Siirry sisältöön

Lasten suojelemisen tulee olla pääosassa lasten parissa työskentelevien rikostaustan selvittämisessä

Lakimerkki vaaka

Lastensuojelun Keskusliitto (LSKL) on työ- ja elinkeinoministeriön pyynnöstä lausunut hallituksen esitysluonnoksesta liittyen lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseen.

Esityksen tavoitteena on edistää alaikäisten suojelua mahdollistamalla myös lyhytkestoisissa eli enintään kolme kuukautta kestävissä palvelussuhteissa rikostaustan selvittäminen. Muutoksella on tarkoitus antaa työnantajille harkintavaltaa ja mahdollistaa lyhytaikaisissa sijaisjärjestelyissä rikostaustan selvittäminen. Ehdotetuilla lakimuutoksilla ei muuteta olennaisesti voimassa olevan lain (504/2002) lähtökohtia ja perusperiaatteita rikostaustaotteen vaatimisesta ja menettelystä otteen käsittelyssä.

Esityksessä ehdotetaan lain soveltamisalaan lisättäväksi työnantajalle mahdollisuus (oikeus) selvittää työnhakijoiden rikostaustaa myös enintään kolme kuukautta kestävissä palvelussuhteissa. Kyse ei olisi velvollisuudesta vaan mahdollisuudesta selvittää rikostausta, mikä perustuisi työnantajan harkintaan. Lastensuojelun Keskusliitto kannattaa esitettyä lakimuutosta ja pitää sitä tärkeänä laajennuksena lasten henkilökohtaisen koskemattomuuden suojelun sekä henkilökohtaisen turvallisuuden edistämisen kannalta. Lasten suojelun näkökulmasta olisi kuitenkin tehokkaampaa, jos myös lyhyemmissä työsuhteissa rikostaustan selvittäminen olisi velvollisuus.

Esitettyä lakimuutosta tulisi vielä tarkastella ja arvioida tarkemmin siitä näkökulmasta, voidaanko kyseisellä muutoksella tosiasiallisesti suojella lapsia lain tavoitteen mukaisesti. LSKL myös painottaa, että lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä tulee tarkastella kokonaisuutena, jotta kaikkiin esille nousseisiin epäkohtiin voidaan puuttua tehokkaasti.

Erityisesti näihin tulisi lakimuutoksessa kiinnittää huomiota:

  • Lakimuutoksen vaikutuksia on seurattava säännöllisesti ja systemaattisesti ja huolehdittava, että lakimuutoksella pystytään tosiasiallisesti varmistamaan tavoitteeksi asetettu lasten suojeleminen.
  • Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseen liittyvää lainsäädäntöä ja siihen liittyviä uudistustarpeita on tarkasteltava kokonaisuutena.
  • Lasten suojelemisen tavoitteen toteuttaminen edellyttää myös huomion kiinnittämistä käytännön toimintatapoihin ja tiedottamiseen.

Lue koko lausunto: Lastensuojelun Keskusliiton lausunto liittyen hallituksen esitysluonnokseen laiksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta (pdf)