Siirry sisältöön

Perheen asumisratkaisut tulee perustaa aina lapsen yksilöllisiin tarpeisiin

Neljä perhejärjestöä osallistuivat sosiaali- ja terveysministeriön lasten vuoroasumista pohtivan työryhmän kuulemistilaisuuteen. Järjestöt nostivat esille etuuksien ja palveluiden joustavan käytön sekä eroauttamisen palveluiden kehittämisen.

Lastensuojelun Keskusliitto (LSKL), Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL), Väestöliitto ry ja Suomen Vanhempainliitto kiittävät sosiaali- ja terveysministeriötä mahdollisuudesta osallistua lasten vuoroasumista selvittävän työryhmän järjestämään kuulemistilaisuuteen. Kuultavia tahoja on pyydetty lausumaan erityisesti lasten vuoroasumisesta, sen vaikutuksista lasten ja perheiden asemaan palvelu- ja etuusjärjestelmässä, sekä antamaan ratkaisuehdotuksia havaittuihin ongelmakohtiin.

Lapsenhuoltolain uudistusta koskevassa mietinnössä (OM Mietintöjä ja lausuntoja 47/2017) on ehdotettu säännöksiä, jotka mahdollistaisivat yhtenä laissa tarkoitettuna lapsen asumisjärjestelynä sen, että lapsi asuu vuorotellen molempien vanhempien luona. Vuoroasumisella tarkoitettaisiin lähtökohtaisesti tilanteita, joissa lapsi asuu vähintään 40 prosenttia kalenterivuodesta toisen vanhempansa luona.

Kuten Lastensuojelun Keskusliitto lausunnossaan (1.12.2017) työryhmän mietinnöstä ja ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudistetuksi lapsenhuoltolaiksi totesi, kannattavat järjestöt sitä, että lain tasolla tehdään näkyväksi vuoroasumisjärjestely, jota toteutetaan jo nyt tapaamisoikeutta koskevia säännöksiä soveltaen. Järjestöt korostavat kuitenkin, että perheen asumisratkaisut tulee perustaa aina lapsen yksilöllisiin tarpeisiin ja lähtökohtana tulee olla lapsen näkökulman huomioiminen ensisijaisena ratkaisuperusteena. Vuoroasuminen voi monissa tilanteissa olla lapsen kannalta hyvä asia, mutta se ei ole kaikille perheille ja eri-ikäisille lapsille yleispätevä ratkaisu. Vuoroasumisesta päätettäessä on otettava huomioon lapsen ikä ja kehitystaso ja huomioitava, että kaikki lapset eivät kehity ikätasonsa mukaisesti. Lapsen tarve turvallisuuden takaavaan ennakoitavuuteen ja toistuvuuteen tulee ottaa huomioon. Vuoroasumisesta keskusteltaessa ja päätettäessä tulee erityisesti huomioida haasteelliset, mahdollista perheväkivaltaa koskevat tilanteet Istanbulin sopimuksen mukaisesti.

Lue koko kannanotto lasten vuoroasumiseen (avaa PDF-tiedoston)

Hanna Heinonen

Toiminnanjohtaja, päätoimittaja


040 838 4027

Vastaan keskusliiton johtamisesta ja toimin Lapsen Maailma -lehden päätoimittajana.