Siirry sisältöön

Huvittelu kuuluu kaikille

Tällä kertaa Kaikille eväät elämään -vierailijablogisarjassa kirjoittavat Mannerheimin lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin Soppaa ja sympatiaa hankkeen koordinaattorit Jenni Vuorio ja Miia Päiviö. Hankkeessa tarjotaan päiväkoti-ikäisten lasten perheille ilmainen päivällinen ja mukavaa yhdessäoloa sekä tekemistä, jonka ohessa toteutetaan myös terveyskasvatusta ja palveluohjausta.

Tarjoamme työksemme soppaa ja sympatiaa. Työskentelemme turkulaisten lapsiperheiden kanssa lähiöissä. Haluamme lisätä perheiden vertaisuutta sekä voimavaroja. Ajattelemme, että tämä toteutuu parhaiten, kun järjestämme perheille päiväkotipäivän päätteeksi osallistavan ja yhteisöllisen ruokailuhetken.

Kohtaamme työssämme perheitä, joiden mahdollisuudet osallistua ja tehdä voivat olla rajallisia esimerkiksi etnisen taustan, taloudellisen tilanteen tai vaikkapa ruuhkavuosien vuoksi. Työssämme mahdollistamme näille perheille asioita, joista he todennäköisesti muuten jäisivät paitsi – rauhassa nautitusta päivällisestä pieniin arjen elämyksiin.

Huhtikuun lopussa veimme perheitä Linnanmäelle Lasten päivän tapahtumaan, jonka Lasten Päivän Säätiö järjesti. Teemme työtä tällä hetkellä neljässä päiväkodissa ja tarjosimme kaikille näiden päiväkotien perheille mahdollisuutta osallistua retkelle.  Saimme mahtavan tilaisuuden tarjota perheille maksuttoman huvipuistoretken.

Kolme linja-autollista innokkaita perheitä lähti retkipäivän aamuna kanssamme kohti Helsinkiä. Linja-autossa mutustelimme yhdessä retkieväitä. Sää ei valitettavasti suosinut retkeämme, vaan melkein koko päivän ajan satoi vettä. Sade ei kuitenkaan haitannut lasten riemua ja Linnanmäen tunnelmasta nauttimista. Kotiin kurvasimme yhteisen ruokahetken kautta, sillä Kaikille eväät elämään -avustusohjelma oli saanut McDonald’sin aterialahjakortteja jaettavaksi perheille. Maukkaat hampurilaiset katosivat nopeasti nälkäisiin suihin.

Päivä oli huikea kokemus perheille, niin lapsille kuin aikuisillekin. Monella perheistä ei ole ollut mahdollisuutta käydä huvipuistossa aiemmin. Kun resursseja on vähän, on tällaisten päiväretkien merkitys perheille suuri.  Se on mahdollisuus pysähtyä, nauttia yhteisestä ajasta ja tehdä jotain aivan täysin arjesta poikkeavaa. Kotilähiöstä poistuminen virkistää ja avartaa mieltä. Retkillä syntyy hyviä muistoja, joiden äärelle perhe voi palata useasti jälkikäteen.

Pyysimme perheiltä palautetta retkestä. He olivat erittäin kiitollisia. Erään vanhemman sanoin:

En ole pitkään aikaan mennyt retkille oman lapsen kanssa. On kiva viettää aikaa perheen kanssa. Kiitän sydämestäni tästä ihanasta retkestä.

 

Kaikille eväät elämään -avustusohjelma vähentää eriarvoisuutta. Ohjelmassa on mukana 23 lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työskentelevän järjestön kehittämishanketta ja Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi sen toteuttamista. Ohjelmaa rahoittaa STEA. Julkaisemme blogissamme ohjelmahankkeiden työntekijöiden kirjoituksia eriarvoisuudesta heidän työnsä näkökulmasta.

Soppaa ja sympatiaa -hanke>>

Linkki Kaikille eväät elämään -hankkeen sivuille 

 

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *