Kun kadotin taustani – keskustelu väestöennusteesta ja maahanmuutosta
Jokainen meistä on kotoisin jostain. Juuremme vaikuttavat siihen, miten oma identiteetti rakentuu. Identiteetti määrittelee, kuka olet ja vaikuttaa myös elämän valintoihin ja tavoitteisiin. Miten käy, joudut häpeämaan taustaasi jo lapsena? Jos ainoa selviytymismekanismi on oman taustan kieltäminen ja piilottaminen? Itse olen joutunut pohtimaan identiteettiäni jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun olin ainoa maahanmuuttajataustainen oppilas koulussani. Jo […]
Jokainen meistä on kotoisin jostain. Juuremme vaikuttavat siihen, miten oma identiteetti rakentuu. Identiteetti määrittelee, kuka olet ja vaikuttaa myös elämän valintoihin ja tavoitteisiin.
Miten käy, joudut häpeämaan taustaasi jo lapsena? Jos ainoa selviytymismekanismi on oman taustan kieltäminen ja piilottaminen?
Itse olen joutunut pohtimaan identiteettiäni jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun olin ainoa maahanmuuttajataustainen oppilas koulussani. Jo yläasteella opin piilottelemaan taustaani, sillä siten sain nopeammin hyväksyntää ja enemmän ystäviä. Valintani oli helppo, sillä se lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta eikä minua torjuttu.
Kun kohtasin uusia ihmisiä, tein kaikkeni, ettei kukaan olisi huomannut erilaisuuttani. Kun joku yhtäkkiä kysyi, mistä olen kotoisin, niin ensimmäinen ajatukseni oli ”voi hitsi, miksi minun pitää kaikista maailman maista olla juuri Venäjältä.” Venäläisyys ei ole missään vaiheessa ollut suosiossa, etenkään Suomessa, jossa talvisodan henki vieläkin kummittelee. Kun valmistumiseni jälkeen hain oman alani työpaikkoja, muistan ensimmäisen kysymyksen olleen ”Onko sinulla edes Suomen kansalaisuutta”?
Ajattelin pitkään, että voin piilottaa taustani koko elämäni ajan. Myöhemmin ymmärsin, että ei ole mahdollista elää tällaisessa vinoutuneessa todellisuudessa. Jouduin kohtamaan asian, eikä se ole ollut helppoa. Onneksi ympärilläni on paljon mahtavia ihmisiä, jotka osaavat ymmärtää ja tukea.
Tilastokeskuksen tuore väestöennuste herätti huolta suomalaisten syntyvyydestä. Keskusteluissa yhtenä ratkaisuna väestörakenteen haasteisiin on esitetty työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Tässä keskustelussa on muistettava, että työperäisessä maahanmuutossa on usein kyse myös kokonaisista perheistä. Tällä tavalla minäkin aikoinaan muutin Suomeen – osana perhettäni.
Kun vanhemmat kokevat stressiä perheen tulevaisuudesta uudessa maassa, jää lapsi usein yksin omien tunteidensa kanssa. Se, miten yhteiskunta ottaa maahanmuuttajat vastaan, vaikuttaa suoraan koko perheen hyvinvointiin. Osallisuus lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tunne omasta merkityksestä yhteisön jäsenenä kasvaa.
Jäin pohtimaan, minkälaisessa Suomessa elämme tulevaisuudessa. Tästä on tärkeää keskustella. Syrjimättömyys kuuluu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteisiin. Se ei toteudu pelkästään kieltämällä syrjintä lainsäädännöllä, vaan valtioiden tulee myös aktiivisesti tunnistaa syrjintää ja puuttua siihen. Miten tämä toteutuu todellisuudessa?
Toivottavasti olemme kaikilla yhteiskunnan tasoilla oikeasti valmiita ottamaan vastaan erilaisia lapsia, nuoria ja aikuisia – varhaiskasvatuksesta työelämään.
Kommentit (0)