Siirry sisältöön

Kansainvälinen työ

EU:n ihmiskaupan vastaisena päivänä: Kolmannen sektorin toimijat vaativat ihmiskaupan uhreille vahvempaa suojelua

100-vuotiaan Suomen ja kaikkien sen asukkaiden etu on se, että vakavaan rikollisuuteen puututaan ja että rikoksen uhriksi joutunut henkilö asemastaan riippumatta voi luottaa siihen, että häntä suojellaan. Ihmiskaupparikosten kohdalla valtio on myös kansainvälisten sopimusten kautta sitoutunut suojelemaan uhreja esimerkiksi kostotoimenpiteiltä. Lue lisää

YK:n pakolaisjärjestelmä uusiksi – win-win -tilanne sekä valtioille että pakolaisille?

YK:n pakolaisjärjestelmä uusiksi – win-win -tilanne sekä valtioille että pakolaisille?

YK:n päämajassa New Yorkissa pohditaan parhaillaan, mihin haasteisiin ja miten maailmanjärjestön tulisi pystyä vastaamaan juuri alkaneella 72. istuntokaudella. Entinen pääsihteeri Ban Ki-Moon on sanonut, ettemme elä keskellä pakolaiskriisiä vaan solidaarisuuden kriisiä. Professori James Hathawayn mukaan etenkin YK:n pakolaisjärjestelmässä olisi korjattavaa. Lue lisää

Viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä tulisi syventää ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa

Uhreja lähellä olevaa työtä ja ennen kaikkea ihmiskaupan uhrien tunnistamista tehdään paljon kansalaisjärjestöissä. Keskusliitto katsookin aihetta juuri viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyön sekä lasten näkökulmasta lausuessaan ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaatiorakenteen jatkosta. Lue lisää

Järjestöt maailman pakolaispäivänä: Pakolaiskiintiötä korotettava historiallisessa pakolaistilanteessa

Järjestöt maailman pakolaispäivänä: Pakolaiskiintiötä korotettava historiallisessa pakolaistilanteessa

Yli 40 järjestöä vetoaa Suomen hallitukseen maailman pakolaispäivänä 20.6. Kun maailmassa on jälleen enemmän pakolaisia kuin koskaan, Suomen on osallistuttava yhteiseen vastuunjakoon. Pakolaiskiintiötä on korotettava, järjestöt vaativat eduskunnassa järjestetyssä tilaisuudessa tänään. Lue lisää

Vertailupintaa Hollannista

Toteutimme toukokuussa vaihtoviikon hollantilaiskollegoiden (FICE-Hollanti) kanssa maidemme lapsi- ja perhepalveluiden uudistamiseen liittyen. Saimme todeta, että syyt ja tavoitteet järjestelmien ongelmakohtien ratkomiseksi ovat yllättävänkin samankaltaisia, mutta ratkaisukeinot erilaisia. Parhaimmillaan kansainvälinen yhteistyö tarjoaa juuri tätä: toinen toisiltaan oppimista ja yhteistä ratkaisujen hakemista. Lue lisää

Miksi lähialueyhteistyö on yhä tärkeää?

Miksi lähialueyhteistyö on yhä tärkeää?

Suomi on 1990-luvun alusta lähtien tukenut lähialueyhteistyöhankkeita Venäjällä noin 293 miljoonalla eurolla. Rahalla toteutetaan vuosittain noin 200 hanketta. Lastensuojelun Keskusliitto ... Lue lisää

Yli 40 järjestöä vetoaa hallitukseen pakolaiskiintiön korottamiseksi

Yli 40 järjestöä vetoaa hallitukseen pakolaiskiintiön korottamiseksi

Hallituksen kehysriihessä huhtikuun lopussa luodaan suuntaviivat Suomen taloudelle seuraavalle vuodelle. Järjestöt vaativat, että pakolaiskiintiötä korotetaan vuodelle 2018. Kiintiön korottamisen puolesta puhuvat myös Sixten Korkman ja Kari Mäkinen. Lue lisää

Muuttoliikkeen kontrolli ei saa ylittää vastuuta lapsista

Muuttoliikkeen kontrolli ei saa ylittää vastuuta lapsista

Turvapaikanhakijoiden tulon tyrehdyttyä jälleen normaalitasolle Suomessa voidaan keskittyä taas muihin asioihin. Uutiset vastaanottokeskusten sulkemisesta vahvistavat hiljaiselon tunnelmaa. Mutta muuttoliike ei ... Lue lisää

Lastensuojelun Keskusliitto huolissaan ihmisoikeuksien toteutumisesta uudistusten keskellä

Suomi on antamassa kolmatta maaraporttiaan YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmalliseen määräaikaistarkasteluun (UPR) tilanteessa, jossa kehitys perus- ja ihmisoikeuksien kannalta on sen suuntaista, ... Lue lisää

25 järjestöä vaatii Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä

Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Heistä suurin osa on kehittyvissä maissa. Suomi voi omalta osaltaan tehdä enemmän poikkeuksellisen tilanteen ratkaisemiseksi. Siksi 25 kansalaisjärjestöä vaatii Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä. Lue lisää

123...6