Hyppää sisältöön
Nuoret verkossa
Maksuttomat julkaisut

Nuoret verkossa

Kallio, Reetta & Lavikainen, Ville. Nuoret verkossa. Raportti nuorille suunnatun kyselyn vastauksista. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu, 3/2017, ISBN: 978-952-7002-25-4 (pdf), ISSN: 2489-4885.
Kuvaus

Henkilötietojen suojaa koskeva kansallinen lainsäädäntö uudistuu, kun EU:n uutta tietosuojaasetusta aletaan soveltaa toukokuussa 2018. Asetuksen mukaan alle 16-vuotiaan tulee saada vanhemmiltaan lupa käyttää verkkopalveluita, jotka tallentavat henkilötietoja. Asetus jättää jäsenvaltiolle kuitenkin liikkumavaraa säätää kansallisesti myös alemmasta ikärajasta. Alimmillaan se voi olla 13 vuotta. Tätä nuoremmillakin lapsilla on siis oikeus käyttää verkkopalveluita, mutta tulevaisuudessa he tarvitsevat tähän vanhempiensa suostumuksen. Lapsille ja nuorille tarjottavia neuvontapalveluita ja ennaltaehkäiseviä palveluita ei kuvattu ikärajasääntely kuitenkaan koske.

Uudella tietosuojasääntelyllä pyritään suojelemaan erityisesti lapsia, koska näiden ei katsota olevan vielä riittävän tietoisia henkilötietojensa käsittelyyn liittyvistä riskeistä, seurauksista tai omista oikeuksistaan.1 Ikärajaedellytyksen lisäksi asetus sisältää myös muita lapsille merkityksellisiä määräyksiä. Palveluiden tarjoajien edellytetään muun muassa käyttävän lapsille suunnatussa viestinnässä, kuten käyttöehdoissa, selkeää ja yksinkertaista kieltä. Lisäksi lapsilla ja nuorilla on oikeus vaatia rekisterinpitäjää poistamaan itseään koskevat tarpeettomat tiedot, eli oikeus tulla unohdetuksi.

Asetuksen ympärillä käyty keskustelu sopivista ikärajoista ja ylipäätään lasten oikeuksista digitaalisessa mediassa sai Lastensuojelun Keskusliiton toteuttamaan keväällä 2017 nuorille suunnatun verkkokyselyn, jossa pyrittiin kartoittamaan nuorten omia ajatuksia sekä toimintatapoja erityisesti sosiaalisen median käyttöön liittyen. Erilaiset verkkopalvelut muodostavat nykypäivän nuorille tärkeän yhteydenpidon- ja tiedonsaannin välineen. Tämän vuoksi ei ole yhdentekevää, mitä nuoret itse ajattelevat palveluiden käyttöä rajoittavista määräyksistä. YK:n lapsen oikeuksien sopimus myös velvoittaa selvittämään lasten näkemykset ja huomioimaan ne lapsia koskevassa päätöksenteossa. Tästä huolimatta tiedossamme ei ole muita vastaavia kyselyjä, joissa olisi selvitetty lasten ja nuorten omia näkemyksiä asetuksen soveltamisalaan kuuluvien verkkopalveluiden osalta.

Keskusliiton kyselyssä kartoitettiin ensinnäkin nuorten toimintaa verkossa. Kyselyssä selvitettiin, noudattavatko nuoret nykyisiä ikärajoja, ja missä määrin vanhemmat ovat tietoisia jälkikasvunsa käyttämistä sosiaalisen median palveluista. Toiseksi kyselyn keskeisenä tehtävänä oli selvittää, mikä on nuorten itsensä mielestä sopiva ikä käyttää kyseisiä palveluita ilman vanhempien erillistä suostumusta. Kyselyn lopuksi selvitettiin vielä nuorten näkemyksiä niistä riskeistä, joita sosiaalisen median palveluiden käyttöön liittyy.

Ostoskori

0
Välisumma 0 €
Sulje