Hyppää sisältöön

Lastensuojelun Keskusliiton yt-neuvottelut päätöksessä 

Uutiset
12.11.2020
Lastensuojelun Keskusliiton yt-neuvottelut päätöksessä 

Lastensuojelun Keskusliitto käynnisti syyskuussa osana talouden ja toiminnan sopeuttamistoimiaan yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat koko henkilökuntaa. Neuvottelut on nyt saatu päätökseen. 

Koronapandemian aikaansaamat muutokset Lasten Päivän Säätiön tilanteessa johtivat Lastensuojelun Keskusliitossa tänä syksynä tarpeeseen sopeuttaa taloutta ja toimintaa sekä koko henkilökuntaa koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämiseen. Neuvotteluissa haettiin ratkaisua, joka turvaa keskusliiton toiminnan jatkuvuuden jatkossakin. Neuvottelut saatiin päätökseen maanantaina 9.11.2020. 

Yhteistoimintaneuvotteluiden seurauksena keskusliitossa toteutetaan ensi vuonna lomautuksia, osa-aikaistamisia sekä kolme työsuhteen irtisanomista. Nämä toimet toteutetaan niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa järjestön vaikuttamistyölle ja muille ydintoiminnoille. Keskusliitto tarjoaa irtisanottaville henkilöille muutosturvaa ja uudelleensijoittumisen palveluita ja tulemme panostamaan työntekijöidemme hyvinvointiin ja työn organisointiin ensi vuonna erityisesti. 

Muutoksiakin tapahtuu. Keskusliiton toimisto on auki jatkossa vain sovitusti ja sen lankanumero poistuu käytöstä 31.12.2020. Saat meidät jatkossa kiinni numerosta 0504112380 sekä sähköpostitse toimisto@lskl.fi.  Kirjasto palvelee jatkossa sähköisesti ja erikseen sovittaessa paikan päällä. 

Lastensuojelun Keskusliiton keskeinen rahoituslähde on ollut jo pitkään Lasten Päivän Säätiön lastensuojelutyöhön tulouttama vuotuinen avustus. Koronapandemian aikaansaamat muutokset Linnanmäen huvipuiston tilanteessa ovat vaikuttaneet keskusliiton rahoitustilanteeseen vuodelle 2021 ja johtaneet tarpeeseen sopeuttaa väliaikaisesti liitotaloutta ja toimintaa. 

Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksia ja kehittää lastensuojelun laatua tuottamalla tietoa ja vaikuttamalla yhteiskunnassa. Keskusliitossa työskentelee kolmisenkymmentä henkilöä asiantuntija-, viestintä-, hallinto- ja toimistotehtävissä. Lastensuojelun Keskusliitolla on 98 järjestöjäsentä ja 37 kunta- tai kuntayhtymäjäsentä. 

Lisätietoja: 

Toiminnanjohtaja Hanna Heinonen, p. 040 838 4027 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje