Siirry sisältöön

Strategia ja toimintasuunnitelma

Strategia vuosille 2018-2021

Lastensuojelun Keskusliiton strategiassa vuosille 2018-2021 on määritelty keinot, joilla vastataan toimintaympäristön jatkuvasti muuttuviin haasteisiin. Keskusliitto pyrkii strategiakaudella entistä vuorovaikutteisempaan voimien yhdistämiseen, rohkeampiin avauksiin vaikuttamistyössään sekä innovatiiviseen ja proaktiiviseen lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseen.

Visio

Vahvistamme hyvän lapsuuden edellytyksiä, yhdistämme voimia ja vaikutamme rohkeasti yhteiskunnassa.

Missio

Lastensuojelun Keskusliiton missiona on kehittää lastensuojelua ja rakentaa vuorovaikutuksen siltaa järjestöjen, julkisen sektorin, kansalaisten ja päättäjien välillä lapsen edun ja oikeuksien toteutumiseksi. Vaikutamme sen puolesta, että:

  • lapsen oikeudet yhteiskunnassa toteutuvat
  • hyvän lapsuuden itseisarvo tunnustetaan
  • lapset, nuoret ja perheet huomioidaan päätöksenteossa ja
  • lasten osallisuus yhteiskunnassa toteutuu.

Arvot

Keskusliiton arvot ovat inhimillisyys, rohkeus ja avoimuus. Strategiassa on avattu, mitä nämä tarkoittavat toiminnan kannalta.

Toiminnan strategiset tavoitteet

Strategiassa on määritelty viisi strategista tavoitetta:

1)     Päättäjien ymmärrys lasten ja perheiden eriarvoistumisesta ja yhdenvertaisuutta edistävistä käytännöistä on kasvanut.
2)     Lapsen oikeudet tunnetaan ja huomioidaan poliittisessa päätöksenteossa.
3)     Lapsilähtöisyys toteutuu lapsi- ja perhepolitiikassa
4)     Lasten ja nuorten osallisuus toteutuu eettisesti kestävällä tavalla.
5)     Lastensuojelun vaikuttavuus lisääntyy tietopohjaisen ohjauksen avulla.

Strategia vuosille 2018-2021

Toimintasuunnitelma 2018-2019

Toimintasuunnitelma konkretisoi sitä, millaisilla toimilla strategiassa määritellyt tavoitteet saavutetaan. Viimeisin toimintasuunnitelma on laadittu kaksivuotiskaudelle 2018-2019 suunnittelun ja seurannan pitkäjänteisyyden mahdollistamiseksi. Toimintasuunnitelman toteutumista seurataan kuitenkin vuosittain vuosikatsauksessa, jolloin sitä voidaan tarvittaessa myös päivittää.

Lapsuuteen vaikuttavat toimintasuunnitelmakaudella monet suuret ja pienemmät ilmiöt sekä tehtävät poliittiset ratkaisut. Keskusliiton kannalta on olennaista seurata ja tunnistaa toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia sekä toisaalta vaikuttaa itse aktiivisesti niiden toteutumiseen.

Toimintasuunnitelma-2018-2019