Lapsen osallisuus tuntuu arjessa ja rakentuu yhdessä
Pienten lasten osallisuus syntyy vahvasti arjessa, lapselle tärkeiden ja lähellä olevien ihmisten toimesta. Kohtaamisessa käytännön teot voivat olla pieniä, mutta niiden seuraukset suuria. Sen sijaan että nostaisimme esiin asioita, jotka estävät pienten lasten osallisuutta, haluamme luoda uskoa, että jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, että lapsi kokee itsensä tärkeäksi.
Ne pienet sanat ja teot
Toisinaan ohikiitävät hetket voivat olla lapselle mieleenpainuvia. Näistä hetkistä lapset muistavat aikuisten hymyt, teot, eleet ja sanat. Lasten itsensä mielestä on tärkeää, että aikuiset kysyvät heiltä mitä kuuluu tai haluatko kertoa murheesi, mikäli lapsi vaikuttaa surulliselta. Nämä arvokkaat kysymykset voi esittää naapuri, opettaja, äiti, isä, oma tukihenkilö, ukkipuoli, valmentaja, kauppakeskuksen vartija – ihan kuka tahansa meistä. Parhaiten lasten mieleen jäävät aikuiset ja lapset, jotka ovat kannustaneet lasta hänelle tärkeissä asioissa sekä huomanneet lapsessa olevan hyvän ja kertoneet siitä lapselle.
Lasten elämään kuuluu myös kohtaamiset erilaisissa palveluissa, kuten perheneuvolassa tai iltapäiväkerhossa. Pelastakaa Lasten Arjesta Voimaa -hankkeessa on aktiivisesti työskennelty ja kehitetty palveluita yhdessä lasten kanssa. Lapset ovat kuvailleet, että he erityisesti muistavat hetket, joissa heidät on kohdattu lapsena ja omana itsenään. Tilanteet ovat käytännössä voineet olla lapsen tasolle asettumista, leikkiin, peliin tai muuhun lapsen omaan toimintaan mukaan lähtemistä. Aikuiset, jotka ovat kertoneet olevansa paikalla lasta varten ja kuunnelleet tietämättä valmiiksi, jättävät lapselle muistijäljen. Näille aikuisille lapsen kokemus on ollut arvokas ja yhtä tosi kuin kenen tahansa.
“Joku on sun puolella”
Luottamus ja turvan tunne on edellytyksenä sille, että lapsi haluaa kertoa asioistaan ja uskaltaa olla aidosti oma itsensä. Luottamus vahvistuu, kun aikuinen osoittaa kiinnostusta lasta kohtaan kysymällä ja kuuntelemalla, yrittää ymmärtää ja uskoo. Kyse on vastavuoroisesta luottamuksesta ja arvostuksesta: voin luottaa sinuun, sinä luotat minuun, minä olen sinulle tärkeä ja sinä olet minulle. Kun lapsi oppii näkemään omat vahvuudet ja saa kokemuksen huomatuksi tulemisesta, vahvistaa se myös hänen omaa toimijuuttaan tulevaisuudessa.
Aikuiset ovat ratkaisevassa asemassa siinä, miten huomioimme lapset arjessa ja millaisen painoarvon annamme heidän näkemyksilleen. Liian usein pienten lasten näkemykset jäävät huomioimatta, erityisesti jos ne eivät myötäile aikuisten näkemyksiä tai tunnu aikuiselle tärkeiltä asioita. Pienten lasten kanssa työskentely edellyttää aikaa, avoimuutta lasten esiin tuomille asioille sekä kärsivällisyyttä malttaa odottaa, mitä lapsi haluaa aidosti sanoa. Uskallamme kuitenkin väittää, että se kaikki on sen arvoista. Lapsen ajatukset ja ideat voivat avata maailman, jossa aikuinenkin voi oppia.
Pelastakaa Lapset ja Lastensuojelun Keskusliitto ovat tehneet yhdessä lapsen osallisuutta käsittelevän videon. Toivomme videon myötä aikuisten, roolista tai toimintaympäristöstä riippumatta, pysähtymään lasten äänen äärelle ja pohtimaan, kuinka itse voi toiminnallaan edistää lasten osallisuutta. Nimittäin jokaisen ääni on kuulemisen arvoinen, iästä riippumatta.
Annukka Paasivirta ja Mari Väistö, Lastensuojelun Keskusliitto
Reetta Kalliomeri, Katja Mettinen ja Hanna Tulensalo, Pelastakaa Lapset
Kommentit (0)