Lastensuojelun toimintakulttuurin visio – miten vahvistamme dialogisuutta?

Muistele tilannetta, jossa olisit kaivannut nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Yritit ehkä kertoa omaa näkemystäsi, mutta sitä ei noteerattu. Ehkä se tilanne oli mitätön ja kyseessä pikkuasia, mutta joka tapauksessa tökerö näkemyksesi ohittaminen jäi mieleen. Tai ehkä asia oli sinulle hyvin merkityksellinen ja siksi tilanteen muistaminen harmittaa vieläkin.

Todellisuutemme rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Jaamme toisillemme merkityksiä, arvoa ja arvottomuutta yhtä lailla sanattomasti elekielellä kuin myös puheella ja sanavalinnoillamme. Sanavalinnoillamme kutsumme yhteyteen tai torjumme.

Dialogisuus – me kaikki tarvitsemme sitä

Lastensuojelun työntekijät kohtaavat työssään jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat erilaisista syistä viranomaisavun ja kontrollin kohteena. Avun tarve ei suoraan tee ihmisestä avutonta, mutta pitkään jatkuneet vaikeudet läheisissä ihmissuhteissa ja arkisessa pärjäämisessä vaikuttavat aina jollain tavalla pystyvyysajatteluun ja omien tulevaisuuden mahdollisuuksien näkemiseen. Erilaisissa yhteyksissä on tärkeää kuulla herkällä korvalla henkilöitä, jotka ovat esteen tai elämäntilanteensa takia alisteisessa asemassa suhteessa ympäristöön.

Onnistumisista huolimatta asiakkaina on myös henkilöitä, jotka ovat kokeneet tulleensa ohitetuiksi.

Teoriassa lastensuojelussa ymmärretään laajalti dialogisuuden ja kunnioittavan kohtaamisen merkitys asiakkaan voimaantumiselle ja uusien mahdollisuuksien löytämiselle. Turvan ja helpotuksen tunne kuuluu asiakkaiden kertomuksista, jotka ovat kokeneet saaneensa apua.

Onnistumisista huolimatta asiakkaina on myös henkilöitä, jotka ovat kokeneet tulleensa ohitetuiksi. Sosiaalisen median keskustelupalstoilla ja kokemusasiantuntijoiden kertomuksissa (suomenkasper.fi) puhuvat lapset ja vanhemmat, joita järjestelmä ei ole tavoittanut ja jotka eivät enää tiedä, miten toimia tukalassa tilanteessaan. Kuvauksissaan he eivät uskalla kertoa tyytymättömyyttään viranomaiselle tai pelkäävät oman tahdon ilmaisun johtavan hankalan asiakkaan maineeseen. On vanhempien kokemuskertomuksia, joissa kukaan kunnasta ei enää vastaa puhelimeen ja valitusten kautta oman äänen ja oikeuksien hakeminen upottaa kuin juoksuhiekka. Kokemus on surullinen: järjestelmä näyttäytyy kasvottomana ja vastuuttomana eikä viranomaiseen voi luottaa.

Yhteyttä etsimässä

Sosiaalihuoltoa raamittavat oikeusperiaatteet ja järjestelmän rakenteet, joiden on tarkoitus ohjata työntekijää tarjoamaan kansalaiselle asianmukainen palvelu. Vaikka kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta on subjektiivinen, usein ihminen tunnistaa yhteyden tai yhteydettömyyden. Lain periaatteiden mukaisen asianmukaisen palvelun antaminen ilman yhteyden syntymistä on mahdollista, mutta ei yhtä hyödyllistä kuin yhteyden syntyessä.

Yhteys on erityisen tärkeä asiakkaan ja ammattilaisen kohtaamisessa silloin, kun ammattilainen käyttää merkittävää julkista valtaa suhteessa kansalaiseen. Velvoittavien ja rajoittavien päätösten äärellä ammattilaisella on erityinen velvollisuus varmistaa, että asiakas saa tarvittaessa yhteyden työntekijään sekä tietoa kaikista niistä toimenpiteistä ja perusteluista, jotka ovat edellisissä kohtaamisissa jääneet epäselviksi.

Jos asiakas ei koe tulleensa autetuksi, ei yhteiskunnallisella satsauksella ole paras vaste käytetylle resurssille.

Kun haemme vaikuttavuutta toimenpiteille, on tärkeää tehdä asioita tavalla, jolla toivottuja seurauksia saadaan aikaan. Jos asiakas ei koe tulleensa autetuksi, ei yhteiskunnallisella satsauksella todennäköisesti ole parasta mahdollista vastetta käytetylle resurssille.

Lastensuojelun ammattilaiset haluavat lisää aikaa lasten ja vanhempien tapaamisia varten. Tulevien hyvinvointialueiden tehtävä on varmistaa, että tämä toteutuu. Henkilöstön tarpeiden ja toiveiden aito kuuleminen edesauttaa dialogisten yhteistyösuhteiden syntymistä niin asiakkaan ja työntekijän välillä kuin kokonaisissa verkostoissa. Katse tulee kääntää yksilöllisten piirteiden analyysistä suhteisiin, systeemiin ja kuntouttavien verkostojen luomiseen (julkari.fi).

Toivomme kansalliseen lasten suojelemiseen dialogisuuteen perustuvaa toimintakulttuuria, jossa:

• yksilöiden diagnosoinnista siirrytään suhteiden ja systeemin tarkasteluun,
• mahdollistetaan monialaisen ja monitoimijaisen yhteistyön tekeminen,
• on riittävästi osaavia työntekijöitä, jotka tulevat itse kuulluiksi.

Kaikki Lastensuojelun visiota etsimässä -blogit löydät täältä.

Lähteet mm.

• Ahvenainen Armi & Hellsten Sari (2019) “Kun apu ei tunnu avulta” – lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksia lastensuojelusta. (pdf)
• Arnkil (2020) Kunnioittava ja toivoa herättävä kohtaaminen. Ennakointidialogin vetäjien käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
• Leena Wilén (2018) Kohtaamisia? – lastensuojelun arki työntekijöiden näkökulmasta. Mitä kuuluu lastensuojelu?
• Petrelius, P., Yliruka, L. & Miettunen, N. (2021) Systeemisiä kokeiluja – kohti jatkuvaa yhdessä oppimista. Työpaperi 7/2021. Helsinki: THL. (pdf)

Lastensuojelun visiota etsimässä -blogisarja on Lastensuojelun Keskusliiton asiantuntijoiden näkemyksiä eri teemoista, joita tulisi ottaa huomioon keskustelussa lastensuojelun kansallisesta visiosta ja lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta. Blogisarja ilmestyy noin kahden viikon välein.

Blogisarjaa kirjoittavat Lastensuojelun Keskusliiton asiantuntijat Annukka Paasivirta, Laura Holmi, Elina Kekkonen, Jonna Lindqvist, Johannes Jahnukainen, Kirsi Hokkila ja Riikka Westman.