Siirry sisältöön

Lapset ja kansanedustajat kohtasivat luistelutapahtumassa

Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun Lape-muutosagentit ja Lastensuojelun Keskusliitto järjestivät 12.2.2018 maanantaina luistelutapahtuman, jossa lapset ja nuoret saivat tavata kansanedustajia ja esittää heille kysymyksiä. Paikalla oli myös lapsi- ja perhejärjestöjä yhteisellä asialla tukemassa perheiden hyvinvointia. Kysymysten lomassa IceHearts ry. leikitti lapsia ja kansanedustajia jäällä. Hauskin leikki vaikutti olevan lasten ja kansanedustajien mielestä ”Kuka pelkää kansanedustajaa?”

Tapahtuman tavoitteena oli varmistaa hyvä arki ja matalan kynnyksen palvelut ja tuki lapsille, nuorille ja perheille. Yhtenä sloganina oli ”Rakennetaan yhdessä lasten ja perheiden hyvää arkea”. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee lähelleen turvallisia ja välittäviä aikuisia.

Lastensuojelun Keskusliitto käynnisti samalla kolmivuotisen (2018-2020) Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohankeen Perheet keskiöön! Hankkeessa on mukana 54 järjestöä ja sen päätavoitteena on, että järjestöjen tarjoama toiminta, tuen ja palvelujen eri muodot kiinnittyvät perhekeskustoimintaan koko valtakunnan alueella. Perhekustoiminnan kehittämistyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä THL:n Lape-muutosohjelman kanssa.

Rautatieaseman jääpuistoon saapui aamupäivän mittaan runsaasti lapsia ja muutama nuorisovaltuutettu pääkaupunkiseudulta. Paikalla oli lapsia ja nuoria muun muassa Leipurin päiväkodin eskarista, Arabian alakoulusta, Maatullin alakoulusta, Vuorelan koulukodista ja Uudenmaan nuorisovaltuustosta. Eva Biaudet, Pilvi Torsti, Sari Sarkomaa ja Veera Ruoho vastasivat ensimmäisessä erässä lasten kysymyksiin.

Lapsiryhmiä mietityttivät hyvin samankaltaiset asiat. Lapsia kiinnosti erityisesti, miten kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa, ja millä tavalla kiusaaminen ja syrjintä saataisiin loppumaan.

Kansanedustajat olivat yhtä mieltä siitä, että kukaan lapsi ei saisi jäädä yksin, ja kiusaamiseen on heti puututtava. Pilvi Torsti muistutti, että lapset muistaisivat kohdella muita niin kuin toivoisivat itseäänkin kohdeltavan.

Seuraavassa erässä Sari Multala, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Antti Kaikkonen ja Anders Adlercreutz vastasivat lasten kiperiin kysymyksiin.

Lapset pohtivat muun muassa kuinka kansanedustajat pitävät huolen siitä, että lapsilla on turvallista turvakodeissa ja mitä kansanedustajat tekevät päiväkotien ja koulujen hyväksi.

Alanko-Kahiluoto totesi, että lastensuojelun suuriin asiakasmääriin on puututtava. Hän muistutti myös, että jokaisen päätöksen kohdalla pitää miettiä niiden vaikutusta lapsiin. Kansanedustajat kertoivat, että he vaikuttavat myös esimerkiksi siihen, että päiväkodeissa on tarpeeksi aikuisia tiettyä lapsimäärää kohden.

Uudenmaan nuorisovaltuuston nuoret halusivat sen sijaan tietää kansanedustajien mielipiteen äänestysikärajan laskemisesta kuuteentoista sekä sen, mitä kansanedustajat voisivat tehdä parantaakseen nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita.

Lumisateinen pakkaspäivä jääpuistossa tarjosi uudenlaisia kohtaamisia matalla kynnyksellä.

Pääkaupunkiseudun Lape-muutosagentti Tiina Turkia tapahtumasta:

Oli ihana nähdä kuinka innostuneena lapset ja nuoret esittivät kysymyksiä. He olivat huolella valmistautuneet esimerkiksi tutkimalla kansanedustajien tekemiä aloitteita. Parasta oli yhteinen iloa ja innostuminen niin luisteluun kuin aitoon kohtaamiseen. Kuka pelkää kansanedustajaa -leikki oli mainio, ja sai kaikki innostumaan.”

Lue lisää Perheet Keskiöön! -hankkeesta>>

Mitä mieltä olet Lastensuojelun Keskusliiton verkkosivuista?

Vastaa kyselyyn Lastensuojelun Keskusliiton verkkosivujen käytettävyydestä.
Vastausten pohjalta kehittämme verkkoviestintäämme paremmaksi.

Vastaa kyselyyn