Siirry sisältöön

Eurovaaliehdokkaat haastetaan Lapsen oikeuksien puolustajiksi

Lapsen oikeuksista tulevissa Euroopan parlamentin vaaleissa keskustellaan 14.2. järjestettävässä keskustelu- ja vaalipaneelitilaisuudessa.

Seuraavat Euroopan parlamentin jäsenten vaalit järjestetään toukokuussa. Lapsen edun puolesta Euroopassa työskentelevä Eurochild on julkaissut yhdessä UNICEFin ja muiden lapsen oikeuksia edistävien tahojen kanssa Lapsen oikeuksien manifestin ja haastanut kaikki eurovaaliehdokkaat sitoutumaan manifestin teeseihin ja ryhtymään Lapsen oikeuksien puolustajiksi tulevissa eurovaaleissa.

Lastensuojelun Keskusliitto on haastanut yhdessä muiden lapsijärjestöjen kanssa kaikki suomen eurovaaliehdokkaat mukaan kampanjaan.

Manifestista ja EU:n lapsipolitiikasta ja sen toteutumisesta keskustellaan 14.2.2014 klo 15–17 Lastensuojelun Keskusliiton yhdessä UNICEFin, Pelastakaa Lapset ry:n, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja SOS-Lapsikylä ry:n kanssa järjestämässä kaikille avoimessa tilaisuudessa Helsingissä Pelastakaa Lapset ry:n Tiukula-talossa (Koskelantie 38).

Tilaisuudessa järjestetään alustuspuheenvuorojen lisäksi paneelikeskustelu, johon osallistuvat eurovaaliehdokkaat Sari Essayah (kd), Petri Sarvamaa (kok), Anneli Jäätteenmäki (kesk), Pia Lohikoski (vas), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), Päivi Storgård (RKP), Pirkko Ruohonen-Lerner (ps) ja Liisa Jaakonsaari (sdp).

Tutustu tilaisuuden koko ohjelmaan täältä.

Yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun panelistien, muiden eurovaaliehdokkaiden ja lastensuojelun asiantuntijoiden kanssa. Lapsen oikeuksien manifestiin voi tutustua Eurochildin ylläpitämillä nettisivulla http://childrightsmanifesto.eu Kampanjan etenemistä ja Lapsen oikeuksien puolustajiksi ilmoittautuneita vaaliehdokkaita voi seurata Twitteristä hashtagillä #childrightschampion.

Tilaisuus on kaikille avoin, mutta ennakkoilmoittautuminen on välttämätöntä 7.2.2014 mennessä osoitteeseen hanna-mari.savolainen@lskl.fi.

Eurochild on eurooppalainen järjestö, joka edistää lapsen oikeuksia ja hyvinvointia torjumalla lasten köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä. Järjestöllä on yli sata varsinaista jäsentä 35 eri Euroopan maasta. Eurochild seuraa tiiviisti lapsia koskevaa EU-agendaa toimipisteestään Brysselistä käsin. Lastensuojelun Keskusliitto on yksi Eurochildin perustajajäsenistä. Verkoston muut suomalaisjärjestöjäsenet ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pesäpuu ja Suomen Lasten Parlamentti. www.eurochild.org/

Hanna-Mari Järvinen

Viestinnän asiantuntija


044 329 0029

Työskentelen puolipäiväisenä viestinnän asiantuntijana ja vastaan työssäni lapsen oikeuksien viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta sekä lapsen oikeuksien viestintäverkoston koordinoinnista.