Hyppää sisältöön
Samalla puolella?
Maksuttomat julkaisut

Samalla puolella?

Susanna Hoikkala, Hanna Heinonen. Samalla puolella? Näkökulmia perheiden jälleenyhdistämiseen lastensuojelussa. 2013. Lastensuojelun Keskusliitto. ISBN 978-952-7002-02-5 (PDF).
Kuvaus

Suomessa sijaishuolto on lähtökohtaisesti väliaikaista ja lastensuojelun tavoitteena on aina perheiden jälleenyhdistäminen. Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret palaavat biologisten vanhempiensa luokse käytännössä kuitenkin melko harvoin.

Selvityksessä pohditaan mitkä tekijät estävät perheiden jälleenyhdistämistä, milloin se on lapsen edun mukaista, kuka ottaa vastuun biologisten vanhempien kanssa tehtävästä työstä sekä mikä on sijaishuoltopaikkojen rooli ja vastuu perheiden jälleenyhdistämiskäytännöissä. Selvityksessä perheiden jälleenyhdistämistä on selvitetty sijaishuoltopaikoille, sosiaalityöntekijöille ja vanhemmille lähetetyllä kyselyllä, johon saatiin yhteensä 141 vastausta.

Ostoskori

0
Välisumma 0 €
Sulje