Siirry sisältöön

Yhä harvempi hyväksyy kuritusväkivallan

Suomalaisten asenteissa kuritusväkivaltaa kohtaan on tapahtunut suuri muutos. Ruumiillista kuritusta ei enää pidetä hyväksyttävänä. Ongelmallista on kuitenkin, että lievää väkivaltaa, kuten tukistamista ja luunappien antamista ei aina mielletä väkivallaksi.

Kuritusväkivaltaan suhtaudutaan entistä kielteisemmin. Enää vain joka kuudes suomalainen hyväksyy kuritusväkivallan. Tiedot käyvät ilmi Lastensuojelun Keskusliiton Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Kyselyyn vastasi 1026 15–79-vuotiasta suomalaista. Kyselyä on rahoittanut oikeusministeriön Rikoksentorjuntaneuvosto.

Lastensuojelun Keskusliitto on toteuttanut vastaavat kyselyt myös vuosina 2004, 2006 ja 2007 ja kampanjoinut kuritusväkivallan vähentämiseksi jo 80-luvulta lähtien. Väitteen ”Lasten ruumiillinen kuritus on ainakin poikkeustapauksessa hyväksyttävä kasvatuskeino” kanssa täysin tai jossakin määrin samaa mieltä oli enää 17 prosenttia vastaajista. Vielä vuonna 2007 suomalaisista 26 prosenttia hyväksyi ruumiillisen kurituksen. Vuosien varrella yhä suurempi osa väestöstä on alkanut vastustaa lasten väkivaltaista kohtelua.

Lapsitalouksissa asuvista vastaajista ruumiillisen kurituksen hyväksyy nyt enää 10 prosenttia. Kahdeksassa vuodessa kurituksen kannatus lapsiperheissä on vähentynyt 17 prosenttiyksikköä. Vielä 1980- luvulla lähes puolet suomalaisista hyväksyi väkivallan käytön lapsia kohtaan. Kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana asenteissa on tapahtunut dramaattinen käänne väkivallattomaan suuntaan.

– Kyselyn tulos oli yllätys. Muutos on niin suuri, että voidaan puhua historiallisesta muutoksesta suomalaisessa kulttuurissa. Se osoittaa myös, että asenteisiin ja lapsille haitallisiin perinteisiin voidaan vaikuttaa, painottaa erityisasiantuntija Heikki Sariola Lastensuojelun Keskusliitosta.

Yhä harvempi vanhempi myös kertoo itse olleensa väkivaltainen lastaan kohtaan. Tukistaminen, läimäyttäminen, piiskaaminen ja sormille näpäyttäminen on vähentynyt selvästi verrattuna Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 2006 tekemään vastaavaan kyselyyn. Silti edelleen 36 prosenttia lapsitalouksista myönsi joskus tukistaneensa lasta, 21 prosenttia näpäyttäneensä lasta sormille ja 11 prosenttia on uhkaillut väkivallalla.

Vastaajat ovat hyvin perillä myös siitä, että laki kieltää väkivallan ja kurituksen käytön. 97 prosenttia tiesi asian. Vuonna 2004 vastaava luku oli 94.

– Nämä luvut kertovat siitä, että nyt kasvatusvastuuta on ottamassa sukupolvi, joka itse on kasvatettu väkivallattomasti, analysoi tuloksia Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Seppo Sauro.

Ruumiillisen kurituksen käyttö on ollut Suomessa kiellettyä vuodesta 1984 lähtien. Suomi oli toinen maa maailmassa, joka kielsi ruumiillisen kurituksen.  Nykyisin myös Euroopan neuvoston päätös vuodelta 2004 edellyttää, että kaikki sen jäsenmaat kriminalisoivat ruumiillisen kurituksen.

Nyt tehdyn kyselyn tulokset osoittavat myös kehityksen jatkuneen samansuuntaisena kuin vuonna 2008 ilmestyneessä Poliisiammattikorkeakoulun ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Lapsiuhritutkimuksessa, jossa kokemuksia vanhempien käyttämästä väkivallasta kysyttiin peruskoululaisilta itseltään. Aikaisempaan vuonna 1988 tehtyyn kyselyyn verrattuna lasten ja nuorten kuritusväkivaltakokemukset olivat vähentyneet voimakkaasti.

Myös lasten väkivaltakuolemat ovat vähentyneet voimakkaasti kuluneiden vuosikymmenten aikana.

Mikä tulkitaan väkivallaksi?

Vaikka suhtautuminen kuritukseen ja väkivaltaan on käynyt yhä kielteisemmäksi, tuo kysely esiin myös ongelmia. Vastaajista vain 17 prosenttia hyväksyy kurituksen käytön, mutta 39 prosenttia hyväksyy melkein tai ehdottomasti väitteen ”Lapsen tukistaminen tai luunapin antaminen on ainakin poikkeustapauksessa hyväksyttävää.” 

– Vastausten perusteella näyttää siltä, että lievempiä väkivallan muotoja ei pidetä väkivaltana. Toinen selitys voi olla se, että vastaajat puolustelevat omaa käytöstään, kertoo Heikki Sariola.

– Se on ongelmallista, sillä lapsen retuuttaminen ja töykeä kohtelu on ihan yhtä lailla väkivaltaa, joka on laissa kiellettyä, korostaa puolestaan Seppo Sauro.

Väkivaltaa ei juuri kukaan kuitenkaan ilmoita hyväksyvänsä. Väitteen ”Lasten ja vanhempien välillä esiintyviä ristiriitoja on ainakin poikkeustapauksessa oikeutettua ratkoa kohtuullista väkivaltaa käyttäen” kanssa samaa mieltä oli ehdottomasti vain yksi prosentti ja melkein samaa mieltä vain neljä prosenttia vastaajista.

Haaste vanhemmille

Kuritusväkivallan väheneminen on parantanut sekä lasten että vanhempien elämänlaatua. Myönteisesti virittynyt yhdessäolo on miellyttävämpää kuin riitainen. Lapset ovat samanlaisia kuin aikuiset ja reagoivat kielteisesti, loukkaantumalla ja riitaisesti vanhemman töykeään tai vähättelevään suhtautumiseen.

Kommunikoinnista tulisi saada muodostumaan myönteinen kehä. Haasteena on tuoda esiin se, että kaikki loukkaava ja töykeä käyttäytyminen lasta kohtaan vain vaikeuttaa tilannetta.

– Kuritusväkivallasta onkin edelleen tärkeää ylläpitää keskustelua, jotta ihmisten tietoisuus omasta toiminnasta tulee näkyväksi, painottaa Seppo Sauro.

Kuritusväkivaltaa koskevat asenteet ja lapsiin kohdistuvan väkivallan kehitystrendejä Suomessa

Lisätietoja:
Tiedottaja Hanna-Mari Savolainen
puh. 044 329 0029
hanna-mari.savolainen@lskl.fi

Hanna-Mari Järvinen

Viestinnän asiantuntija


044 329 0029

Työskentelen viestinnän asiantuntijana ja vastaan työssäni lapsen oikeuksien viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta sekä lapsen oikeuksien viestintäverkoston koordinoinnista.