Hyppää sisältöön

Nuoret haluavat vaikuttaa!

Lapsen oikeudet
Osallisuus
Politiikka & Yhteistyö
Uutiset
11.12.2020
Nuoret haluavat vaikuttaa!

”Se on jotenki tosi hienoa ja kannustaa vaikuttamaan, kun näkee ja kokee, että meitä nuoria oikeesti kuunnellaan ja meidän asiat on tärkeitä.” 

Lastensuojelun Keskusliiton Ira Custódio ja Mari Väistö tapasivat elo-syyskuussa 2020 nuorten ryhmiäMukaan keskusteluihin pyydettiin yläkoulun oppilaskunta, sateenkaarinuoria sekä ilmastonmuutoksen torjumisesta kiinnostuneiden nuorten ryhmä. Ryhmissä keskusteltiin vaikuttamisen mahdollisuuksista, tavoista ja kokemuksista. Keskusteluiden pohjalta koottu infograafi julkaistiin Lapsen Maailma -lehdessä 7/2020 ja kerättyä aineistoa hyödynnetään myös Euroopan komission tutkimushankkeessa, jossa tarkastellaan lasten osallistumisoikeuksien toteutumista päätöksenteon eri tasoilla.   

Keskusteluissa nousi vahvasti esille se, että nuoret haluavat vaikuttaa monenlaisiin asioihin ja usein eri tavoin. Koulu ja oma lähiympäristö ovat nuorille tärkeitä asioita ja näissä arjen ympäristössä he tunnistavat myös vaikuttamisen mahdollisuuksia. Kunnanvaltuusto koettiin monesti etäiseksi, eduskunta hieman kunnanvaltuustoa tutummaksi, ja Euroopan Unioni taas etäiseksi. Lapsilla ja nuorilla on kuitenkin oikeus osallistua kaikilla päätöksenteon tasoilla: lapsen oikeuksien sopimus takaa jokaiselle alle 18-vuotiaalle oikeuden kertoa näkemyksensä kaikissa itseään koskevissa asioissa. 

Teksti: Nuoret haluavat vaikuttaa monenlaisiin asioihin ja usein monin eri tavoin.

Aikuinen – näytä esimerkkiä, älä vähättele! 

Nuoret toivat esiin myös osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyviä epäkohtia. Aktiiviset nuoret esimerkiksi kokevat haukkumista ja vähättelyä aikuisten taholta vaikuttaessaan heille tärkeisiin asioihin. Häirinnän sijaan nuoret toivovat kannustusta ja tukea aikuisilta. Erityisesti poliitikkojen ja muiden näkyvässä asemassa olevien tulisi näyttää esimerkkiä asiallisesta keskustelukulttuurista, myös silloin, kun asioista ollaan eri mieltä.  

Nuorille on tärkeää nähdä itsensä kaltaisia ihmisiä mukana politiikassa. Esimerkkien kautta nuori näkee, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen on mahdollista kaikille. On tärkeää, että esimerkiksi eri poliittiset puolueet luovat tilaa eritaustaisten ihmisten osallistumiselle ja että mediassa näkyy politiikassa toimivien ihmisten moninaisuus.   

Nuoret tarvitsevat tiloja ja paikkoja, joissa he voivat oppia vaikuttamistaitoja ja innostua yhdessä. Luottamukselliset, turvalliset ryhmät ovat usein erityisen tärkeitä vähemmistöihin kuuluville nuorille. Järjestöjen ja kuntien nuorisotyön resurssien turvaaminen on tärkeää. 

Nuoret eivät ole mielipiteineen yhtenäinen joukko. Siksi tässä tiedonkeruussa haluttiin tavoittaa eri-ikäisiä, eri taustaisia ja eri puolilla Suomea asuvia nuoria. Aikuisten kannattaakin olettamisen sijaan kysyä nuorilta heidän mielipiteistään. Vastausten monipuolisuus saattaa yllättää! 

En ymmärrä, miks nuori (tyttö), jolla on mielipide, on päättäjistä ja aikuisista niin pelottava ajatus (jopa uhka)

Tutustu infograafiin (pdf) 

Lisätietoja:

Ira Custódio, erityisasiantuntija, ira.custodio(a)lskl.fi, p. 050 591 8525
Mari Väistö, osallisuusasiantuntija, mari.vaisto(a)lskl.fi, p. 050 410 7896 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje