Hyppää sisältöön

Parisuhteen tukeminen on lapsuuden turvaamista

Politiikka & Yhteistyö
Lapsen arki
Blogit
28.02.2023
Parisuhteen tukeminen on lapsuuden turvaamista

Kaikissa perheissä voi tulla vastaan hankalia elämäntilanteita ja kriisejä. Usein kuormittavat tilanteet vaikuttavat paitsi perheen arkeen, myös vanhempien väliseen parisuhteeseen. Lapset ja nuoret huomioivat herkästi vanhempiensa väliset tunnetilat, jotka vaikuttavat vanhempien kykyyn olla lapsen turvana. Kun riskitekijät lapsuudessa ja perheessä kasaantuvat, kasvaa myös sen uhka, että lapsi alkaa oirehtia psyykkisesti.

Jo yksin vanhempien parisuhteen toimimattomuus, kuten vanhempien väliset riidat, voivat näkyä lapsilla ja nuorilla käytöshäiriöinä, kognitiivisen suorituskyvyn alenemisena, emotionaalisina häiriöinä sekä vertaissuhteisiin liittyvinä ongelmina (Lahikainen Anja Riitta, Paavonen Juulia E, 2011). Etenkin jos vanhempien riidat ovat voimakkaita ja liittyvät suoraan lapsiin, aiheutuu siitä lapsille hyvinkin vakavatasoisia ongelmia. Lapsilla on taipumus syyllistää itseään vanhempien välisistä, lievistäkin ristiriidoista. Tämä syyllistäminen on yhteydessä lapsuuden aikaiseen masennukseen ja ahdistukseen. (Ablow et al, 2009.)

Aikuistenkin on vaikea kestää todella hankalia tunteita – lapselle tunteet voivat olla musertavia ja kestämättömiä.

Lapsen oma paha olo voi purkautua niin, ettei lapsi halua enää viettää aikaa kavereiden kanssa tai harrastuksissa, tai osallistua koulussa luokan toimintaan. Aikuistenkin on vaikea kestää todella hankalia tunteita, kuten häpeää ja syyllisyyttä, joita vaikea kotitilanne herättää. Lapselle tunteet voivat olla musertavia ja kestämättömiä.

Kun vanhemmat saavat apua parisuhteen pulmiin, lisääntyvät heidän valmiutensa edistää perheessä sopuisaa vuorovaikutusta ja ilmapiiriä, ja tätä kautta myös lasten psyykkistä hyvinvointia. Tulevilla hyvinvointialueilla ja perhekeskuksissa tulee sitoutua tarjoamaan vanhemmille riittävästi tukea parisuhteen kysymyksissä sekä ammattilaisille riittävä osaaminen parisuhteiden tuen tarjoamiseen.

Kirjoittaja:

Laura Huuskonen, asiantuntija, Parisuhdekeskus Kataja ry


Lähteet:

Ablow, J, C, Measelle, J, R, Cowan, P, A. Carolyn, P. 2009. Journal of Family Psychology 23 (4). Linking Marital Conflict and Children’s Adjustment: The Role of Young Children’s Perceptions.

Lahikainen Anja Riitta, Paavonen Juulia E 2011: Perhe ja lapsen hyvinvointi. Teoksessa Toiminnallisia loukkuja : hyvinvointi ja eriarvoisuus yhteiskunnassa (toim. Oksanen Atte, Salonen Marko).Tampere University Press.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sulje