Hyppää sisältöön

“Näe kaikki hyvä ja potentiaali nuoressa, ja kerro se hänelle”

Lastensuojelu
Osallisuus
Blogit
19.09.2019
“Näe kaikki hyvä ja potentiaali nuoressa, ja kerro se hänelle”

Elokuun lopussa vietettiin onnistunutta Nuorten Päivää Tampereella. Paikalle oli kokoontunut reilusti yli 30 lastensuojelusta kokemusta omaavaa nuorta eri puolilta Suomea. Päivässä yhdistyi vertaisuus ja vaikuttaminen tärkeän asian äärellä. Kiitos lämpimästi kaikille päivään osallistuneille!  

Päivä nuorilta nuorille 

Nuorten Päivän suunnitteluryhmässä olleet nuoret ideoivat viime kevään ja alkusyksyn aikana hienon ohjelman, ja olivat tärkeässä roolissa toteuttamassa päivää.

Aamupäivän ohjelmassa pohdittiin nuorten ympärillä olevaa verkostoa ja sen merkitystä. Nuoret saivat askarrella pienryhmissä yhteisen ketjun, johon liittivät heille tärkeitä asioita. Tässä nousi esille perheen, ystävien, lemmikkien, mutta myös terapian ja työntekijöiden tärkeä rooli. Lopuksi ryhmien ketjut liitettiin yhteen ja käytiin yhdessä keskustellen läpi, millaisia ketjun osia siitä löytyy ja mikä merkitys niillä on nuorten elämässä.

Iltapäivän ohjelmassa oli kolme erilaista toiminnallista pajaa, jotka nuoret kiersivät pienryhmissä läpi. Ensimmäinen paja oli keskustelu kansanedustajien, Anna Kontulan ja Anna-Kaisa Ikosen kanssa. Keskustelussa nuorilla oli vapaasti mahdollisuus nostaa esille itselleen tärkeitä aiheita tai halutessaan keskittyä kuuntelemaan yhteistä keskustelua. Yksi isoimmista keskustelunaiheista oli nuorten kokemus työntekijöiden ja erityisesti sosiaalityöntekijöiden jatkuvasta vaihtumisesta. Nuoret pohtivat, kuinka paljon vaihtuvuuteen vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden suuri työkuorma ja voisiko hallitusohjelmassakin luvattu asiakasmitoitus helpottaa tilannetta. Myös nuorten omat oikeudet ja se, että ei tule kuulluksi ja otetuksi todesta omista huonoista kokemuksista, herätti keskustelua. Kansanedustajat pääsivät myös kuulemaan nuorten näkemyksiä ja kokemuksia itsenäistymisvarojen kertymiseen, päihdepalveluiden toimimattomuuteen, terapiatakuuseen ja lastensuojelun kilpailutuksiin liittyen.

Toisessa pajassa nuoret sanoittivat yhteistä biisiä lastensuojelusta. Pajan ohjasivat kaksi artistia, Hannibal ja 6mäki. Nuoret innostuivat aktiivisesti sanoittamaan biisin sanoja, jotka olivat sisällöltään koskettavia ja rankkojakin. Artistit kokoavat tekstit yhteen, ja viisi nuorta on ilmoittautunut äänittämään artistien kanssa sanoituksista tehdyn biisin. Kappale tullaan julkaisemaan Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä. 

Iltapäivän kolmas paja oli graffitipaja, jossa aiheena oli unelmat ja tulevaisuus. Jokainen nuori pääsi halutessaan maalaamaan oman jälkensä yhteisiin graffiteihin. Paja toimi rentona vaihteluna keskustelupainotteisempiin pajoihin. Jokaisessa pajassa oli mukana kaksi ammattilaista ulkopuolisten vetäjien lisäksi varmistamassa turvallisen ja luotettavan työskentelyn.  

Kokonaisuudessaan päivä oli onnistunut ja sai osallistuneilta nuorilta paljon hyvää palautetta. Suunnitteluryhmässä olleet nuoret tuovat päivästä kootut terveiset Valtakunnallisille lastensuojelupäiville, jolloin kannattaa olla kuulolla. 

Onko nuorten viesti tavoittanut meidät? 

Nuorten Päiviä on järjestetty säännöllisesti jo useiden vuosien ajan. Kokosimme tänä vuonna Lastensuojelun Keskusliitossa yhteen teemoja, jotka ovat puhututtaneet lastensuojelusta kokemusta omaavia nuoria viime vuosien varrella. 

Huomioin arvoista on, että toiveet välittävästä ja kunnioittavasta kohtaamisesta, luottamuksellisesta suhteesta, työntekijöiden pysyvyydestä sekä omien näkemysten huomioimisesta nousevat säännöllisesti esille. Kysymys kuuluu, kuulemmeko me ammattilaiset ja päättäjät nämä toiveet?

Kirjoittajat

  • Mari Väistö, osallisuusasiantuntija, mari.vaisto(a)lskl.fi, p. 050 410 7896
  • Annukka Paasivirta, erityisasiantuntija, annukka.paasivirta(a)lskl.fi, p. 040 647 2515

 * Lastensuojelun Keskusliitto on järjestänyt yhteistyökumppaneiden kanssa Nuorten päivän osana Valtakunnallisia lastensuojelupäiviä (aiemmin osana sijaishuollon päiviä). Kyseessä on vertaistuellinen päivä lastensuojelusta kokemusta omaaville, noin 13-21 vuotiaille nuorille. Päivän aikana nuoret ovat voineet halutessaan osallistua vaikuttamistyöhön. Nuorten päiviä on järjestetty vuodesta 2011 lähtien säännöllisesti ja viime vuosina osallistujia on ollut lähemmäs 50 nuorta per päivä.  

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje