Lastensuojelun Keskusliiton uusi toiminnanjohtaja: ”Lasten ja nuorten palveluihin ja kohtaamiseen tulee resursoida vahvasti”
Minulle on merkityksellistä päästä vaikuttamaan siihen, että lapset ja perheet voivat Suomessa hyvin, kertoo Lastensuojelun Keskusliiton tuore toiminnanjohtaja Ulla Siimes. Siimes aloitti tehtävässään 1.9.2021 Hanna Heinosen siirryttyä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn johtajaksi.
Millaisissa tehtävissä olet toiminut ennen Lastensuojelun Keskusliittoa?
Tulin Lastensuojelun Keskusliittoon Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtajan tehtävästä. Tuossa tehtävässä johdin liiton toimintaa ja osallistuin myös sisällölliseen työhön, eli kodin ja koulun yhteistyön edistämiseen sekä erityisesti vaikuttamistyöhön. Ennen Vanhempainliittoa olin pitkään Opetusalan Ammattijärjestössä erilaisissa järjestön kehittämistehtävissä. Minulla on opettajatausta ja olen tehnyt myös opettajan työtä. Työuralleni aiemmin kuuluneet muusikon ja soitonopettajan tehtävät olen jo aikoja sitten jättänyt oikeille ammattilaisille.
Mikä toi sinut Lastensuojelun Keskusliittoon?
Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtajan tehtävä jatkaa työuraani todella luontevasti: Lapset ja perheet ovat olleet työssäni keskiössä aiemminkin ja olen todella iloinen siitä, että saan jatkaa tämän teeman parissa. Minulle on merkityksellistä päästä vaikuttamaan siihen, että lapset ja perheet voivat Suomessa hyvin ja että teemme tässä kontekstissa myös kansainvälistä yhteistyötä. Myös se, että saan työskennellä kolmannella sektorilla, on minulle tärkeää. Lastensuojelun Keskusliitolla on pitkä historia tärkeän työn parissa. On ilo liittyä osaksi tätä työtä.
Mitä asioita aiot edistää toiminnanjohtajan roolissasi?
Lastensuojelun Keskusliitossa valmistellaan parhaillaan uutta strategiaa. Strategiasta on tulossa innostava! Uskon, että strategia auttaa meitä – niin toimiston työntekijöitä kuin luottamushenkilöitäkin – suuntaamaan liiton toiminnan kärjen ja resurssit oikein ja siten, että Lastensuojelun Keskusliitto pystyy tekemään entistäkin vaikuttavampaa työtä lasten oikeuksien ja lapsiystävällisen yhteiskunnan eteen. Lastensuojelun Keskusliitossa on asiantunteva ja sitoutunut työntekijäjoukko ja haluan omalta osaltani huolehtia siitä, että liitto on jatkossakin perheystävällinen, motivoiva ja kannustava työyhteisö. On myös tärkeää, että yhteistyö luottamusjohdon kanssa on sujuvaa ja mutkatonta.
Mitkä ovat tällä hetkellä mielestäsi tärkeimmät asiat liittyen lasten ja nuorten hyvinvointiin?
Koronan aikana lasten ja nuorten hyvinvointi on jäänyt muiden asioiden varjoon. Korona-aika on aiheuttanut lapsille ja nuorille paljon hyvinvointiin liittyviä haasteita. On tärkeää, että näitä haasteita lähdetään ratkomaan pitkäjänteisesti ja että lasten ja nuorten palveluihin ja kohtaamiseen resursoidaan vahvasti. Muun muassa tätä vaikuttamistyötä liitto tekee juuri nyt.
Loppuun: Mikä eläin olisit ja miksi?
Ihan mahtava kysymys! Minä olisin valas. Huolehtisin jälkikasvusta, söisin mereneläviä ja laulaisin paljon.
Kommentit (0)