Inkluusio on kaunis ajatus, mutta nykyisellä toteutuksella se ei toimi nepsylasten hyväksi
Tavoite inkluusion toteutumisesta koulussa on näkynyt runsaasti julkisessa keskustelussa. Perheet ovat kertoneet lasten haasteista ja opettajat ovat puolustaneet omaa työtään. Vierailijablogissamme aiheesta kirjoittaa Maisa Kosola Kehitysvammaisten Palvelusäätiöstä.
Tänä keväänä koulumaailma on ollut uudenlaisen haasteen edessä. Kelataan kuitenkinkin hetkeksi taaksepäin aikaan ennen koronaa. Tarkemmin siihen ajankohtaan, kun hallitusohjelma julkaistiin.
Hallitusohjelmassa linjataan: ”Tarkastellaan (–) erityisopetuslainsäädännön ja siihen sisältyvän inkluusion toimivuutta ja näihin kohdennettujen resurssien riittävyyttä muun muassa oppilaiden yhdenvertaisuuden ja opettajien jaksamisen näkökulmasta.”
Asia on erityisen tärkeä etenkin neuropsykiatrisen kirjon lasten, eli nepsylasten, kohdalla.
Tapaan nepsylasten perheitä työssäni. LOISTE-hankkeen tapaamisissa perheistä on kuulunut enenevässä määrin kertomuksia siitä, kuinka lapsilla on koulussa hankalaa ja se heijastuu koko perheen jaksamiseen. Osa lapsista oireilee koulussa käytöksellään. Osa puolestaan sinnittelee koulupäivän ja huono olo purkautuu kotona koko illan kestävänä raivoamisena.
Miltä näyttää opettajan arki?
Mediassa on käyty samanlaisia keskusteluja. Halusimme hankkeena ottaa enemmän selvää, miltä opettajien arki näyttää. Meille selvisi, että opettajat ovat hankalassa tilanteessa.
Luokkakoot ovat isoja ja samassa luokassa saattaa olla viisikin nepsykirjon oppilasta, joista jokaisella on omanlaiset tuen tarpeet. Silti missään ei ole taattu, että opettajat saisivat näiden tuen tarpeiden huomioimiseen tarvittavaa lisäkoulutusta.
Missään ei ole myöskään taattu, että opettajat saisivat riittävästi suunnitteluaikaa opetuksen toteuttamiseen. Myös suunnitteluaikaa yhdessä luokassa olevan ohjaajan kanssa kaivattaisiin myös kipeästi. Nyt sitä ei ole ollenkaan.
Hankkeessamme opettajille ja opetushenkilökunnalle järjestämissämme koulutuksissa olemme huomanneet, että toimintatapojen yhteisellä tarkastelulla opettajien ja vanhempien kesken on ollut suuria vaikutuksia, jotka ovat näkyneet niin luokan kuin perheidenkin arjessa. Monesti muutokset ovat olleet hyvin pieniä.
Miten nepsylapset pärjäävät inkluusiossa ja avoimissa oppimisympäristöissä?
Inkluusion ajattelutapa korostaa kaikkien ihmisten oikeutta kuulua “tavallisiin” yhteisöihin sen sijaan, että heidät sijoitettaisiin omiin erillisiin ryhmiin ja palveluihin. Inkluusio-sanalla on tällä hetkellä kuitenkin hieman huono kaiku kouluun liittyen.
Pienluokkia on purettu ja niiden oppilaita siirretty isoihin luokkiin. Opettajille ei ole annettu tarpeeksi aikaa mukauttaa omaa opetustaan vastaamaan oppilaiden tarpeita. Sitten tulivat myös avoimet oppimisympäristöt ja monen nepsylapsen koulunkäynti hankaloitui entisestään.
Kumpaakaan asiaa ei tarvitse vastustaa. Meidän aikuisten tehtävänä on kuitenkin miettiä, millä järjestelyillä saamme arjen sujumaan. Nepsylapset tarvitsevat arkeensa vahvaa struktuuria. Kuinka saisimme tämän luotua avoimeen oppimisympäristöön? Jälleen kerran tarvittaisiin suunnitteluaikaa, mielellään yhdessä koulunkäynnin ohjaajan kanssa.
Tärkeää olisi, että koulussa voitaisiin tarttua pieniinkin huolenaiheisiin, kun kyse on oppilaan pärjäämisestä. Näin lasta voidaan auttaa ajoissa parhaalla mahdollisella tavalla. Jos koulunkäyntiin liittyvät ongelmat ehtivät paisua isoiksi, pitää niihin tarttua tarvittavalla volyymilla. Syyllisten etsiminen tai kenenkään vähättely ei tilanteessa auta.
Korona-arjesta katse tulevaan
Palataan vielä nykyhetkeen, tähän uudenlaiseen kevääseen. Opettajat ovat olleet haasteellisessa tilanteessa, kun koulunkäynti on siirtynyt verkkoon.
Osa nepsyoppilaista on kuitenkin saanut helpotusta tilanteeseensa. Heidän stressikuormansa ei kohoa päivän aikana hälyttäviin lukemiin, vaan he voivat omassa rauhassa ja omaan tahtiinsa tehdä tehtäviä. Osalle nepsyoppilaista tilanne on toisaalta ollut haastava. Uudesta arjesta on ollut vaikea selviytyä. Lapset, perheet ja opettajat ovat olleet kovilla.
Tulevaisuudessa hallituksen olisi tärkeä varmistaa, että jokainen opettaja saa tarvitsemansa lisäkoulutuksen. Tällä hetkellä käytännöt ovat kirjavia: osa opettajista ei pääse koulutukseen, vaikka haluaisi ja osalle mahdollistetaan enemmän. Asia ei saa jäädä vain koulujen itsensä päätettäväksi.
Jokaiselle opettajalle on myös mahdollistettava riittävä aika opetuksen suunnitteluun, jotta jokainen oppilas tulee huomioitua. Riittävä tuki koulun muulta henkilökunnalta on myös tärkeää. Näin yhdenvertainen inkluusion hieno ajatus voi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla.
Maisa Kosola
Hankepäällikkö
LOISTE-hanke, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö
Julkaisemme vuosi eduskuntavaalien jälkeen asiantuntijakirjoituksia muistuttaaksemme siitä, että hallitusohjelman kirjaukset lasten ja perheiden hyväksi eivät ole unohtuneet koronan aikana.
Kommentit (0)