Hyppää sisältöön

Suomen tulee kantaa vastuuta Morian pakolaisleirillä olleiden lasten suojelemiseksi

Politiikka & Yhteistyö
Lapsen oikeudet
Kannanotot
16.09.2020
Suomen tulee kantaa vastuuta Morian pakolaisleirillä olleiden lasten suojelemiseksi

Arviolta 4000 lasta on jäänyt ilman suojaa Morian pakolaisleirillä Kreikan Lesboksen saarella tulipalojen seurauksena. Leirin entisestään pahentunut kriisitilanne vaatii nyt Suomelta aiempaa enemmän vastuullisia päätöksiä ja nopeita toimia.

Morian pakolaisleirillä Kreikan Lesboksen saarella tapahtui viime viikolla tuhoisa tulipalo, joka on jättänyt jopa 12 000 ihmistä vaille suojaa ja humanitaarista apua. Paossa olevien turvattomuutta on lisännyt koronapandemian leviäminen. Tilanne on ilman yösijaa ja perustarvikkeita jääneille ihmisille äärimmäinen ja kestämätön.

Morian tulipalojen seurauksena ilman suojaa jääneistä arviolta 4000 on lapsia. Suomi on ilmoittanut ottavansa vastaan 11 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä turvapaikanhakijaa Morian tulipalojen tieltä. Heidät lasketaan mukaan jo aiemmin keväällä valtioneuvoston tekemään päätökseen 175 turvapaikanhakijan vastaanottamisesta Välimeren alueelta.

Entisestään pahentunut kriisitilanne vaatii kuitenkin nyt Suomelta aiempaa enemmän vastuullisia päätöksiä ja nopeita toimia.

Euroopan valtioiden, Suomi mukaan lukien, tulee nyt tehdä kaikkensa inhimillisen hädän lievittämiseksi. Jokaisella ihmisellä Euroopassa on oikeus suojaan, ruokaan ja puhtaaseen veteen sekä pääsyyn terveydenhuollon palveluihin. Nyt peruspalvelut ovat järjestöjen varassa ja niihinkin pääsy on oleellisesti vaikeutunut.

Juuri nyt on tärkeää, että Suomi

  • osallistuu Euroopan sisäisten siirtojen laajentamiseen ja toteuttamiseen ihmisten suojaan saamiseksi ja tilanteen purkamiseksi ottamalla vastaan lisää haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, erityisesti lapsia ja lapsiperheitä,
  • pyrkii kaikin tavoin estämään, ettei toista pitkäaikaista Morian leiriä synny uudelleen; uusi leiri ei ratkaise pakolaisten ja siirtolaisten tilannetta,
  • on aktiivisesti mukana päättämässä sellaisesta EU:n muuttoliikepolitiikasta, joka kunnioittaa ihmisarvoa sekä ihmisoikeuksia ja toteuttaa solidaarisuuden periaatetta.

Tilanne Morian leirissä on ollut vaikea jo pitkään.  Leiri on rakennettu vajaalle 3000 ihmiselle, mutta sen asukasmäärä on viime aikoina ollut jopa 13 000. Kaikki tulijat eivät ole mahtuneet sisälle leiriin, mukaan lukien monet ilman huoltajaansa saapuneet lapset.

Väkivalta, ruoan ja suojan sekä riittävän terveydenhuollon puute, leirille jumiin jääminen sekä näistä tekijöistä johtuva epätoivo ja itsetuhoiset ajatukset ovat jo pitkään olleet Moriassa ja sen ympäristössä asuneiden lasten arkea. Monet ovat kokeneet Euroopan rajoilla väkivaltaa ja menettäneet ystäviä tai perheenjäseniä Välimerelle.

Morian tulipalojen jälkeen lukuisat humanitaariset sekä pakolais- ja lapsijärjestöt Euroopassa ovat vaatineet, että Euroopan maat ottavat Kreikasta vastaan vaikeimmassa tilanteessa olevia ihmisiä, erityisesti lapsia ja lapsiperheitä. Traumaattisia kokemuksia läpi käyneiden ihmisten säilömistä alueille, joissa rajataan liikkumista eikä voida taata ihmisarvoista kohtelua, ei voida hyväksyä. Se ei ole kestävää eikä inhimillistä eikä sitä voida perustella COVID-19-tartuntataudin leviämisen uhalla.

Tällainen ei ole se Eurooppa, jossa jokaisen on hyvä elää. Toiminnan ja muutoksen aika on nyt.

Amnesty International, Suomen osasto ry

Lastensuojelun Keskusliitto ry

Lääkärit Ilman Rajoja ry

Pakolaisneuvonta ry

Pelastakaa Lapset ry

Suomen Pakolaisapu ry

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje