Hyppää sisältöön

Rokotevastaisuus leviää siellä missä populismikin

Politiikka & Yhteistyö
Uutiset
6.05.2019
Rokotevastaisuus leviää siellä missä populismikin

Populismi brexiteineen ja trumpeineen kasvaa globalisaation koettelemien kansankerrosten syvästä epäluottamuksesta poliittista eliittiä kohtaan. Samalla hiipuu usko muihinkin virallisiin totuuksiin, lääketiede mukaan lukien.

Poliittinen populismi kytkeytyy vahvasti rokotevastaisuuteen, kertoo lontoolaisen Queen Mary yliopiston tuore tutkimus. Populistipuolueiden kannattajien epäluottamus kohdistuu sekä rokoteohjelmista vastaaviin asiantuntijoihin että rokotteita tuottaviin yrityksiin.

Tutkijat vertasivat 24 EU-valtion vuoden 2014 eurovaalien tuloksia Vaccine Confidence -projektista seuraavana vuonna saatuihin tuloksiin. Kyseiseen projektiin kuuluvassa tutkimuksessa kysyttiin 67 maan yli 65 000 kansalaiselta mielipidettä rokotteiden tärkeydestä, tehokkuudesta ja turvallisuudesta.

Tutkimusartikkeli Populist politics and vaccine hesitancy in Western Europe: an analysis of national-level data julkaistiin European Public Health -lehdessä helmikuussa.

Maissa, joissa populistisiksi luokiteltujen puolueiden ääniosuus oli suuri, myös rokotuksia turhina, tehottomina tai niitä vaarallisina pitävien ihmisten osuus oli suuri.

Selvimmin kytkös näkyi Italiassa, jossa populistipuolueet saivat noin 45 %:n kannatuksen, ja lähes viidennes kyselyyn osallistuneista piti rokotuksia tehottomina ja vielä suurempi osa epäili niiden turvallisuutta.

Populistit ovat suosittuja myös Ranskassa ja Kreikassa, jotka erottuvat muista Euroopan maista myös rokotevastaisuudellaan.

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin tiedetään tavanneen tunnettuja rokotusten vastustajia ja osoittaneen sympatiaa heidän ajatuksilleen.

Italian hallitus hyväksyi toissa vuonna asetuksen, jonka perusteella vanhempia voidaan sakottaa, mikäli heidän lapsensa eivät ole saaneet tiettyjä rokotuksia ennen päivähoidon tai esikoulun aloittamista. Syynä tiukkaan linjaan oli tuhkarokkotapausten kominkertaistuminen paljolti siksi, että lasten rokottaminen oli vähentynyt.

Tämä teksti on julkaistu alunperin Lapsen Maailma -lehdessä 5/2019. Tutustu kyseisen numeron sisältöön.

Tilaa Lapsen Maailma -lehti

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje