Siirry sisältöön

Oikeus ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaviin palveluihin

Sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus saada laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua. Palveluiden toteuttamisessa on otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide sekä yksilölliset tarpeet. Sosiaalihuoltoa järjestettäessä asiakkaan etu on aina ensisijainen.

Sosiaalihuollossa on jo pitkään lähdetty avohuollon ja kotihoidon ensisijaisuudesta. Esimerkiksi lastensuojelussa tulevat ensimmäisenä kysymykseen avohuollon tukitoimet, joilla pyritään lapsen edun kannalta tarkoituksenmukaisin keinoin kehittämään lapsen kasvuoloja ja tukemaan vanhempien kasvatusmahdollisuuksia. Vasta siinä tilanteessa, kun lapsen kasvua ja hyvinvointia ei voida muilla keinoilla turvata, tulee kysymykseen huostaanotto ja sijaishuollon järjestäminen. Lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshuoltona taikka muulla lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla.

Mikäli sosiaalihuollossa, esimerkiksi lastensuojelussa tai vanhuspalveluissa, laitoshoito on asiakkaan kannalta paras vaihtoehto, asiakkaalla on luonnollisesti samat oikeudet kuin muillakin: oikeus saada hyvää hoitoa ja oikeus siihen, että hänen ihmisarvoaan ja itsemääräämisoikeuttaan kunnioitetaan. Tästä huolimatta viime aikoina laitoshoito on ollut otsikoissa ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja on käynyt selväksi, että laitoksissa olevien henkilöiden oikeuksien toteutumisessa on suuria puutteita.

Ensin julkisuuteen tulivat eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tarkastuksiin perustuvat havainnot lastensuojelulaitoksissa tapahtuneista lasten oikeuksien loukkauksista. Erityisiä haasteita oli lasten kohtelussa ja lapsiin kohdistuvien rajoitustoimenpiteiden lainmukaisessa käytössä. Seuraavaksi esiin nousi niin ikään oikeusasiamiehen tarkastustoiminnan yhteydessä kehitysvammaisten erityishuolto ja siihen liittyvät ongelmat.

Viime viikkoina on vuorostaan puhuttanut vanhusten hoito. Asia nousi julkiseen keskusteluun, kun Valvira keskeytti ikäihmisten ja muistisairaiden hoivakodin erään toimintayksikön toiminnan. Keskeyttämisen perusteena oli vakava huoli asukasturvallisuudesta epäpätevän ja liian vähäisen henkilökunnan määrän vuoksi. Päätöksen jälkeen Valvira on saanut saman sisältöisiä epäkohtailmoituksia lisää sadoittain.

Esille tulleet ongelmat eivät ole uusia sosiaalihuollon alaa tunteville. Esimerkiksi lastensuojelun laitoshuollon ongelmat ovat olleet alaa valvovien viranomaisten tiedossa pitkään. Tästä näkökulmasta erityisesti sote -uudistukseen liitetty omavalvonnan lisääminen ja vastaavasti viranomaisvalvonnan vähentäminen näyttäytyy monin tavoin ongelmallisena. Viimeaikaiset esille nousseet ongelmat lastensuojelussa, vammaispalveluissa sekä vanhuspalveluissa osoittavat selkeästi sen, että valvonnan painopistettä ei voida siirtää liiaksi viranomaisilta palveluntuottajille itselleen ja asiakkaille.

Julkisuudessa laitoshoidon ongelmia on tuotu esille yksittäisten asiakasryhmien kohdalla, vaikka kaikissa tapauksissa kyse on ollut yhteiskunnassa erityisen haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä. Jokainen ryhmä ja yksittäinen asiakas on toki aina haavoittuva omalla tavallaan, mutta ongelmissa on paljon yhteistä korjattavaa.

Näkemyksemme mukaan laitoshuoltoon ja -hoitoon liittyviä epäkohtia tulisikin katsoa kokonaisuutena ja nähdä, että laitoshoidossa yleisesti on tällä hetkellä suuria rakenteellisia haasteita. Lisäksi tulisi huomata, että YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus edellyttää laitosasumisen purkamista vammaisten ihmisten osalta. Vammaissopimuksen kansallisen toimintaohjelman tavoitteena onkin, että vammaisten ihmisten laitosasuminen loppuu vuoteen 2020 mennessä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää vammaisten lasten laitosasumisen lakkauttamiseen.

Laitoshoidossa pätevän, osaavan ja riittävän henkilökunnan tulisi olla itsestään selvä lähtökohta riippumatta siitä vastaako toiminnasta julkinen tai yksityinen taho. Vähintään yhtä tärkeää on asiakkaan oikeuksien tunteminen ja niiden kunnioittaminen. Näihin vaatimuksiin voidaan osaltaan vastata sääntelyn ja koulutuksen keinoin. Tehokas viranomaisvalvonta turvaa sääntelyn toteutumista myös käytännössä. Hoiva- ja hoitotyössä kaikkein tärkeintä pykälät yksin eivät kuitenkaan tavoita; yhteistä tahtotilaa siitä, että apua ja tukea päivittäisessä elämässään tarvitsevista ihmisistä pidetään huoli.

Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto
Virve Toivonen, yliopistonlehtori, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti