Siirry sisältöön

Visio hukassa?

THL julkaisi tänään uudet lastensuojelutilastot. Niistä jäimme kaipaamaan monia tietoja, mutta onneksi edes nykyisellä tarkkuudella on mahdollista tarkastella kehitystrendejä sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla. Tarkastelemme lastensuojelun asiakasmäärien kehitystä tilanteessa, jossa sosiaalihuoltolaki on voimaantulonsa jälkeen tuonut selvää muutosta lastensuojelun avohuollon asiakasmääriin.

Vuoden 2008 lastensuojelulaissa visioitiin tilannetta, jossa ehkäisevä lastensuojelu, tuolloin lanseerattu uusi käsite, on kaikkien toimijoiden vastuulla. Tähän visioon on tehty kuluneiden vuosien saatossa monia muutoksia, joista merkittävimpänä sosiaalihuoltolain uudistus.

Mutta onko uudistus tuonut merkittäviä toiminnallisia muutoksia isoon osaan kunnista lasten ja perheiden näkökulmasta? Lasten ja perheiden määrä lastensuojelun ja sosiaalihuollon asiakkaina on säilynyt samana: osaa heistä vain kutsutaan lastensuojelun asiakkaiksi, osaa ei. Sosiaalihuoltolaki siirsi siis asiakkuuden näkymätöntä alkamisajankohtaa toiseen suuntaan, mutta ratkaisua lastensuojeluun se ei tuonut.

Lastensuojelutilastojen valossa eritysesti kiireellisten sijoituksien asiakasmäärät ovat lisääntyneet. Mitä se kertoo perheiden tuen tarpeesta, palvelujärjestelmästämme ja lastensuojelun tarpeesta?

Kiireellisissä sijoituksissa erityinen kasvu kohdentuu 15-vuotiaiden ikäryhmään. Se on muuten juuri se ryhmä, joka uuden valinnanvapauslain mukaan voisi itse valita palvelunsa.

Toisinaan vanhemmat ovat teini-ikäisten kanssa melko neuvottomia. Tukea ja palveluja tulisi saada nopeasti ja yksilöllisten tarpeiden perusteella, joissain tilanteissa jopa vastoin nuoren omia toiveita. Vanhemmat taitavat vielä tuon ikäisen kohdalla pystyä paremmin miettimään lapsen edun toteutumista kuin tämä itse – näin vaikkapa silloin, kun nuori on rankassa päihdekierteessä. Se, että vanhemmat miettivät lapsensa etua, ei sulje pois sen tärkeyttä, että lapsi tai nuori on aktiivisena osapuolena mukana itseään koskevissa ratkaisuissa.

Mietimme myös niitä keinoja, joilla nuorta autetaan lastensuojelussa. Millaiset keinot olisivat vaikuttavia? Miksi emme löydä valtakunnallisella tasolla vastausta siihen, miten erityisesti nuorten kohdalla asiakasmäärien kasvu saataisiin taittumaan?

Myös lastensuojeluilmoitusten määrä on noussut. Lastensuojelun visiossa lastensuojelun haluttiin olevan kaikkien vastuulla, ajateltiin, että lastensuojeluilmoituksen tekeminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa olisi kaikkien edun mukaista. Tämän uskottiin yhdistävän perheiden ja viranomaisten osaamista, ymmärrystä ja voimavaroja, mikä olisi auttanut tuen ja palvelujen oikeaa järjestymistä.

Tällä hetkellä lastensuojeluilmoituksilla ei yhdistetä voimavaroja, vaan vahvistetaan siirtämisen kulttuuria. Miksi siirtämisen kulttuuri istuu niin sitkeästi toimintatavoissamme, vaikka monialaisen yhteistyön ja integraation tarve on ilmeinen?

Kehittämisen kaari on ollut vielä sen verran lyhyt, etteivät LAPE-kehittämistyön tulokset vielä näy lastensuojelutilastoissa. Laivan kääntäminen vaatii paitsi pitkäjänteisyyttä myös konkreettisia tekoja, selkeää visiota siitä, millaista lastensuojelua kansallisella tasolla tarvitaan.

Halutaanko lastensuojelua, joka ottaa vaikutteita angloamerikkalaisesta riskimallista ja keskittyy korjaaviin toimenpiteisiin kriisien ja vakavien kaltoinkohtelujen ohella? Vai tavoitellaanko nykyisenkaltaisen palvelumallin vahvistamista? Vasta sitten, kun visio on selvä, voidaan miettiä, miten se saavutetaan. Muutos ei voi lähteä siitä, että asiakkaita siirrellään sosiaalihuollon ja lastensuojelun välillä, sillä palvelujärjestelmän ja toimintatapojen kehittämisen tulisi perustua tarkkaan asiakastarpeiden analyysiin. Onko systeeminen malli ainoa oikea ratkaisu vai löytyykö muita keinoja?

Miten nykyistä palvelumallia pitäisi vahvistaa? Millainen lastensuojelu auttaisi parhaalla mahdollisella tavalla lapsia ja perheitä? Aulikki Kananojan selvitystyö on käynnissä ja tuottaa vastauksia näihin kysymyksiin. Kannattaa tutustua Lastensuojelun keskusliiton selvitykseen Lastensuojelun uudistukset – liian pieniä tekoja>>.

 

Hanna Heinonen

Toiminnanjohtaja, päätoimittaja

Hanna on Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.

Leena Wilen

Johtava asiantuntija

Leenan erityisasiantuntemus liittyy lastensuojelua ja sosiaalityötä koskeviin kysymyksiin. Hän on perehtynyt eri työtehtävissä varsinkin lastensuojelun palvelujärjestelmään ja sen kehittämistä koskeviin kysymyksiin.

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet Lastensuojelun Keskusliiton verkkosivuista?

Vastaa kyselyyn Lastensuojelun Keskusliiton verkkosivujen käytettävyydestä.
Vastausten pohjalta kehittämme verkkoviestintäämme paremmaksi.

Vastaa kyselyyn