Suojelu- ja kasvatustehtävä on vaativa yhtälö 

Sijaishuollon toimintatapojen on kunnioitettava lapsen perus- ja ihmisoikeuksia. Se on tinkimätön päämäärä, joka on turvattava jokaiselle sijoitetulle lapselle. Tämä blogikirjoitus pohjautuu eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuskertomuksiin.

Kasvattamisessa hyvä, tukea antava suhde lapsen ja aikuisen välillä on perusta, jolle lapsen kasvu rakentuu. Tärkeä kasvatusmetodi on luottamuksellinen ja kannustava suhde aikuisen ja lapsen välillä. Sen varassa lapsi kokee itsensä arvokkaaksi, ja kasvupolku kulkee oikeisiin suuntiin. 

Myönteistä kasvua edistävät johdonmukaisuus, ennakoitavuus sekä tunteiden tunnistaminen ja tuki niiden säätelyyn. Aikuisen tehtävä on tarjota niitä lapsen koko kasvupolun ajan. Aikuisen merkitys säilyy tärkeänä, vaikka lapselle tulee lisää ikää ja hän siirtyy kehityksessään itsenäistymisen vaiheisiin.  

Hyvä kasvu perustuu luottamukseen 

Hyvässä vuorovaikutussuhteessa lapsi pystyy luottamaan häntä kasvattavaan aikuiseen ja ennakoimaan tämän käyttäytymistä. Huonoa käytöstä tai tottelemattomuutta ei suositella kitkettäväksi seuraamusten ja rangaistusten avulla, vaan kärsivällisesti lasta auttamalla ja tukemalla. Myönteiset kasvatustavat suojelevat lasta. Silloin lapsi tietää, että aikuinen löytää hankalassakin tilanteessa turvalliset selviytymiskeinot. Jos suhteessa, jonka varassa lapsi kasvaa, esiintyy luottamuksen sijasta kaltoinkohtelevaa vallankäyttöä, on se aina lapselle haitallista. 

Tätä taustaa vasten on surullista lukea eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuskertomuksia sijoitettujen lasten kokemuksista. Ne näyttävät, että sijaishuollossa on Suomessa edelleen tilanteita ja käytäntöjä, jotka ovat haitallisia. 

Sijaishuollon kasvatuskäytännöistä on keskusteltava yhdessä  

Tarkastustilanteissa nousi esiin nuorten kokemuksia siitä, että sijaishuoltoyksiköissä sääntöjen tulkinta on hyvin ohjaajakohtaista. Nuoret nostivat esiin myös sen, että työntekijät käyttäytyvät toisinaan hyvin asenteellisesti – toiset jopa epäasiallisesti tai rasistisesti – sijoitettuja lapsia ja nuoria kohtaan. Lapsi, jonka huolehtimisesta yhteiskunta on ottanut vastuun, ansaitsee parasta mahdollista huolenpitoa.  

Arjessa tulee esille monia tilanteita, joissa on tehtävä ratkaisuja lasten ja nuorten hyvän kasvun tukemiseksi. Miten suhtautua kiroilevaan tai tupakoivaan nuoreen? Millaisia ovat kodin ruokailutilanteet? Miten lapsi saa tavata kavereitaan? Tai harrastaa? Onko olemassa rajoituksia, jotka liittyvät lapsen henkilökohtaiseen hygieniaan tai pukeutumiseen? 

EOA:n tarkastuskertomuksien mukaan nämä ovat asioita, jotka synnyttävät sijaishuollon arjessa monia ristiriitoja ja luovat kentälle harmaita, ei hyväksyttäviä käytäntöjä.  

Lapsen oikeuksista ei tiedetä riittävästi 

Tarkastuskertomuksissa on tullut esiin toimintakäytäntöjä, jotka eivät kunnioita lapsen oikeuksia. Miltä kuulostaisi ruokailutilanne, jossa et saisi keskustella muiden perheenjäsenten kanssa? Tai se, ettet saisi syödä ruokailuaikojen ulkopuolella? Lähtökohtaisesti on tietysti hyvä opastaa oikeaan ruokailurytmiin, mutta myöhästymisiä tai muita esteitä sattuu meistä itse kullekin.  

Nuoret kuvasivat tarkastuskertomuksissa, että harrastusmahdollisuudet ovat kaiken kaikkiaan erittäin rajatut, eikä heidän omia taipumuksiaan tai aiempaa harrastushistoriaansa huomioida sijaishuoltopaikassa riittävästi. Karrikoidusti näyttää myös siltä, että jokaisen sijaishuoltoon sijoitetun nuoren tulisi nauttia kuntosaliharjoittelusta. Sen yleisyyteen vaikuttanee harrastusmuodon helppous – monesta sijaishuoltopaikasta löytyy kuntosali – mutta muuhun harrastamiseen liittyviä mahdollisuuksia löytyy vaihtelevammin, ja ne edellyttävät usein kulkemista sijaishuoltopaikasta muualle.  

Liikkuminen sijaishuoltopaikan ulkopuolella on usein rajattua, jolloin nuorella ei ole mahdollisuutta hoitaa kaverisuhteitaan, mitä perustellaan usein vanhojen kavereiden huonoilla vaikutteilla. Mutta miten tällaisessa tilanteessa voidaan tukea uusien kaverisuhteiden syntymistä? Nuoruusiässähän kaverit ovat lähes tärkeintä, mitä nuorella on, ja itsenäistymiseen liittyvä kehitystehtävä rakentuu monelta osin omanikäisten keskinäisissä suhteissa.  

Meillä on monia hyviä toimijoita (esim. Pesäpuu, Osallisuuden aika ja Nuorten oikeudet ja asema sijaishuollossa – NOJA), jotka levittävät tietoutta lapsen oikeuksista. Myös valtakunnallisten lastensuojelupäivien yhteydessä järjestettävissä Nuorten Päivissä on useana vuonna keskusteltu lasten oikeuksista. EOA:n tarkastuskertomuksien perusteella tietoisuus lapsen oikeuksista ei kuitenkaan tavoita vielä riittävästi sijaishuollossa asuvia nuoria. 

Osallisuuden on toteuduttava 

Nuoret kertoivat, ettei heillä ole riittävästi tietoa omista oikeuksistaan. Jotkut jopa sanoivat, etteivät he saaneet keskustella omista oikeuksistaan toisten nuorten kanssa. Sijaishuollossa kasvavan nuoren oikeusturvan toteutuminen edellyttää omien oikeuksien tuntemista ja toimijuutta, joka toteutuu osallisuuden muodossa. Osallisuuden kokemus vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen. 

Osallisuus edellyttää, että lapset ja nuoret saavat tietoa oikeuksistaan. Tarkastuskertomusten perusteella selvisi, etteivät nuoret esimerkiksi tiedä, millaisista asioista tulee tehdä päätöksiä ja saako niistä valittaa. Osallisuus ei tule kuitatuksi sillä, että vaikkapa kerran kuukaudessa pidetään yhteinen kokous, johon nuoret saavat tuoda asioita käsiteltäväksi. Osallisuuden toteutuminen on yksi niistä tärkeistä asioista, joiden varassa oma arvokkuuden kokemus rakentuu. 

Rangaistuskasvatus ei kuulu aikaamme 

Isoin haaste on erottaa kasvatuskäytännöt rangaistuksista. Sijaishuollossa joudutaan tilanteisiin, joissa on lapsen edun mukaisesti käytettävä rajoitustoimenpiteitä. Lähtökohtana tulee kuitenkin aina olla suojeleminen sekä hyvän kasvun ja kehityksen turvaaminen, ei kasvatuksellisessa tarkoituksessa käytetty rankaiseminen.  

EOA:n tarkastuskertomuksissa on tullut esille, että rajoitustoimin on puututtu lapsen perus- ja ihmisoikeuksiin tavoilla, jotka ovat olleet hänelle haitallisia. Esimerkiksi henkilöntarkastukseen ja –katsastukseen liittyy paljon epäinhimillisiä käytäntöjä, mm. riisuttamista, jotka tuntuvat kohdistuvan automaattisesti ja kategorisesti kaikkiin nuoriin vaikkapa kotilomilta palattaessa. 

Yhteydenpidon rajoittamisesta tulee aina tehdä valituskelpoinen päätös. Nuorille on osittain epäselvää, miten kotilomille pääsy määritellään tai milloin on tehtävä valituskelpoinen päätös, jos kotilomille ei pääse. Nuoret kokevat epäoikeudenmukaisena sen, että kotilomien kieltäminen toimii usein rangaistuskeinona. Nuorten kannalta on myös hankalaa, ettei kotilomia voi ennakoida. 

Oman potentiaalin löytyminen kantaa lasta ja nuorta 

Sijaishuollossa on saatava kasvaa turvallisesti. Käytännöissä ei saa olla mitään kaltoinkohtelevia tai lasta vaurioittavia elementtejä. Sama pätee kotona annettavaan kasvatukseen. Tärkein päämäärä on, että sijaishuollossa annetun kasvatuksen varassa lapsi tai nuori tietää olevansa arvokas. Tehtävä ei ole helppo.  

Tiedämme, että sijaishuollossa arkeaan elävät lapset ja nuoret ovat kohdanneet elämässään monia vaikeita asioita, joiden jälkeen hyvän kasvatuksen vastaanottajaksi on vaikea asettua. Sijoitetut lapset ja nuoret korostavat viesteissään, että he haluavat tulla nähdyiksi yksilöinä sekä tulla kuulluiksi ja tuetuiksi niin, että heidän oma potentiaalinsa tulee käyttöön.  

Yksikään nuori ei halua olla tarkoituksella paha. Jonkun kasvupolku on voinut sisältää vaurioittavia asioita, jotka johtavat siihen, ettei nuorella ole muuta olemisen tapaa kuin se, joka tulee nimetyksi vaativahoitoisuudeksi. Siihen on vastattava sijaishuollolla, joka varmistaa hyvän kasvun niissä aikuissuhteissa, joita sijaishuolto tarjoaa.   

Pelkästään sijaishuollon tarjoamat ihmissuhteet eivät useinkaan riitä varmistamaan sijoitetun lapsen hyvää kasvua. Kannustava vuorovaikutussuhde ei poista akuuttia päihderiippuvuutta tai mielen sairautta. Näihin tehtäviin on omat osaajansa, joita lastensuojelu tarvitsee päästäkseen tuloksiin. Oman potentiaalin löytyminen edellyttää hyvin usein myös terapeuttista työskentelyä. Kun vaurioittavia asioita on tapahtunut juuri niissä ihmissuhteissa, joiden varassa lapsen tulisi voida kasvaa turvassa ja suojeltuna, on myös korjaamisen ulotuttava samoihin kokemuksiin.  

Suojelu- ja kasvatustehtävän yhtälö on vaativa muttei mahdoton. Toimintatapojen on kunnioitettava lapsen perus- ja ihmisoikeuksia. Se on tinkimätön päämäärä, joka on turvattava jokaiselle sijoitetulle lapselle.  

Kirjoittajat

• Hanna Heinonen, Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja, hanna.heinonen(a)lskl.fi, p. 040 838 4027
• Miia Pitkänen, johtaja, vaikuttaminen ja yhteiskuntasuhteet, p. 040 744 6505