Annika Saarikko: Lämmin kiitos teille, hyvät lastensuojelun ammattilaiset!

Tämä on valtiovarainministeri Annika Saarikon puhe, joka pidettiin Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® 6.10.2021.

Hyvät lastensuojelun ammattilaiset,

Lastensuojelupäivien tämänvuotinen teema – Uuden edessä – antaa todella aihetta ajatuksille.

Siinä me seisomme. Rajoitusten kuormittaman erikoisen pandemia-ajan loppusuoralla, talouskasvun mahtivauhdin keskellä, iloiten vanhan tutun paluusta osaksi arkea ja samalla miettien, mitä jää pysyväksi osaksi elämää näistä korona-ajan tottumuksista. Mieleeni tulee Tommi Kinnusen upean kirjan nimi; neljäntien risteys.

Uuden edessä saattaa olla omassa elämässäänkin joku teistä kuulijoista ihan erityisellä tavalla. Työelämässä on eteen tullut uusia vastuita, uusia haasteita, uusia toimintatapoja, uusia työvälineitä. Uusia, liikaakin vaihtuvia työkavereita. Joku teistä, ehkä useampikin on miettinyt, miten ihmeessä jaksaa omaa työtä yhä uusien ja monimutkaistuvien lasten, nuorten ja perheiden murheiden keskellä.

Onko uusi innostava vai pelottava asia? Sen valitsemme itse. Joka kerta uudelleen.

Ainut mikä on varmaa: muutos ja uusi on turvallisempaa kohdata yhdessä.

Liian harvoin saan tilaisuuden sanoa tämän, siksi sanon nyt. Lämmin kiitos teille hyvät huippuammattilaiset. Te välittävät, vastuulliset aikuiset. Sosiaalityön sankarit, lasten lohduttajat, nuorten nojapuut. Työnne vaativuus pysäyttää minut joka kerta. Kiitos, kun jaksatte.

Hyvät kuulijat,

Korona-aika muutti työskentelytapojamme yhdessä päivässä maaliskuussa 2020 enemmän kuin erilaiset hankkeet ja digiloikat olivat onnistuneet saamaan aikaan vuosikymmenessä.

Nopea, hallitsematonkin muutos oli erityisen raju haavoittuvaisille ihmisryhmille ja heidän kanssaan työskenteleville. Viime vuoden kevät muutti ainakin hetkellisesti lähes kaikkien suomalaisten elämää. Mutta tunnustetaan ääneen heti samantien: korona-aika ei kohdellut kaikkia samalla tavalla, samanveroisesti.

Toisia koronakausi satutti enemmän. Osaa ihmisistä yksinäisyys, ahdistus, eristäytyneisyys muutti pysyvästi. Erityisen suuresti ja äkillisesti muutos kosketti lapsia ja nuoria. Te, jos jotkut tiedätte tämän parhaiten.

Koulu muuttui etäopetukseksi, harrastukset jäivät tauolle ja elämänpiiri rajoittui. Samaan aikaan monen jo ennestään vaikea kotitilanne kärjistyi. Uskon, että tuona aikana tarkastelimme päättäjien pöydässä samoja huolestuttavia lukuja kuin te lastensuojelun ammattilaisetkin:

• miten lastensuojeluilmoitusten määrä laskee,
• miten kotihälytysten määrä lähisuhdevälivallasta kasvaa
• ja – mitä tästä kaikesta seuraa?

Tuo kevät ja monet kuukaudet sen jälkeen ovat kerryttäneet lapsille, perheille ja yhteiskunnalle pahoinvoinnin, väsymyksen ja kiperien ongelmien taakkaa, jota tulemme purkamaan vielä pitkään.

Tapa, jolla lastensuojelun ammattilaiset, alan järjestöt ja nuorisotyö ovat osoittaneet joustavuutta, kykyä innovoida ja sopeutua uusiin tilanteisiin, ansaitsee suuren tunnustuksen.

Mutta korona-ajan varjo on pitkä – kaikkea sen aiheuttamaa emme edes vielä tiedä. Valtiovarainministeriössä olen käynnistänyt työn, jossa paneudutaan mielenterveyden vaikutuksiin yhteiskunnassamme myös taloudellisten vaikutusten kautta. Mielen hyvinvoinnin turvaaminen on myös hyvää talouspolitiikkaa.

Arvoisa kuulija,

Uuden ajan kynnyksellä olemme myös lapsen oikeuksien toteutumisessa Suomessa. Historian ensimmäinen kansallisen lapsistrategia päätettiin tämän vuoden alussa ja sen toimeenpanosuunnitelma on tarkoitus hyväksyä tällä viikolla valtioneuvoston istunnossa.

Paperi ei riitä, se on vain musteen täyttämää toivetta, ellei sitä toimeenpanna. Strategian taustalla oleva parlamentaarinen työ antaa toivoa: kaikki eduskuntapuolueet halusivat sitoutua siihen.

Lapsistrategian laatiminen on suuri loikka kohti lapsiystävällistä yhteiskuntaa, jossa lapsuuden ja nuoruuden erityisyys ja varjelun tarve tunnistetaan kaikkialla päätöksenteossa.

Otimme valtiovarainministeriössä lapsistrategian heti sen valmistuttua toimeenpantavaksi. Ensi vuoden talousarviossa on ensimmäistä kertaa koottu yhteen lapsiin kohdistuvat budjetin menot. Hyvä olisi, jos työ voisi myös varsinaisella lapsivaikutusten arvioinnilla. Lisäksi lapsibudjetoinnin välineitä tullaan tarvitsemaan myös kunnissa ja etenkin tulevilla hyvinvointialueilla.

Ja hyvät lastensuojelun ammattilaiset,

Hyvinvointialueista puheen ollen – uuden edessä olemme myös hallinnon rakenteiden muutoksessa. Lasten ja nuorten kannalta edessä on klassisesti sekä mahdollisuuksia että haasteita.

Mahdollisuus on se, että tulevan sote-uudistuksen myötä sosiaali- ja terveystoimi kykenevät näkemään ja kohtaamaan lapsen, nuoren ja perheen kokonaisuutena nykyistä paremmin. Samalla on hyvä alati muistuttaa, että uudistus ei ole vain lääkärien ja sairaanhoitajien, sairaaloiden ja terveyskeskusten uudistus vaan vaativa reformi myös sosiaalityölle.

Kaikkineen on myönnettävä, että palvelujärjestelmämme eivät nykyisellään ole johdonmukaisia — usein eniten palveluita tarvitseva joutuu niitä saadakseen käyttämään voimavaroja, jotka ovat jo valmiiksi vähissä.

Ihan parhaimmillaan oppisimme katsomaan yhä paremmin myös koko perhettä – aikuisten murheet muuttuvat lasten murheeksi ja toisaalta huoli lapsesta kuormittaa aikuista valtavasti. Ammattilaisina te haluaisitte tämän tehdä varmasti yhä useammin, mutta rakenteet eivät aina sitä tue.

Sirpaleisessa ja siiloutuneessa järjestelmässä lapsesta, nuoresta ja perheestä saatetaan nähdä vain osia ja palasia ilman, että kokonaisuus hahmottuu kenellekään. Tästä seuraa osaltaan myös lastensuojelutarpeen kasvu ja perheiden ongelmien kärjistyminen.

Olkoon hyvinvointialueet siis mahdollisuus. Sen rakenteet tukevat myös erityisosaamisen rakentumista ja vahvempaa lastensuojelun ammattilaisten verkottumista kuntaa suurempiin verkostoihin.

Sitten se haaste:
Lasten ja nuorten hyvän elämän keskipisteet ovat kuitenkin kotikunnassa, jossa sijaitsevat lähiyhteisöt, koulu, naapurusto – ja tietenkin koti. Soten sisäinen yhteistyö ei siis kokonaisvaltaiseen lapsen kohtaamiseen riitä vaan tarvitaan vahvoja yhdyspintoja ja kumppanuutta kuntiin jäävän sivistystoimen kanssa. Tähänkin uudet ratkaisut ovat työn alla osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa sekä tulevaisuuden sote-keskus -uudistusta.

Hyvä kuulija,

Jotta voisimme sanoa onnistuneemme uudistuksessa, on rakenteiden uudistuksen oltava myös toimintakulttuurin ja työtapojen uudistus. Lapsen ja perheen kohtaaminen ja tukeminen kokonaisuutena vaatii moniammatillista osaamista ja hallinnon syvien siilojen yli näkemistä.

Luotan paikallisen tason osaamiseen ja ymmärrykseen tässä asiassa – joskus taitaa olla niin, että hallinnon kehittämishankkeiden sijaan päätöksenteon pitäisikin paremmin kuulla käytännön työtä tekeviä sekä lastensuojelun asiakkaita itseään. Tässä toivottavasti hiukan ollaan kehityttykin.

Eilen Helsingin Sanomat juhlisti laajalla jutullaan Helsingin uutta ”superneuvolaa”, eli perhekeskusta, josta löytyy neuvolan lisäksi terveydenhuollon vastaanotto, psykologipalveluita, fysio-, puhe- ja toimintaterapeutti, lapsiperheiden sosiaaliohjaus ja kotipalvelut. Jos varhaiskasvatus olisi listassa mukana, olisi meillä täyden kympin monialainen palvelu!

Perhekeskusmallin eri muotojen jalkaiutuminen on hyvä ja tärkeä uutinen. Oma toiveeni on, että myös koululaiset ja kaikki nuoret tarpeineen näkyisivät tulevaisuudessa perhekeskustoiminnassa paremmin. Terveydenhuollon ammattilaisten, oppilashuollon, sosiaalityön niin lastensuojelu- kuin päihdepuolen ammattilaisten, järjestöjen, seurakuntien ja perheen yhteentulemisen tarve ei poistu polkupyörän apupyörien mukana.

Hyvät kuulijat Jyväskylässä ja linjojen päässä,

Lastensuojelun työtä tehdään monissa kunnissa liian pienellä joukolla. Työtä on kohtuuttomasti ja se on kuormittavaa. Se ei voi olla vaikuttamatta laatuun, lasten ja nuorten kohtaamiseen ja henkilöstön jaksamiseen. Siksi olen erityisen iloinen siitä, että lastensuojelun henkilöstömitoitusta koskevan hallituksen esitys annetaan tällä viikolla.

Hallitusohjelmaan kirjattu vähimmäishenkilömitoituksen kiristäminen etenee siis vihdoin eduskuntaan. Tavoitteenamme on, että laki astuu voimaan vuoden 2022 aikana. Asteittain voimaantuleva mitoitus asettaa sosiaalityöntekijälle 35 lapsen enimmäisrajoitteen ensi vuodelle ja mitoitus kiristetään 30 lapsen tasolle vuoteen 2024 mennessä.

Tämä uudistus on ollut odotettu – tiedämme, että toiveilla ja suosituksilla asiakasmääriä ei ole saatu alas. Olen lakiin asti edenneestä esityksestä valtavan huojentunut. Tiedämme kuitenkin myös sen, että henkilöstömitoituksesta säätäminen ei yksin riitä lisäämään lastensuojelun tärkeän työn veto- ja pitovoimaan liittyviä merkittäviä ongelmia. Työtä on vielä tehtävänä.

Hyvät kuulijat

Päätän puheenvuoroni katkelmaan ”Kun joka makaroniin pitää mahtua pöytätavat” -kirjasta, joka kuvaa huostaanotettujen lapsien vanhempien kokemuksia. Tämä runo summaa koskettavalla tavalla turvaa, jonka antaminen on jokaisen lapsen elämässä olevan aikuisen velvollisuus.

Aina aikuinen ei kuitenkaan onnistu. Siksi hyvinvointiyhteiskunnassa häntä autetaan. Siksi lapsi otetaan huostaan.

Aikuisen velvollisuuden merkitys korostuu erityisellä tavalla lastensuojelun ammattilaisten työssä joka päivä.

Älä luovuta, lapseni, älä.
Itke, jos siltä tuntuu.
Tai raivoa, kiroa ja huuda
Anna tulla ulos.

Minä otan sen vastaan,
Minä kestän kyllä.
Vaikeampi minun on kestää
Sitä tuskaa, jota et näytä
Mutta joka kumminkin näkyy.

Ei minulla ole sinulle vastausta kaikkeen.
En voi selittää kaikkea hyväksi.

Mutta lupaan, että tästäkin,
Tästäkin kaikesta
On mahdollista selvitä.

Valtioneuvoston puolesta haluan kiittää teitä tekemästänne tärkeästä työstä ja toivottaa aurinkoista syksyä teistä jokaiselle. Tuokoon vaativa työnne myös onnistumisen kokemuksia tullessaan, rohkaistukaa kertomaan lapsuuden sydänääniä ympäristöönne, jotta me muutkin ymmärtäisimme, miten Suomi todella voi. Kokekaa ylpeyttä työstä, jolla todella on merkitystä.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko