Perheiden ääni kuuluviin osallisuusviikolla syyskuussa
Osallisuuden lähtökohta on aito ja arvostava kohtaaminen ja kuuleminen sekä näkemysten ja tarpeiden selvittäminen. Osallisuusviikolla 13.–19.9.2021 kysytään sekä lasten että vanhempien näkemyksiä palveluista ja toiminnasta sekä niiden kehittämisestä. Ilmoittautuminen viikolle on alkanut.
Osallisuusviikolla perheet pääsevät kertomaan mitä mieltä he ovat alueen palveluista ja miten heidän mielestään palveluita pitäisi kehittää. Perheet keskiöön! -hanke tarjoaa materiaalia ja valmiit, vanhemmille ja lapsille suunnatut kyselylomakkeet. Hanke kokoaa kyselyiden tulokset yhteen ja on mielellään mukana pohtimassa alueen kehittämiskohtia yhdessä alueellisen verkoston kanssa.
Osallisuuden kokemus syntyy siitä, että tulee kuulluksi ja pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä sekä yhteisiin asioihin. Perheet keskiöön! -hankkeen Osallisuusviikko-toimintamalli tukee vanhempien ja lasten osallisuutta ja kuulemista lapsiperheille suunnatussa toiminnassa, tuessa ja palveluissa.
Kyselyn hyödyntäminen erilaisissa palveluissa ja toiminnassa
Lasten kyselyn voi toteuttaa palveluissa ja toiminnassa, joka on lapselle tuttua. Lapsiystävällisyys on huomioitu kyselyssä mm. Papunet-kuvien avulla. Myös kyselyn kieli on pyritty pitämään yksinkertaisena.
Vanhempien kysely on laajempi ja sitä voidaan hyödyntää erilaisissa palveluissa ja toiminnassa, esimerkiksi perhekeskuksissa, perheiden palveluissa, erilaisissa tapahtumissa ja ryhmissä sekä järjestöjen toiminnassa. Perheitä voi kohdata myös esimerkiksi kaupunkien keskustoissa ja asuinalueilla. Vanhempien kysely on suomeksi, ruotsiksi, venäjäksi, arabiaksi, somaliksi ja pohjoissaameksi.
Lisäksi perheiden matalan kynnyksen kohtaamispaikoille on oma kysely, jossa vanhemmilla on mahdollisuus kertoa omia kokemuksiaan kohtaamispaikasta. Kysely on samoilla kielillä kuin vanhempien kysely. Kyselyä voi hyödyntää kohtaamispaikkatoiminnan arvioinnin ja kehittämistyön tukena.
Perheiden kohtaamispaikka on fyysinen toimintatila, jossa perheet, vapaaehtoiset ja työntekijät vahvistavat lasten ja vanhempien osallisuutta, vuorovaikutusta ja voimavaroja sekä tukevat perheiden hyvää arkea ja yhteisöllisyyttä. Toiminta edistää lasten ja perheiden terveyttä ja hyvinvointia. Perheiden kohtaamispaikka on osa perhekeskusta.
Lastensuojelun Keskusliiton koordinoiman Perheet keskiöön! -hankkeen tavoitteena on integroida järjestöjen tarjoama tuki ja palvelut valtakunnallisesti osaksi perhekeskustoimintaa. Hankkeessa halutaan vahvistaa perheiden osallistumisen mahdollisuuksia ja saada niiden ääni kuuluviin perhekeskustoiminnassa ja sen kehittämisessä.
Osallisuusviikon materiaalit julkaistaan elokuussa 2021.
Lisätietoja:
Kaisu Muuronen, hankepäällikkö, Perheet keskiöön! -hanke, Lastensuojelun Keskusliitto ry, kaisu.muuronen@lskl.fi, p. 050 569 6697.
Kommentit (0)