuu sitten kun yhteiskunta palaa normaalitilaan❤️.

  12. Hansululu sanoo:

    Itse en koskaan ole osallistunut koulun opettajien henkilökohtaisiin tilaisuuksiin lasteni kouluedistymisessä. Yhdeksän lastani suoriutuivat jonossa koulun arjesta ilman kommelluksia. Ei heitä kiitetty eikä haukuttu koulussa; ei myös kotona. Tämä etätyöskentely lasten yläasteella sujuu samalla tavoin mutkattomasti. Karanteenin aiheuttamat toimet yhteiskunnassa eivät ole muuttaneet mitenkään suhtautumistamme eivätkä lietsoneet pelkoa kodissamme; tuntuu siltä kuin aina olisimme eläneet tällä tavoin, kuin ‘pellossa’. Olen pahoillani, että saatte tällaisen kuvan meidän perheestämme; välinpitämättömän kuvan, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tämä viimeinen lausahdus, ‘kuin aina olisimme eläneet näin’ tuli vaimoni suusta ja yhdyn siihen täysin. Jos te kaikki ette matkustaisi niin paljon, asettuisitte aloillenne viimeistään nyt, aloillenne, olisi se meidän ajatustyylimme, eikä se haittaisi mitenkään sivistystason nousua tänä aikana kenelläkään. Perheestämme on valmistunut jo kaksi lääkäritasoisen ammatin valmistunutta tytärtä. Tulossa on hyvää vauhtia lisää eivätkä käden taidot ole unohtuneet. Unohtamatta perheessämme tietenkään sitä auttamisen halua, mikä tämän päivän yhteiskunnasta puuttuu meidän vanhuksiamme ajatellen. Tämä virustilanne saa aikaan vain turhaa pelkoa ja hysteriaa. “Jalat maassa ja maalaisjärki tallella” on hyvä edetä eteenpäin. Uteliaisuus kuitenkin valtaa alaa, tieteen ja tutkimuksen turvin luottaen löydämme oikeat ratkaisut maailmanlaajuista pandemiaa vastaan. Ja ovat tärkeitä nyt.

  13. Maija sanoo:

    Hei! Tässä tilanteessa kovasti hämmästelen sitä, että tapaamispaikoilla meininki jatkuu entisellään ja siellä siis altistetaan lapsia ja heidän sijaisperheitään vakavalla tavalla korona virukselle. Erikoista, että tapaamiset esim. päihdeongelmaisen vanhemman ja sijaisperheessä olevan lapsen kanssa toteutetaan, vaikka vanhempi todistettavasti ei välitä mistään suojautumisesta korona suhteen, käsien pesusta puhumattakaan. Tapaamispaikoilla ollaan pienessä huoneessa valvojan, vanhemman ja lapsen kesken ja leikitään leluilla, joita ei todellakaan ole mahdollista desinfioida jokaisen tapaamisen jälkeen. Tuskinpa kaikkia pintojakaan on mahdollista desinfioida aina, kun perhe vaihtuu. Tämän lisäksi virus elää myös ilmassa, eli huh-huh! Kaikkien täytyy nyt tehdä osansa, myös päihdevanhempien enkä voi ymmärtää, miten sallitaan se, että sijaisperhe, jossa todennäköisesti muitakin lapsia, altistetaan näin ilmiselvällä tavalla korona-virus tartunnalle.

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Kiitos kommentista. Tilanne ei ole helppo ja herättää ymmärrettävästi huolta. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi valtakunnallisen ohjeen sijoitettuna olevien lasten ja vanhempien tapaamisista poikkeusoloissa. Lapsen oikeus tavata hänelle tärkeitä henkilöitä ei poistu poikkeusoloissakaan. Arviota on kuitenkin tehtävä tilanne- ja lapsikohtaisesti ja turvallisuusnäkökulmat huomioiden parhaalla mahdollisella tavalla.

  14. Tietämätön sanoo:

    Mitä tapahtuu tilanteessa jossa lapset asuvat toisen vanhemman luona uudellamaalla joka nyt suljettu, mutta etävanhempi asuu muualla pienellä paikkakunnalla jossa alle 10sairastunutta? Eikö järkevintä olisi panna tapaamiset jäihin toistaiseksi!

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Korona aiheuttaa tällä hetkellä ymmärrettävästi paljon huolta. Lapsella on kuitenkin oikeus tavata hänelle tärkeitä henkilöitä myös poikkeusoloissa. Eduskunnan päätöstä Uuttamaata koskevan liikkumisrajoituksen voimaantulosta ei tämän kommentin kirjoitushetkellä vielä ole tehty, mutta lapsen tapaamisoikeus on kuitenkin yksi mainituista syistä, joiden johdosta rajoituksesta voitaisiin poiketa. Ehkä tästä Koronavirus ja lapsen kaksi kotia -artikkelista on apua tässä tilanteessa.

  15. Ansku sanoo:

    Meillä ei tosiaan mistään etäopetuksesta ole tietoakaan. Wilman kautta pukkaa edellisenä iltana seuraavan päivän tehtävät jotka näin ekaluokkalaisen vanhemman taholta ovat sellaisia ettei lapsi pysty niistä yksin suoriutumaan millään ilveellä. Aloitan siis aamuni 4 tuntia ennen muuta perhettä jotta ehtisin tehdä töitä joita minulla vielä on. 3-5 tuntiin päivässä opetan lastani ja yritän hoitaa myös työni joka siinä sivussa tai lapsen koulun jälkeen. Tämän lisäksi vielä ruokaa ja muut kotihommat. Ei siinä paljon tarvitse ajatella yhteistä mukavaa tekemistä kun päivät ovat suorastaan selvitymistä iltaan asti. Opettajalle laitoin tästä viestiä että emme pysty opettamaan lasta joka tunnilla vaan osan tehtävistä tulisi olla sellaisia joita tuon ikäinen voisi tehdä itsenäisesti. Opettaja käski tehdä ne mitä ei pysty tekemään viikonloppuna ja että lapsi voi hänelle soittaa jos tarvitsee apua tehtäviin. No kun se lapsi ei osaa sanoittaa sitä mitä ei näissä tehtävissä ymmärrä, miten sitä voi siinä puhelimessa auttaa. Tilanne on raskas koko perheelle ja useampana iltana olen ollut niin väsynyt että olen nukahtanut vaatteet päällä sohvalle. Eikö näiden koululaisten tulisi olla etäopiskelussa eikä kotikoulussa. Meillä ainakin kaikkinainen opetus on siirretty vanhempien vastuulle. Mitään etäyhteyttä ei kouluun ole. Toivon todellakin että pystymme suoriutumaan tästä poikkeusoloista niin että meillä on opittu jotain ja minulla on vielä työpaikkakin jäljellä.

    1. Lastensuojelun Keskusliitto sanoo:

      Kiitos kommentista, tilanne tosiaan tällä hetkellä on haastava. Kannattaa olla uudelleen yhteydessä kouluun tai opettajaan, mikäli tehtävät ovat lapselle liian haastavia. Toivomme voimia jaksaa tämän kaiken keskellä.

  16. Ope sanoo:

    Nimenomaan johtoportaasta sanottiin, että taito- ja taideaineita ei nyt ohjeisteta, koska vanhemmat ovat niin ylikuormittuneita.

  17. Maija sanoo:

    Hei!
    Nyt löytyy facesta myös erityisperheiden vertaistukiryhmä etäopetukseen. Perheille joissa on erityislapsia tai esim. nepsyvanhempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *