Joskus järjestön toiminta rajaa ulkopuolelle

Minkälaiset mahdollisuudet järjestöjen kehittämishankkeilla on vähentää lasten, nuorten ja perheiden kokemaa eriarvoisuutta? Kaikille eväät elämään -avustusohjelman kolmen blogin sarjan toisessa osassa huomio kiinnittyy erityislapsiperheille tarjottavan perhetyön näkökulmasta siihen, kuka lopulta voi saada tukea ja apua järjestöjen kehittämishankkeiden kautta.

Työskentelen Erityistä energiaa -hankkeessa, jossa tarjoamme erityislapsiperheille järjestölähtöistä perhetyötä arjen tueksi. Kun haimme hankkeemme meneillä olevaan pilottijaksoon erityislapsiperheitä, vastaanotimme heiltä tämänkaltaisia viestejä: 

”Hankkeelle on varmasti tarvitsijoita ja mahtavaa, että tällaisia on järjestetty, vaikka aina ulkopuolelle itse jäämmekin.” 

Hankkeemme tarkoituksena on vähentää erityislapsiperheiden eriarvoisuutta. Ei kuulosta siltä, että olisi mennyt niin kuin Strömsössä.  

Työtä pitää rajata, mutta pitääkö ihmisiä jättää ulkopuolelle? 

Järjestöjen toimintoja ja erityisesti kehittämishankkeita työstetään niin, että kohderyhmää rajataan jollain kriteereillä. Rajaukset voivat liittyä esimerkiksi siihen, että pyritään löytämään joku tietynlainen ryhmä tai siihen, että toiminnalla ei päädytä tekemään julkisen sektorin velvollisuuksia taikka vääristämään kilpailua.

Kun toimintaan etsitään ihmisiä, jotka jäävät muun palvelujärjestelmän ulkopuolelle tulee rajauksista kohtalaisen selkeitä. Toiminnassamme selvärajaisuus tarkoittaa samalla, että perheet, jotka saavat jotain toista tukea, etuutta tai palvelua jäävät tarjotun palvelun ulkopuolelle.  

Työntekijänä olen kuitenkin huomannut, että sen kaltaista tukimuotoa, jota hankkeessa kehitetään ei välttämättä saa moni muukaan. 

Työn kohteena palveluiden ulkopuolelle jäävät erityislapsiperheet 

Kehitämme ennalta ehkäisevää erityislapsiperhetyötä perheille, jotka jäävät palvelujärjestelmän ulkopuolelle tietyin kriteerein. Yksi kriteereistä on omaishoidon tuki. Mikäli perhe saa omaishoidontukea ja vanhempi on niin kutsuttu sopimusomaishoitaja, jää perhe palvelumme ulkopuolelle. Vaikka uuden sosiaalihuoltolain astuttua voimaan perhetyötä pitäisi olla helpompi saada julkisen puolen palveluna, on se silti myös erityislapsiperheille huonosti saatavilla. 

Usein työn ja perhe-elämän yhdistäminen on haastavaa, toisilla työttömyys tai parisuhdehaasteet tuovat arkeen tilanteita, jotka tuntuvat toisinaan kestämättömiltä. Kun arkeen lisätään vielä lapsi tai lapsia, joilla on tavanomaista enemmän tuen tarpeita, saattavat arjen haasteet kasvaa sellaisiksi, että omat voimavarat eivät riitä. Perheissä kestetään pitkäänkin kuormittuneita tilanteita, ennen kuin apua edes haetaan. Ja vaikka apua haetaan, ei sitä välttämättä saada.   

Viime keväänä perheiden avuntarpeita ja niihin vastaamista selvitettiin Pohjois-Pohjanmaan LAPE-muutosohjelman yhteydessä. Oululaisten erityislapsiperheiden vastausten mukaan reilusti yli puolet vastaajista koki tarvitsevansa lastenhoitoapua. Tarvitsijoista vajaa puolet olivat saaneet apua, mutta hyvin harva heistä koki saaneensa sitä riittävästi. Kodinhoitoapua kaipasi hieman alle puolet vastaajista, joista kolmasosa oli saanut apua. Käytännössä yksikään perhe ei kokenut saaneensa apua riittävästi.  

Kyselyn avoimissa vastauksissa saatiin myös suoria kokemuksia kunnallisesta perhetyöstä:  

”Saimme joskus lastensuojelun kautta perhetyöntekijän käyntejä mutta koin ne lähinnä turhauttaviksi. Ainut tarjottu apu oli keskustelua arjen sujumisesta, vaikka olisin tarvinnut apua kotitöissä ja sitä että joku vie vauvan ulos lenkille, että saisin nukkua.”  

Toimintaan mukaan otettavien valikoiminen eriarvoistaa 

Tarjotessamme moninaista, perheiden tarpeet ja toiveet huomioivaa perhetyötä, kohtaamme eriarvoisuuden kokemuksia, kun perhe ei täytäkään toimintaan mukaan pääsemisen kriteereitä.

Pahimmillaan tilanne voi olla se, ettei perhe saa tarvittavaa apua kunnalliselta palvelun tuottajalta, koska heidän tilanteensa ei ole riittävän vaativa. Toisaalta perhe ei saa apua sitä tuottavalta yhdistykseltä, koska perhe saa tiettyjä tukia kunnalta, jotka eivät kuitenkaan ratkaise perheen sen hetkistä tilannetta.

Kokemuksemme mukaan toisinaan perheen olisi helpompi ottaa vastaan palvelua, jota tarjoaa jokin muu taho kuin kunta. Hanketyöntekijänä pahinta on evätä palvelu perheeltä, joka ei saa tarvitsemaansa palvelua muualtakaan.

Kaikille eväät elämään -avustusohjelma vähentää eriarvoisuutta. Ohjelmassa on mukana 23 lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työskentelevän järjestön kehittämishanketta ja Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi sen toteuttamista. Ohjelmaa rahoittaa STEA. Julkaisemme blogissamme ohjelmahankkeiden työntekijöiden kirjoituksia eriarvoisuudesta heidän työnsä näkökulmasta. 

Tiia Ikonen
Perhetyön kehittäjä
Erityistä energiaa -hanke, Oulun seudun omaishoitajat ry