Siirry sisältöön

Tunteita herättävä kuvaus lastensuojelun karusta arjesta

System Crasher kuvaa koruttomasti moniongelmaisen lapsen kamppailua, joka tähtää lopulta siihen, että hän saisi olla taas äitinsä kanssa. Päähahmo Benni ei ole paha, mutta ei hän myöskään tiedä, mitä hyvä on.

Lastensuojeluaiheinen System Crasher -elokuva on karu ja tunteita herättävä sekä samalla realistinen kuvaus 9-vuotiaasta Benni-tytöstä (Helena Zengel), joka seilaa ryhmäkodista ja sijaishuoltopaikasta toiseen. Benni on valloittava, impulsiivinen, voimakas ja aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi. Ammattilaiset ja aikuiset Bennin ympärillä yrittävät auttaa, mutta hyvästä tahdosta huolimatta, he eivät onnistu tässä.

Elokuva ei jätä ketään kylmäksi, tämän voivat luvata noin 300 lastensuojelun ammattilaista, jotka näkivät elokuvan ennakkoon. Lastensuojelun Keskusliitto järjesti yhteistyössä Helsingin, Espoon, Vantaan ja B-Plan Distributionin kanssa elokuvan ennakkonäytöksen ja keskustelutilaisuuden perjantaina 15.11.2019. Tilaisuus oli suunnattu kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen henkilökunnalle ja kuntien valtuutetuille. Lisäksi tilaisuuteen oli kutsuttu muutama HUS:n psykiatrian ammattilainen.

Elokuva kuvaa hyvin myös Suomen sijaishuollon haasteita

Vaikka kyseessä on fiktiivinen elokuva, näkyy sen taustalla ohjaajan hyvin tehty taustatyö lastensuojelusta ja sen haasteista. Saksalainen kuvaus tuntuu realistiselta myös suomalaisessa sijaishuollon kontekstissa. Viimeaikaisissa keskusteluissa on nostettu esille, lastensuojelussa ja sijaishuollossa on yhä enemmän hyvin vaativahoitoisia ja monenlaista tukea tarvitsevia lapsia, joille on vaikeaa löytää pitkäjänteistä apua. Palvelujärjestelmä on liian pirstaleinen, kun lapsen ja perheen ongelmat monimutkaistuvat ja kasaantuvat. Systeemimme ei jousta riittävästi ja eri toimijat, hyvästä tahdosta huolimatta, jäävät liian yksin.

Vihainen ja hämmentynyt tunnelma

Elokuvan ennakkonäytöksen jälkeisessä keskustelussa lastensuojelun, koulun ja lastenpsykiatrian ammattilaiset sekä lapsensa sijoituksen kokenut vanhempi pohtivat elokuvaa ja sen herättämiä ajatuksiai. Tunnelmat olivat hyvin ristiriitaisia. Elokuva toi esille hyvin karulla tavalla aikuisten kyvyttömyyden auttaa ja sen, kuinka yksin jokainen jäi yrityksessään. Se toi esille myös sen realismin, että meistä jokainen haluaa ehdotonta rakkautta ja tätä eivät ammattilaiset pysty tarjoamaan. Ammattilaisten yhteinen suunnitelma ja yhteinen toiminta tuntui puuttuvan elokuvassa.

Systeemin rikkoja vai rikkinäinen systeemi 

Elokuvan nimi herätti keskustelua. Saksassa systeemin rikkoja (Systemsprenger) on käsite, joka tarkoittaa ”väliinputoajalapsia”, jotka rikkovat systeemin. Systeemin, jonka pitäisi toimia aukottomasti. Haluammeko antaa tällaisen leiman, vai pitäisikö meidän puhua järjestelmästä, joka on rikki tämänkaltaisille lapsille? Myös meidän Suomen systeemimme toimii parhaiten, kun ongelmat pystytään rajaamaan selkeästi. Mutta heti, kun ongelmat kasvavat ja yhden ammattilaisen apu ei riitä, tuntuu järjestelmämme toiminta vaikeutuvan liikaa.

Benni (Helena Zengel) kaipaa kaikista eniten äitinsä (Lisa Hagmeister) luo, mutta tämä ei koe voivansa huolehtia vilkkaasta tytöstä, joka saa ajoittain hallitsemattomia raivokohtauksia ja käyttäytyy uhkaavasti perheen muita lapsia kohtaan.

Entä äiti ja muu perhe?

Vanhemman osa on elokuvassa karu. Elokuva keskittyy hienosti lapsen maailmaan ja hänen tapaansa nähdä asioita. Äidin tausta jää ohuemmaksi. Elokuvassa tuodaan myös kauniisti esille äidin oma pelko lastaan kohtaan. Mutta millaista tukea äidin ja muun perheen olisi tullut saada? Hän eli suhteessa väkivaltaisen miesystävän kanssa ja hänellä oli kotona kaksi pienempää sisarusta.  Myös Suomessa on jo pitkään tuotu esille puutteita vanhempien ja perheen sisarusten kanssa tehtävästä työstä lapsen sijoituksen aikana. Ehkä tämä kuvaus ei olekaan niin kaukana totuudesta?

Onnistumisia saadaan aikaan yhteistyöllä!

Elokuvassa Benni on vasta 9-vuotiaaksi kokenut monia hylkäämiskokemuksia ja hän pyrkii toiminnallaan yhä uudestaan toistamaan aiemmat kokemuksensa. Bennin on vaikea löytää aikuista, joka kestäisi hänen käytöksensä. Bennillä on hyvä suhde useampaankin työntekijään, muun muassa sosiaalityöntekijään. Työntekijät myös pysyvät samoina, mikä poikkeaa valitettavasti arkitodellisuudesta. Mutta sijoituspaikkojen vaihtuessa, arjen turvalliset aikuiset jäävät puuttumaan. Elokuvassa työntekijät toimivat enemmän reaktiivisesti. Johdonmukaisuus, suunnitelmallinen tiimityöskentely ja koko tiimin jakama kokonaiskuva tilanteesta puuttuu. Olisiko suunnitelmallinen Bennin hoidon ja hoivan yhdistäminen riittänyt? Psykiatrinen hoito tulisi tuoda ihan konkreettisesti osaksi arkipäivää ja ehkä tässä olisi tarvittu oikeasti integroivaa hoitoa. Tällaisia ratkaisuja on kehitteillä, mutta ei kuitenkaan näin nuorille lapsille kuin elokuvan Benni.

Mikä luo toivoa ja mihin tulisi panostaa suomalaisessa lastensuojelukontekstissa? Siihen, ettei jäädä yksin! Moniammatillisen ja monitoimijaisen yhteistyön kehittämisen näkee tämän elokuvan nähtyään vielä suuremmassa valossa. Se, että hyvä tahto ei riitä, vaan tulee panostaa myös työntekijöiden osaamiseen. Se, että omatyöntekijä ja pysyvät suhteet ovat tärkeitä. Benni kulkee elokuvan läpi suurisilmäinen lohikäärmepehmolelu mukanaan. Mistä löytyisi aikuinen, joka kestäisi kaiken tämän? Onko kyse vain tuurista?

Blogissa on hyödynnetty elokuvan ennakkonäytöksessä järjestetyn keskustelutilaisuuden antia.

Annukka Paasivirta

Erityisasiantuntija

Annukka työskentelee erityisasiantuntijana lastensuojeluun, sosiaalityöhön sekä lasten ja nuorten osallisuuden edistämiseen liittyvien kysymysten parissa. Annukasta tärkeintä on tarttua hetkeen ja tuoda jokaiseen päivään iloa. Omalla vapaa-ajallaan hän nauttii erityisesti lastensa arjen viisauksista.

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *