Hyppää sisältöön

Pieni- ja keskituloisten varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja tulisi alentaa

Lausunnot ja kuulemiset
17.08.2017

Hallituksen esitys ehdottaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia muutettavaksi siten, että erityisesti pieni- ja keskituloisilta perittäviä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennettaisiin. Lastensuojelun Keskusliitto pitää muutoksen suuntaa hyvänä.

Lausunnossaan Lastensuojelun Keskusliitto kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

  • On tärkeää, että esityksessä on puututtu nykyisen asiakasmaksulain epäkohtaan ja huomioitu erityisesti pienituloiset monilapsiset perheet.
  • Nykyinen suuntaus alentaa varhaiskasvatusmaksuja on hyvä. Samalla Lastensuojelun Keskusliitto muistuttaa, että lainsäädäntötoimien tulee olla johdonmukaisia ja perustua pitkän aikavälin selkeisiin tavoitteisiin sekä kattavaan selvitykseen.
  • Erilaisten kannustinloukkujen purkaminen on tärkeää, mutta maksupolitiikka ei ole, eikä se saa olla ainut tai keskeisin keino ohjata perheitä käyttämään varhaiskasvatuspalveluja nykyistä enemmän. Huomiota tulee kiinnittää myös varhaiskasvatuspalvelujen laatuun sekä saatavuuteen. Myös lainsäädäntömuutosten seurantaan ja arviointiin tulee varata riittävät resurssit.
  • Lapsia ja lapsiperheitä koskevien päätösten vaikutukset tulee arvioida kokonaisuutena. Varhaiskasvatus on vain yksi, vaikkakin keskeinen, toimintakokonaisuus pikkulapsiperheiden palveluissa ja tukijärjestelmässä.  Muun muassa perhevapaajärjestelmä kokonaisuudessaan vaikuttaa vanhempien päätöksiin ja valintoihin.

Pienituloiset monilapsiset perheet huomioitu aiempaa paremmin

Lastensuojelun Keskusliitto pitää hyvänä, että esityksessä on puututtu nykyiseen asiakasmaksulakiin jääneeseen epäkohtaan ja huomioitu erityisesti pienituloiset ja monilapsiset perheet siten, että isoimmat
maksualennukset kohdistuvat nimenomaan monilapsisisiin perheisiin. Tämä on toteutettu korottamalla tulorajoja sekä kasvattamalla sisaralennusta toisen lapsen osalta.

Samalla keskusliitto nostaa esille, että muutokset eivät kohdennu yhdenvertaisesti kaikenkokoisiin perheisiin. Nelihenkisissä perheissä maksun suuruuteen vaikuttavien kuukausitulojen yläraja ei muutu aiemmasta ja näin keskituloinen nelihenkinen perhe maksaa edelleen ylintä varhaiskasvatusmaksua. Varhaiskasvatusmaksut alenevat tosin nykyiseen verrattuna myös näillä perheillä sisaralennuksen kasvattamisen myötä silloin kun perheen kaikki lapset ovat varhaiskasvatuksessa. Joissain tilanteessa maksun suuruus voi kuitenkin vaikuttaa perheen hoitojärjestelyihin. Maksun itsessään ei pidä muodostua kynnykseksi lapsen osallistumiselle varhaiskasvatukseen.

Lue koko lausunto.

Kommentit (0)

Sulje