Avioliiton 18 vuoden ikärajasta ehdoton

Lastensuojelun Keskusliitto ehdottaa, että alaikäisten avioliittojen poikkeuslupamenettelystä luovutaan ja avioliiton solmimiselle asetetaan ehdoton 18 vuoden ikäraja. Oikeusministeriölle annetussa lausunnossa muistutetaan kuitenkin, että poikkeuslupamenettelyn vaikutuksista tulee tehdä arvio.

Lastensuojelun Keskusliiton lausunto koskien oikeusministeriön arviomuistiota alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta

Oikeusministeriössä on valmistunut arviomuistio (OM Selvityksiä ja ohjeita 21/2018), jossa käsitellään alaikäisten avioliittoja koskevaa sääntelyä ja sen soveltamiskäytäntöä Suomessa. Muistiossa on arvioitu yhtäältä Suomessa solmittaviin alaikäisten avioliittoihin liittyvää poikkeuslupamenettelyä ja toisaalta ulkomailla solmittujen alaikäisten avioliittojen tunnustamista. Lisäksi muistiossa on esitetty mahdollisia lainsäädännön kehittämisehdotuksia.

Oikeusministeriö on pyytänyt Lastensuojelun Keskusliitolta lausuntoa alaikäisavioliittojen sääntelytarvetta koskevasta arviomuistiosta. Lausunto on pyydetty antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistussa lausuntopyynnössä esitettyihin kysymyksiin. Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausuntonsa lausuntopalvelu.fi:ssä. Keskusliiton lausunto on muotoiltu Lausuntopalvelu.fi ohjeiden mukaisesti. Lue koko lausunto lausuntopalvelu.fi:ssä

Suomessa solmittavat alaikäisten avioliitot: voimassa olevan poikkeuslupamenettelyn asianmukaisuuden arviointi (kysymys 1)

Nykyinen poikkeuslupamenettely näyttäytyy ongelmallisena lapsen suojaamisen ja syrjimättömyyden näkökulmasta

Lastensuojelun Keskusliiton näkemyksen mukaan nykyisestä poikkeuslupamenettelystä tulisi luopua ja avioliiton solmimiselle Suomessa tulisi asettaa 18-vuoden ehdoton ikäraja.

LSKL kuitenkin korostaa, että mikäli poikkeuslupamenettelystä päätetään luopua, tulee lainsäätäjän tehdä huolellinen arviointi siitä, millaisia vaikutuksia asialla on niiden nuorten elämään, joita menettelystä luopuminen käytännössä koskettaisi; Onko riskinä esimerkiksi sulkeminen yhteisön ulkopuolelle. Näiden tilanteiden varalta myös mahdollisten tukitoimien ja lastensuojelun tarve tulisi selvittää. Lisäksi vaikutukset syntymättömän lapsen elämään tulisi arvioida huolellisesti.

Lastensuojelun Keskusliitto korostaa kokonaisvaltaista lähestymistapaa lapsen oikeuksiin pohdittaessa poikkeuslupamenettelystä luopumista ja ehdottoman ikärajan asettamista avioliiton solmimiselle. Arvioitaessa poikkeuslupamenettelyn asianmukaisuutta ja mahdollisia kehittämistarpeita tulisi huomio siis kiinnittää siihen, minkälaisen lainsäädännöllisen ratkaisun avulla pystytään turvaamaan mahdollisimman täysmääräisesti kaikki lapselle turvatut oikeudet.

Keskusliitto painottaa, että nykyinen poikkeuslupasääntely ja lupien myöntämismenettely näyttäytyy ongelmallisena lapsen suojaamisen ja syrjimättömyyden näkökulmasta.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artikla edellyttää, että sopimusvaltiot sitoutuvat takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon. Tähän pyrkiessään sopimusvaltioiden on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin lainsäädäntö- ja hallintotoimiin.

Lapsen suojaamiseen liittyen yleissopimus edellyttää erikseen sopimusvaltioita mm. ryhtymään kaikkiin tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin poistaakseen lapsen terveydelle vahingollisia perinteisiä tapoja (LOS 24.3). Lapsiavioliitot lapsen oikeuksien komitea on maininnut yleiskommentissaan nro 18 (2014) yhtenä esimerkkinä haitallisista käytännöistä, joiden ehkäisemiseksi ja poistamiseksi se edellyttää toimia. Tähän liittyen komitea on myös suosittanut vahvasti, että sopimusvaltiot tarkistavat ja tarvittaessa muuttavat lainsäädäntöään ja käytäntöjään avioliiton vähimmäisikärajan nostamiseksi 18 vuoteen sekä tyttöjen että poikien osalta riippumatta siitä, ovatko vanhemmat antaneet suostumuksensa avioliitolle (Yleiskommentti nro 4, 2003). Lapsen oikeuksien yleissopimus myös velvoittaa sopimusvaltioita ryhtymään kaikkiin asianmukaisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta vahingoittamiselta, hyväksikäytöltä tai muulta huonolta kohtelulta (LOS 19).

Lapsen oikeuksien sopimuksen lapselle takaamaan erityiseen suojeluun viitaten Lastensuojelun Keskusliitto esittää vakavan huolensa siitä, pystytäänkö sallimalla poikkeuslupamenettely varmistamaan lapselle turvattujen oikeuksien tosiallinen toteutuminen. Tähän liittyen LSKL myös huomauttaa, ettei muistiossa ole nyt arvioitu lainkaan sitä, miten järjestelmä kykenee huomiomaan tapaukset, joissa on viitteitä painostuksesta tai hyväksikäytöstä. Se, ettei tiedossa ole tällä hetkellä mainitunlaisia ongelmia, ei tarkoita sitä, ettei poikkeuslupatilanteisiin olisi tosiasiassa liittynyt taikka tulevaisuudessa liittyisi tällaisia piirteitä.

On myös huomioitava, että syrjimättömyysperiaate (LOS 2 artikla) edellyttää valtiota turvamaan kaikille sen lainkäytön piirissä oleville lapsille – myös uskonto- ja kulttuurivähemmistöihin kuuluville lapsille – heille lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeutensa. Nykyinen käytäntö poikkeuslupien myöntämisen suhteen näyttäytyykin erityisen ongelmallisena tästä näkökulmasta.

Lainsäädännön tulisi antaa selkeä signaali siitä, mitä pidetään hyväksyttävänä suomalaisessa yhteiskunnassa

Kuten oikeusministeriön arviomuistiossakin on tuotu esille, kansainvälisessä keskustelussa on selkeä pyrkimys estää lapsiavioliitot pitkällä tähtäimellä kokonaan. LSKL pitää tätä ehdottoman tärkeänä tavoitteena ja korostaa, että kyseisen tavoitteen edistäminen vaatii valtioilta tehokkaita toimia. Lainsäädännön tulisi antaa selkeä signaali siitä, mitä pidetään hyväksyttävänä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tilanne, jossa kansallinen lainsäädäntömme mahdollistaa avioliiton solmimisen alle 18-vuotiaan alaikäisen kanssa, näyttäytyykin hyvin erikoiselta yleisen ihmisoikeuskehityksen ja Suomen kansainvälisten sitoumusten valossa. Kun otetaan lisäksi huomioon muissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta viime vuosina tehdyt lainmuutokset (luopuminen poikkeuslupamenettelyistä), ei pelkän alaikärajan asettamisen voi katsoa olevan täysin yhtenevä nykyajan vaatimusten kanssa.

Toimenpiteet nykysääntelyn kehittämiseksi (kysymys 2)

Mikäli asian jatkovalmistelussa päädytään säilyttämään mahdollisuus solmia avioliitto alaikäisenä oikeusministeriön poikkeusluvalla, tulisi lakiin ehdottomasti kirjata vähintään ehdoton 16 vuoden ikäraja, jota nuoremmat eivät voisi avioitua poikkeusluvallakaan. Arviomuistiossa on esitetty asianmukaiset perusteet 16 vuoden vähimmäisikärajan asettamiselle.

Mikäli poikkeuslupamenettely päädytään säilyttämään, tulee lakiin lisäksi kirjata menettelysäännöt koskien alaikäisen luvanhakijan henkilökohtaista kuulemista. Luvan hakijaa tulisi kuulla aina ennen asian ratkaisemista. Nykyinen sääntely on ristiriidassa lapsen osallisuutta koskevan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan kanssa, jonka mukaan lasta on kuultava aina häntä koskevissa asioissa. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa sopimusvaltioita myös ryhtymään kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta vahingoittamiselta, hyväksikäytöltä tai muulta huonolta kohtelulta (LOS 19 artikla). Mikäli poikkeuslupamenettely päätetään säilyttää, on syytä varmistaa kaikin mahdollisiin keinoin, ettei tilanteeseen liity painostusta, ihmiskauppaa tai pakkoavioliittoon viittaavia piirteitä.

Lapsen kuuleminen tulisi tapahtua aina suullisesti ilman huoltajien ja mahdollisen aviopuolison läsnäoloa, jotta voidaan varmistua, että päätös on todella alaikäisen hakijan oma ja hän on ymmärtänyt tilanteen merkityksen. Haastattelun ja kuulemisen tulee suorittaa aina lasten/nuorten kuulemiseen koulutettu taho. Lapsen kuulemisen suorittava henkilö voisi tarvittaessa kuulla myös mahdollista puolisoa ja hakijan vanhempia/huoltajia.

Nykytilan sekä esitettyjen sääntelyvaihtoehtojen etujen ja haittojen arviomuistiossa (kysymys 3)

LSKL huomauttaa, että arviomuistiossa ei ole nyt arvioitu sitä, miten järjestelmä kykenee huomiomaan tapaukset, joissa on viitteitä hyväksikäytöstä taikka esim. pakkoavioliittoon/painostukseen viittaavia piirteitä. Se, ettei oikeusministeriön tiedossa ole tällä hetkellä mainitunlaisia ongelmia, ei tarkoita sitä, ettei poikkeuslupatilanteisiin olisi tosiasiassa liittynyt taikka tulevaisuudessa liittyisi tällaisia piirteitä. Arvioitaessa nykyisen poikkeuslupamenettelyn asianmukaisuutta, on keskeisessä asemassa mm. sen arviointi, missä määrin poikkeusluvan hakeminen johtuu ennemminkin läheispiirin odotuksista tai painostuksesta kuin alaikäisen hakijan vapaasta tahdosta.

Ulkomailla solmittujen alaikäisavioliittojen tunnustamiseen liittyvän nykysääntelyn asianmukaisuus (kysymykset 4 ja 5)

Lastensuojelun Keskusliitto haluaa nostaa seuraavat seikat huomioitavaksi asian jatkovalmistelussa.

Oikeusministeriön arviomuistiosta ilmenee, että yksittäisellä lainsoveltajalla on tällä hetkellä tarjolla vain hyvin rajallisesti tulkinta-/soveltamisapua laissa ja lain esitöissä, ja että ulkomailla solmittuja avioliittoja koskeva tunnustamismenettely on pitkälti viranomaisen sisäisen ohjeistuksen varassa. Ottaen huomioon asiaa koskevan päätöksen merkitys niin yksilötasolla kuin yleisellä tasolla tulisi tunnustamista koskevan päätöksen arviointiperusteet ilmetä laista.

Avioliitolakia olisi syytä täsmentää yleisesti ottaen siten, että ulkomailla solmitun avioliiton tunnustamista koskevat säännökset ilmentäisivät tulevaisuudessa selkeämmin sitä arvoperustaa, jonka lainsäätäjä on vahvistanut Suomessa solmittavien avioliittojen osalta. Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamista koskeva sääntely tulisi siten olla johdonmukaista Suomessa solmittavia aviolittoja koskevan sääntelyn kanssa.

Keskusliitto kannattaa lähtökohtaisesti sitä, että avioliitto on solmittu 18-vuotiaana. Jos lainsäädännössä säilytetään joissain tilanteissa mahdollisuus tunnustaa alle 18-vuotiaan henkilön ulkomailla solmima avioliitto, LSKL pitää tärkeänä, että tunnustamiselle asetetaan lainsäädännön tasolla jokin ehdoton alaikäraja.

LSKL korostaa, että pohdittaessa ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamista koskevan sääntelyn asianmukaisuutta lapsen oikeuksien näkökulmasta tulisi huomio kiinnittää siihen, minkälaisen lainsäädännöllisen ratkaisun avulla pystytään turvaamaan mahdollisimman täysmäärisesti kaikki lapsen oikeuksien sopimuksessa ja muissa ihmisoikeussopimuksissa lapselle turvatut oikeudet. LSKL huomauttaa tässä yhteydessä, että varhaisessa iässä solmittu avioliitto voi heikentää yksittäisen lapsen mahdollisuuksia nauttia hänelle lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatuista oikeuksista, kuten oikeudesta elämään ja kehittymiseen, oikeudesta koulutukseen sekä oikeudesta suojeluun väkivallalta ja muulta epäasialliselta kohtelulta.

Oikeusministeriön muistiossa on eroteltu toisistaan tapaukset, joissa ainakin toisella osapuolella on ollut vihkimisen aikana asuinpaikka- tai kansalaisuusliittymä Suomeen ja tapaukset, joissa tällaista liittymää ei ole ollut. On tunnustettava, että ontuvan avioliiton uhka liittyy tosiasiallisesti tilanteisiin, joissa kummallakaan avioliiton osapuolista ei ole liityntää Suomeen avioliiton solmimishetkellä.

Samaan aikaan asetelma, jossa lapset asetetaan erilaiseen asemaan taustansa perusteella, näyttäytyy erittäin ongelmallisena lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatun syrjimättömyyden näkökulmasta. Lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artikla edellyttää, että sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua. Harkittaessa tunnustamista koskevan sääntelyn tarkistamista olisikin syytä pohtia vakavasti, miten/minkälaisella järjestelyllä voidaan turvata myös lasten, joilla ei ole aiempaa liityntää Suomeen, oikeuksien toteutuminen mahdollisimman täysmääräisesti.

Muut huomiot arviomuistiosta (kysymys 6)

LSKL korostaa vielä erikseen alaikäisenä solmittuihin avioliittoihin potentiaalisesti liittyvää riskiä siitä, että avioliitto on tosiasiassa solmittu vastoin jommankumman tai molempien osapuolten tahtoa. Vaikka lapsiavioliitoksi kutsuttu instituutio on joissakin kulttuureissa/maissa yleinen ja hyväksytty käytäntö, saattaa suvun ja perheen taholta tuleva paine olla niin kova, ettei nuorilla ole tosiasiassa ollut mahdollisuutta ilmaista vapaata tahtoaan asiassa. Jatkovalmistelussa olisi alaikäisavioliittoja koskevan sääntelyn – erityisesti ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamiseen liittyvän sääntelyn – kehittämistä tarpeen arvioida perusteellisemmin tätä taustaa vasten.

Alaikäisten pakkoavioliittoihin on syytä suhtautua vakavasti myös Suomessa. Oikeusministeriön Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutilta pyytämästä selvityksestä (Pakkoavioliittojen esiintyminen ja ilmitulo Suomessa, syyskuu 2017) ilmenee, että esim. pääkaupunkiseudun lastensuojelussa on ollut tapauksia, joissa tyttö on itse hakeutunut lastensuojelun asiakkaaksi peläten pakkoavioliittoa. Tästä huolimatta on saattanut käydä niin, että tyttö päästään kuitenkin naittamaan perheen lomamatkan aikana. Lisäksi lastensuojelun tiedossa on tapauksia, joissa alaikäisen avioliitto on solmittu ainakin jossain määrin alaikäisen tytön suostumuksella. Tilanne on kuitenkin ollut sellainen, että suostumuksen aitous ja pätevyys on jäänyt mietityttämään lastensuojelun työntekijöitä.