Siirry sisältöön

Tunnetko suuren teeskentelijän?

Lääketieteessä kutsutaan ”suuriksi teeskentelijöiksi” systeemisiä, koko kehoon vaikuttavia sairauksia, joiden jäljille on erityisen vaikea päästä.  Oireet saattavat olla aluksi niin epämääräisiä, vaihtelevia ja moninaisia, että potilas kulkee lääkäriltä toiselle valitellen ihottumaa, vatsakipua, unettomuutta, yskää kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Se on turhauttavaa. Aikaa, vaivaa ja rahaa tuhlautuu, mutta minkäs teet. Sairaudet nyt eivät vain kulje kyltti kaulassa.

”Great pretenderin” kyseenalaisen lempinimen ovat vuosien varrella ansainneet muun muassa tuberkuloosi ja borrelioosi. Samaan listaan pitäisi lisätä trauma. Sekin vaikuttaa mieleemme, kehoomme (ja ihmissuhteisiimme!) moninaisin ja salakavalin tavoin. Trauman repertuaariin kuuluu teeskennellä olevansa muun muassa käytöshäiriö, masennus, oppimisvaikeus, ADHD, ADD, pakko-oireinen häiriö, paniikkihäiriö, epilepsia tai persoonallisuushäiriö.

Trauma tempoo kehomme näyttämöllä, vetelee naruista mielemme labyrinteissä.

Se jähmettää ja kiihdyttää.

Saa ajattelemaan aivan hulluja tai ei yhtään mitään.

Saa riehumaan, saa käpertymään.

Saa torjumaan ja takertumaan.

Saa uhmaamaan. Saa alistumaan, kyselemättä.

Saa vaatimaan kaiken heti ja nyt –  ahnehtimaan, tuntematta silti koskaan täyttymystä.

Saa tuhomaan kaiken hyvän, jo ennen kuin sitä on ehditty edes tarjota.

Se muuttaa oman kehon viholliseksi, jota saa ja pitää satuttaa. Tai hauraaksi koteloksi, jota on suojattava, koska se ei kestä enää yhtään kosketusta.

Lopulta trauma rajaa mielen maailman pieneksi turvahuoneeksi, jossa uskaltaa juuri ja juuri hengittää. Pinnallisin vedoin.

Traumakaan ei kulje kyltti kaulassa. Vasta huolellinen, pitkäkin arvio riisuu ylimääräiset roolit. Miten turhauttavaa, turhan tuntuista, mutta välttämätöntä. Jäljelle jää usein päällekkäisiäkin häiriöitä, paljon autettavaa ja hoidettavaa.

Oikeille jäljille pääsee vain pysähtymällä, aina uudestaan. Millainen onkaan lapsen näkökulma aikuisen merkitsemien esitietojen takana? Millaiseen kehoon, millaisen mieleen, millaiseen kasvun hetkeen nämä elämän tapahtumat osuivat?

Kuunteleminen onnistuu vasta kun aikuisen oma mieli on läsnä. Jotakin ratkaisevaa voi kokea ja tunnistaa yhdessä vasta kun kaikki minussa sanoo sinulle: Sinä olet tässä ja nyt– ja niin olen minäkin.

Vierailijana blogissamme on lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantala, jonka puheenvuoro ’Sinä olet tässä ja nyt: traumatisoituneen lapsen arjen vakauttaminen’ kuullaan Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® keskiviikkona 26.9. klo 9 Logomo-salissa.

Valtakunnallisten Lastensuojelupäivien (25.-26.9.2018) ohjelma>>

Kommentit

Tällä artikkelilla ei ole yhtään kommenttia.

Kommentointi on suljettu tälle artikkelille.