Siirry sisältöön

Lainsäädännön laatu kuntoon

Viime aikoina on keskusteltu paljon lainvalmistelun laadusta. On ehdotettu komiteatyöskentelyn palauttamista, ministeriöihin lainsäädäntöjohtajia sekä lainvalmistelukoulutusta kansanedustajille ja ministereille. On myös esitetty, että valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustettaisiin riippumaton neuvosto, joka kävisi läpi ministeriöiden lainsäädäntöesitykset perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta.

Pidempiaikainen kehitys Suomessa on ollut, että perusteellinen ja laajapohjainen ja valmistelu on vähentynyt ja nopeatempoinen virkamies- ja selvityshenkilövalmistelu on lisääntynyt. Esimerkiksi lapsinäkökulma jää suppeassa valmistelussa helposti muiden näkökulmien varjoon.

Laadukas lainsäädäntö on keskeinen väline myös lapsen oikeuksien turvaamisessa, sillä sen perustalle luodaan useat muut lasten oikeuksia turvaavat mekanismit. Hyvälle lainsäädännölle on ominaista, että se seuraa aikaansa ja vastaa yhteiskunnan kulloisiinkin haasteisiin. Kansallisella lainsäädännöllä varmistetaan myös ihmisoikeusvelvoitteiden toteutumista.

Lainsäädäntötutkimus on osoittanut lainvalmistelun haasteita, mutta myös sen, ettei asia korjaannu yhdellä toimenpiteellä, vaan kyse on moniulotteisesta kokonaisuudesta. Laadukkaan lainsäädännön lähtökohtana on, että sen valmistelussa tunnistetaan vaikutukset niihin ihmisiin, joihin säädös kohdistuu. Tämä koskee myös lapsia. Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen periaate on lapsen edun ensisijaisuus. Lapsilla on oikeus siihen, että heidän etunsa arvioidaan ja otetaan ensisijaisesti huomioon. Väline tähän on lapsivaikutusten arviointi.

Sote- ja maakuntauudistuksen sekä siihen liitetyn valinnanvapauslainsäädännön yhtäaikainen valmistelu on ollut valtava kokonaisuus, jolle on varattu selkeästi liian lyhyt aika. Uudistusten vaikutuksia ei ole ollut mahdollista tunnistaa riittävällä tarkkuudella, sillä muuttuvia tekijöitä on yksinkertaisesti liikaa. Näistä karikoista tulisikin ottaa opiksi seuraavalla eduskunta- ja hallituskaudella, jolloin on tarkoitus uudistaa sosiaaliturvajärjestelmä.

Se, että eduskunta hyväksyy lain, ei yksin riitä, vaikka laki olisi laadukkaasti laadittu. Sen lisäksi tarvitaan tehokas ja hyvin resursoitu lain toimeenpano sekä riittävä valvonta. Nämä kolme muodostavat toisiinsa kiinteästi liittyvän kokonaisuuden.

Viimeaikaiset esille nousseet ongelmat lastensuojelussa, vammaispalveluissa sekä vanhuspalveluissa osoittavat selkeästi sen, että valvonnan painopistettä ei voida siirtää liiaksi viranomaisilta palveluntuottajille itselleen ja asiakkaille. Palvelujen riittävyyden arvioinnissa keskeistä on myös niiden taso. Tason tulee olla sellainen, että se luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä, kuten perustuslaki edellyttää.

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto