Hyppää sisältöön

Kuntapäättäjä: kuuntele kuntalaista!

Osallisuus
Politiikka & Yhteistyö
Blogit
31.03.2021
Kuntapäättäjä: kuuntele kuntalaista!

Onko henkilökohtainen poliittista myös lastemme elämässä, kysyy Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija Anna Moring Anna ääni lapselle -blogisarjassa. Ja mitä se tarkoittaa?

”Henkilökohtainen on poliittista” on tuttu sanonta etenkin feministisen ajattelun piirissä. Sillä sanotaan, että henkilökohtaisista kokemuksista löytyvät usein avaimet siihen, mikä on pielessä rakenteissa. Henkilökohtaisen kokemuksen havaitseminen osana laajempaa yhteiskunnallista rakennetta liittyy usein siihen, että oma tilanne poikkeaa jotenkin normista.

Esimerkiksi vuoroasumiseen liittyvät hankaluudet, sateenkaariperheiden tilanteet tai yhden vanhemman perheiden työllistymisen haasteet ovat nousseet yhteiskunnalliseen keskusteluun nimenomaan henkilökohtaisten kokemusten politisoitumisen pohjalta.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että erilaisilla tahoilla on omat järjestönsä ja omat eturyhmänsä, jotka tuovat näiden ryhmien ajatuksia mukaan poliittiseen keskusteluun. Tämä ajatus vaatii kuitenkin näkemyksen siitä, että asiat ovat muutettavissa. Voimaantuminen edellyttää uskoa siihen, että itsellä on muutosvoimaa ja että oma ongelma voi olla jaettu.

Itseäni on viime aikoina askarruttanut kysymys siitä, mistä tämä usko syntyy.

Kokemuksen ääntä tulee kuunnella

Kun lapsilta ja nuorilta kysyy, minkälaiset mahdollisuudet heillä on vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja omiin asioihinsa, korostuu vastauksissa tietoisuus vähäisestä vaikutusvallasta. Lastensuojelun Keskusliiton raportissa Nuorten äänen pitää kuulua kuvataan nuorten turhautumista siihen, että heitä kyllä luvataan kuunnella, mutta ei sitten kuitenkaan oikeasti kuunnella.

Monimuotoiset perheet -verkoston järjestöjen kanssa toimiessani olen havainnut, että usein paras asiantuntemus jostakin ilmiöstä tai tilanteesta on niillä ihmisillä, jotka elävät siinä tilanteessa. Näistä tilanteista kumpuaa myös tieto siitä, miten asioita voisi tehdä toisin, paremmin. Jälleen kerran henkilökohtainen on poliittista.

Mutta ilmiöllä on kääntöpuolensa. On turhauttavaa, jos nuorille luvataan vaikuttamismahdollisuuksia, ja selviää, että nämä mahdollisuudet koskevat lähinnä sitä, mihin kortteliin tulossa oleva uusi skeittiramppi sijoitetaan. Lapsilta ja nuorilta kysytään ymmärrettävästi helpommin asioista, joiden mielletään olevan lasten ja nuorten asioita.

Georg Bolt, joka on tutkinut nuorten osallistamisstrategioita väitöskirjassaan (tuni.fi), tuo esiin, että tällainen lähestymistapa voi jopa haitata nuorten kokemusta osallisuudesta. ”Valitettavasti nuorisotyöntekijät, poliitikot ja viranhaltijat ovat hyviä luomaan suuria odotuksia osallistujien keskuudessa, mutta ikävä kyllä ne vastaavat harvoin osallistamisrakenteen todellisia rajauksia sillä seurauksella, että osallistuvat nuoret turhaantuvat vaikutusvaltansa niukkuudesta”, Bolt toteaa väitöskirjatiedotteessa.

Tässä ollaan nähdäkseni olennaisen äärellä.

Jokainen on enemmän kuin elämänhistoriansa summa

Nuorilla, aivan kuten naisilla, ei-valkoisiksi rodullistetuilla tai ihmisillä, joissa yhdistyvät nämä kaikki kolme ominaisuutta, on näkemyksiä aivan kaikesta. Ei vain omasta elämänpiiristään ja siihen liittyvistä asioista, vaan muustakin. On turhauttavaa tulla pelkistetyksi vain oman viiteryhmänsä edustajaksi. Olla se ”nuorisopoliitikko”, se ”naispoliitikko” tai se ”musta poliitikko”, jonka tehtävänä on vastustaa kategorisesti rasismia tai huolehtia siitä, ettei johonkin politiikkaohjelmaan pääse mukaan seksistisiä näkemyksiä.

Ollaan eturyhmäpolitiikan keskeisen ajatusvirheen äärellä: Päätöksenteossa on kuunneltava asianosaisten näkemyksiä heitä koskevissa asioissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisen voi typistää hänen asianosaisuuteensa. Erityisen tärkeää tämä on juuri nuorten, naisoletettujen ja ei-valkoiseksi rodullistettujen kohdalla. Heidät me näemme edelleen etupäässä oman ryhmänsä edustajina, emme yleispoliittisina yksilöinä, joilla voi olla sanottavaa esimerkiksi kaavoituksesta ja talouspolitiikasta.

Miten rakennetaan yhteiskunta, jossa henkilökohtainen voi olla poliittista, mutta poliittisen ei tarvitse olla henkilökohtaista? Kuntavaalit ovat yksi kohta, jossa tällaista yhteiskuntaa kohti voidaan pyrkiä. Mutta se edellyttää, että uskomme siihen, että jokainen ihminen on enemmän kuin oman henkilökohtaisen elämänhistoriansa summa. Ja että itsekin haluamme sitä olla.

Anna Moring
Kirjoittaja on Monimuotoiset perheet -verkoston johtava asiantuntija, joka tituleeraa itseään usein kaikkien alojen asiantuntijaksi – vain puoliksi leikillään.

Blogikirjoitus on osa lapsi- ja perhejärjestöjen yhteistä Anna ääni lapselle -kampanjaa. Tule mukaan varmistamaan, että tulevissa kuntavaaleissa 2021 valitaan päättäjiä, jotka huolehtivat lasten edusta!

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje