Siirry sisältöön

Lasten ihmisoikeuksien toteutuminen edellyttää lapsivaikutusten arviointia kaikilla päätöksenteon osa-alueilla

YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus tuli Suomessa voimaan 1976. Sopimuksen täytäntöönpanoa valvoo ihmisoikeuskomitea. Suomi valmistelee nyt seitsemättä määräaikaisraporttiansa. Lastensuojelun Keskusliiton lausunto muodostuu keskusliiton huomioista liittyen komitean Suomen valtiolle esittämiin kysymyksiin.

Määrällisesti suurin osa Lastensuojelun Keskusliiton huomioista liittyy turvapaikanhakijoiden heikentyneeseen oikeusturvaan, perheenyhdistämisen kohtuuttomaan hankaluuteen sekä siihen, ettei Suomi ole edelleenkään kieltämässä lasten säilöönottoa.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää ongelmana sitä, että lapsivaikutusten arviointi ja seuranta on useista hallitusohjelmakirjauksista huolimatta edelleen vähäistä kaikilla päätöksenteon ja toiminnan tasoilla.

Lastensuojelun Keskusliitto esittää lausunnossa huolensa myös vihapuheen ja syrjintäkokemusten yleisyydestä. Niin ikään Keskusliitto on huolissaan turvakotipaikkojen tarpeeseen nähden liian vähäisestä määrästä.

Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että translakia uudistettaessa mietitään kysymystä siitä, miten sukupuoltaan pohtiville lapsille ja nuorille taattaisiin riittävä osallistuminen omaa kehoa koskevaan päätöksentekoon.

Intersukupuolisten lasten hoitokäytänteisiin liittyen Keskusliitto pitää tärkeänä, että valtio antaa määräaikaisraportissaan kattavat tiedot hoitokäytänteiden nykytilasta.

Lisäksi Lastensuojelun Keskusliitto pitää tärkeänä, että valtio selvittää raportissaan, onko alaikäiset vangit sijoitettu aikuisista erilleen ja mikäli ei ole, kuinka lapsen etua on näissä tilanteissa harkittu.

Lue koko Lastensuojelun Keskusliiton lausunto koskien kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen määräaikaisraportin valmistelua (pdf)>>