Siirry sisältöön

Eurochild tekee vaikuttamistyötä lasten oikeuksien puolesta Euroopassa

Eurochildin toiminnassa korostuu erityisesti lasten ja nuorten osallistuminen vaikuttamistyöhön. ECC:n toiminnan käynnistyttyä syksyllä 2017 lasten ja nuorten osallistuminen ulottui myös Eurochildin omassa toiminnassa kaikille tasoille. Lapset ja nuoret kommentoivat säännöllisesti verkossa Eurochildin vaikuttamistyötä, osallistuivat kaikkiin jäsenille tarkoitettuihin tapaamisiin ja konferenssien suunnitteluun sekä olivat aktiivisia MEP:n tapaamisissa.

Eurochildin yleiskokous ja jäsentapaaminen pidettiin 18.-19.4. Brysselissä. Jo alkuviikosta Brysseliin kokoontui ECC (= Eurochild Children`s Council). ECC: hen kuuluu 12 lasta ja nuorta kymmenestä eri maasta, mukana oli myös Suomen edustaja tuomassa omia näkökulmiaan keskusteluihin.

Eurochild on EU:n rahoittama lapsen oikeuksia edistävä verkosto, jonka toiminta nojaa kaikessa vahvasti YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Yleiskokouksessa hyväksyttiin jäseniksi yhteensä 18 uutta jäsentä, joista yksi on uusi kunniajäsen, Honorary Member, Mrs. Marta Santos Pais. Hän työskentelee YK:ssa pääsihteerin erityisedustajana, toimialueenaan lapsiin kohdistuvan kaltoinkohtelun ehkäisy. Lastensuojelun Keskusliitto on jo pitkään ollut Eurochildin National Partner Network-verkoston jäsen, myös tähän verkostoon nimettiin uusi jäsen Espanjasta. NPN-verkoston tavoitteena on toimia kansallisen ja eurooppalaisen vaikuttamistyön yhdistäjänä sekä huolehtia siitä, että kansallisen tason toimijat ovat tietoisia eurooppalaisesta lapsen oikeuksien puolesta tehtävästä työstä. Eurochildissa on 171 jäsentä 34 eri maasta. Toiminnan päärahoittajana on EU ja muutamat yksityiset säätiöt, kuten OAK-Foundation.

Eurochildin nykyinen presidentti on sairauden vuoksi estynyt hoitamasta tehtäviään ja presidentin tehtäviä valittiin väliaikaisesti hoitamaan Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen. Eurochildin hallitus täydentyi myös kahdella jäsenelle. Uusiksi jäseniksi hallitukseen valittiin Bulgarian edustaja Mariana Pisarska ja Lastensuojelun Keskusliiton edustajana lokakuussa toimivapaalta palaava Miia Pitkänen.

Kokouksessa hyväksyttiin Eurochildin vuosikatsaus. Viime vuoden toiminnassa korostui erityisesti lasten ja nuorten osallistuminen vaikuttamistyöhön. ECC:n toiminnan käynnistyttyä syksyllä 2017 lasten ja nuorten osallistuminen ulottui myös Eurochildin omassa toiminnassa kaikille tasoille. Lapset ja nuoret kommentoivat säännöllisesti verkossa Eurochildin vaikuttamistyötä, osallistuivat kaikkiin jäsenille tarkoitettuihin tapaamisiin ja konferenssien suunnitteluun sekä olivat aktiivisia MEP:n tapaamisissa. Tarkoituksena on kuluvana vuonna tiivistää myös yhteistyötä ECC:n ja Eurochildin hallituksen välillä. ECC:llä on kaksi kertaa vuodessa omat tapaamiset.

Vuosikokous hyväksyi uuden strategian vuosille 2019-2021. Euroopassa 24,8 miljoonaa lasta elää köyhyydessä tai on vaarassa syrjäytyä. Eurochild tekee vaikuttamistyötä sen puolesta, että lasten lähtökohdat Euroopassa olisivat entistä tasa-arvoisemmat. Tämä edellyttää investointeja lapsiin ja talouspolitiikan valjastamista köyhyyden vähentämistä edistäviin tekoihin.

Eurochild on myös pitkään uudistanut sijaishuollon rakenteita ja pyrkinyt siihen, että lapset ja perheet tulevat autetuiksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, saa sijaishuoltoa tarvittaessa perhehoidon tai sen kaltaisten sijaishuollon ratkaisujen avulla. Iso strateginen tavoite on myös se, että lasten oikeudet ymmärretään ja ne ovat poliittisen mielenkiinnon kohteena.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi vaikutetaan siihen, että vuoden 2020 jälkeen lapsiin sijoittaminen on budjetissa etusijalla. Samalla vaikutetaan siihen, että tulevaisuudessa on käytettävissä parempia mittareita sen seuraamiseksi, miten lapsiin on todellisuudessa investoitu. Eurochildin hyvät suhteet EU-instituutioihin auttavat valtavirtaistamaan tietoisuuden lapsen oikeuksista eri instituutioiden rakenteisiin entistä systemaattisemmin, jolloin myös lapsen oikeudet tulisivat huomioiduksi entistä paremmin poliittisessa päätöksenteossa. Lasten osallisuuden toteutumista halutaan entisestään vahvistaa ja huolehtia siitä, että lasten ääni tuodaan systemaattisesti mukaan vaikuttamistyöhön.

Eurochildilla on ollut merkittävä rooli EU:n lasten intergroupin synnyssä. Tulevissa vaaleissa Eurochild huolehtii yhdessä kansallisten toimijoiden kanssa siitä, että valittavat MEP:t toimivat mahdollisimman laajasti lapsen oikeuksien puolustajina EU:ssa sekä huolehtivat EU:n lasten intergroupin toiminnan jatkuvuudesta.

Päätössanat lausui ECC:hen kuuluva 13-vuotias Sharon Maltalta. Hän muistutti, että lasten osallisuuden edistäminen onnistuu aikuisilta parhaiten, kun jokainen meistä etsii oman sisäisen lapsensa ja kuulostelee, miltä hänestä tuntuisi ja mitä hän haluaisi.

Hanna Heinonen

Toiminnanjohtaja, päätoimittaja


040 838 4027

Vastaan keskusliiton johtamisesta ja toimin Lapsen Maailma -lehden päätoimittajana.