Hyppää sisältöön

Rakkautta koronan aikaan

Lapsen arki
Blogit
21.03.2020
Rakkautta koronan aikaan

Otsikko on noussut lyhyessä ajassa lähes hokemaksi. Kun ollaan pakon edessä fyysisesti erossa, on löydettävä uusia tapoja osoittaa rakkautta. Poikkeusajan positiivisia puolia onkin ollut uuden yhteisöllisyyden herääminen. Uhan alla läheiset tuntuvat entistä läheisemmiltä. Joudumme miettimään uudella tavalla, miten voimme pitää huolta niistä rakkaistamme, joiden luona emme voi olla.

Nyt on tärkeää pitää huolta siitä, ettei yhteydenpito läheisiin katkea. Onneksi läsnäolo ei vaadi välttämättä fyysistä paikalla oloa. Videon välityksellä voi lukea satua yhdessä, osallistua leikkiin tai viettää yhteisiä juhlia sukulaisten kesken – istua yhdessä kuin oltaisiin samassa kahvipöydässä. 

Erityisen raskas tilanne on nyt yli 70-vuotiaille, joita on saattanut jo ennestään vaivata yksinäisyys, jota koronaviruksen kurissa pitämiseksi laaditut poikkeustilasäädökset syventävät. Lasten ja isovanhempien suhde on ainutlaatuisen tärkeä ja sitä on vaalittava. Asiaa helpottaaksemme teimme etäkoulua käyville pienen ekstratehtävän: kilauta isovanhemmalle ja haastattele häntä hänen omasta lapsuudestaan! Haastattelupohjaksi laadimme kaverikirjasivun. Tätä saavat käyttää muutkin kuin etäkoululaiset 😊 

Viimeistään nyt on isovanhempienkin hyvä aika opetella käyttämään sosiaalisen median kanavia tai ainakin videopuheluita. Ja jos rakkaat vanhukset eivät tähän taivu, mutta asuvat lähellä, voittehan mennä vaikkapa ikkunan taakse soittamaan puhelun ilman tartuntavaaraa niin, että näette kuitenkin toisenne! 

Kauppakassi ja korvapuustit kotiin kuljetettuna 

Iäkkäille vanhemmille tai isovanhemmille voi tilata kauppakassin verkkokaupasta, jos se ei heiltä itseltään suju. Kaikki vanhemmat ihmiset eivät osaa verkkopalveluita välttämättä käyttää, mutta palveluiden tilaaminen onnistuu verkon kautta myös muualle kuin omalle paikkakunnalle. 

Monet pienetkin ravintolat ja kahvilat tarjoavat nyt kotiinkuljetuspalveluita. Ne saattavat kuitenkin ilmoitella pääosin somekanavissa, joita isovanhempi ei välttämättä seuraa. Rakkaudenosoitus on tilata vanhukselle viikon lounaat tai vaikka iltapäiväkahvin korvapuustit kotiin kuljetettuina.  

Hieno innovaatio on karanteenissa.fi-sivusto, jonka on laatinut pikavauhtia 22-vuotias opiskelija. Sivusto kokoaa yhteen linkkejä erilaisisiin ruoan ja hygieniatuotteiden kotiinkuljetuspalveluihin. 

Kaikilla ei ole omaa tukiverkostoa, joka auttaisi tiukan paikan tullen. Poikkeustilanne on onneksi herättänyt myös monia myönteisiä lieveilmiöitä: esimerkiksi taloyhtiöissä on levinnyt uudenlaisia heippalappuja, joilla tarjotaan apua heille, jotka eivät nykytilanteessa pääse rajoitusten tai sairastamisen takia itse kauppaan. Tähän kannustamiseksi on tarjolla valmiita viestipohjiakin. NappiNaapuri-sovelluksessa puolestaan on erityinen Koronapu-osio, jonka kautta voi tarjota ja saada apua ja tukea.  

Facebookiin on perustettu eri kaupunkien ja kuntien alueilla toimivia korona-apuryhmiä, joissa voi ilmoittautua auttamaan naapureita tai muita yhteisön jäseniä vastikkeettomasti. Korona Kauppa-apu -ryhmä on yksi tällainen. 

Apua kaikkein heikoimmassa asemassa oleville on viritelty monella suunnalla. Lastensuojelun Keskusliitto on mukana Itlan alulle panemassa #lapsellelounas-kampanjassa, jossa jaetaan viikon ruokatavarat yli 550:lle niitä pahasti tässä tilanteessa tarvitsevalle perheelle. Mukaan voi tulla ottamalla yhteyttä ruokakassien toimittajana toimivaan Venneriin. Yksi ruokakassi maksaa rahoittajalle 90 euroa.

Läsnäoloa ja armollisuutta 

Pakollinen pysähtyminen asettaa perheissä haasteita vaikkapa työnteolle ja koulupäivien järjestämiselle. Näitä ajatellen kokosimmekin jo vinkkejä keskiviikkona julkaistussa Huoltajan selviytymisoppaassamme koronaviruskaranteeniin ja kotiopetukseen. Tilannetta ei helpota jatkuvassa epätietoisuudessa eläminen ja toisaalta informaatiotulva, josta on vaikeaa noukkia itselle merkittävät tiedot. Saattaa tuntua siltä, ettei oma pää kestä muutoksessa. 

Poikkeustilanne ei ole oikea aika to do -listojen keräämiselle tai suorittamiselle. Älä stressaa, jos et ole jo järjestänyt kaikkia kaappejasi, aakkostanut kirjahyllyäsi, katsonut elokuvia tai aloittanut uutta harrastusta etänä. Nyt jos koskaan on mahdollista vain olla ja viettää aikaa perheen kanssa ihan arkisten askareiden parissa keskittyen siihen, mikä on oikeasti tärkeää.  

Sekä THL:n toissavuotisessa kouluterveyskyselyssä että opetus- ja kulttuuriministeriön viime vuonna teettämässä koululaiskyselyssä noin kolmasosa lapsista ja nuorista toivoi lisää aikaa perheen ja vanhempien kanssa. Kouluterveyskyselyssä oli myös huoli siitä, ettei perheet enää syö yhdessä. Nyt yhteistä aikaa saadaan niin paljon, että se voi olla jo koettelevaa.

Toivottavasti rakkaus voittaa, eivätkä ongelmat kärjisty. Jos kärjistyvät, niin apua ja tukea on tarjolla virtuaalisesti: esimerkiksi MLL:n auttavat puhelimet jatkavat toimintaansa normaalisti. Ensi- ja turvakotien liitto puolestaan tehostaa verkkoauttamistaan.

Näillä eväillä olemme uudenlaisen välittämisen ajan kynnyksellä. 

PS: Vanhukset osaavat onneksi itsekin innovoida. Eräässä helsinkiläisessä senioritalossa asukkaat kokoontuvat joka ilta kuudelta laulamaan yhteisen iltahuudon. Tätä lisää! 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje