Hyppää sisältöön

Unelmien johtaja – Lastensuojelun johtamispäivät

Unelmien johtaja – Lastensuojelun johtamispäivät

Tervetuloa unelmien johtajaksi!

Lastensuojelun johtaminen on vaativaa työtä, joka vaatii hyviä ihmisten johtamisen ja kohtaamisen taitoja, kykyä hallita isoja kokonaisuuksia sekä jaksamista kantaa vastuuta paineisissakin paikoissa. Lastensuojelun johtaja johtaa unelmia: omiaan, tiiminsä ja asiakkaiden.

Lastensuojelun Keskusliitto kutsuu Sinut mukaan ensimmäisille lastensuojelun johtamispäiville pohtimaan, millainen johtaja olet, millainen johtaja haluat olla – ja miten saavutat tavoitteesi.

Unelmien johtaja – Lastensuojelun johtamispäivillä 8.-9.6.2022 verkostoidut ja saat eväitä itsesi ja tiimisi johtamiseen, psykologisen turvallisuuden rakentamiseen sekä intuition hyödyntämiseen johtamistehtävässäsi. Kuulet innostavia puheenvuoroja muun muassa opetusministeri Li Anderssonilta, intuitiotutkija Asta Raamilta, Itlan toimitusjohtaja Petri Virtaselta, Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankinilta sekä viestinnän ja johtamisen valmentaja Lilly Korpiolalta. Työskentelet yhdessä muiden osallistujien kanssa systeemisen ja dialogisen johtamisen ja muuttuvan sote-ympäristön asettamisen vaatimusten parissa.

Johtamispäivät on tarkoitettu lasten ja perheiden parissa työskenteleville johtajille ja johtamisesta kiinnostuneille.

Oletko valmis? Me olemme!

Esitykset

Ohjelma

Unelmien johtaja – Lastensuojelun johtamispäivät järjestetään Radisson Blu Royal Hotel Helsingissä 8.-9.6.2022. Ohjelma täydentyy myöhemmin.

Keskiviikko 8.6.2022

klo 9–10.00 Ilmoittautuminen

klo 10.00 Tervetuloa

  • Ulla Siimes, toiminnanjohtaja, Lastensuojelun Keskusliitto

klo 10.15 Minä johtajana

  • Pia Adlivankin, toimitusjohtaja, Linnanmäen Huvipuisto
  • Tomi Niskakoski, puheenpidon Suomen mestari, yrittäjä, business coach, kouluttaja ja näyttelijä

Keskustelua puheenvuoron pitäjien ja yleisön välillä

  • Essi Aulanko, oivaltamisen kirittäjä, ORARE pro communicare

klo 12.15 Lounas

Klo 13.15 Systeeminen ja dialoginen johtaminen lasten ja perheiden palveluissa

  • Kai Alhanen, TT, FM, tutkija, kouluttaja, työnohjaaja
  • Petri Virtanen, toimitusjohtaja, professori, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla
  • Satu Mäki-Fossi, perhepalvelujen johtava sosiaalityöntekijä, Järvi-Pohjanmaan perusturva

Yhteistä työskentelyä puheenvuorojen pohjalta

  • Miia Pitkänen, johtaja, vaikuttaminen ja yhteiskuntasuhteet, Lastensuojelun Keskusliitto
  • Annukka Paasivirta, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto

Klo 15.15 Iltapäiväkahvi

Klo 15.45 Miten johdan psykologista turvallisuutta muutoksessa ja kriisiaikoina

  • Lilly Korpiola, tietokirjailija, viestinnän ja johtamisen valmentaja

Klo 17.00 Päivän päätös, verkostoitumista kuohuviinin ja pienen purtavan äärellä

Torstai 9.6.2022

Klo 9.00 Muuttuvan sote-ympäristön asettamat vaatimukset johtamiselle

  • Hanna Heinonen, johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus
  • Hermanni Hyytiälä, kehitysjohtaja, Aiwo Digital Oy
  • Leena Mämmi-Laukka, toimialuejohtaja, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Yhteistä työskentelyä puheenvuorojen pohjalta

  • Ulla Siimes, toiminnanjohtaja, Lastensuojelun Keskusliitto
  • Miia Pitkänen, johtaja, vaikuttaminen ja yhteiskuntasuhteet, Lastensuojelun Keskusliitto

Klo 10.30 Lasten ja perheiden palveluiden johtaminen muuttuvassa sote-ympäristössä

  • Li Andersson, opetusministeri

Klo 11.00 Tauko

Klo 11.15 Älykäs intuitio ja ihmeiden potentiaali

  • Asta Raami, intuitiotutkija, kouluttaja ja tietokirjailija

Klo 12.15 Unelmien johtaja, mitä vien kotiin? Johtajapäivien päätös

  • Lastensuojelun Keskusliitto, johtoryhmä

Klo 12.30 Päätöslounas

 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry logo

Yhteistyössä mukana.

Tiedot

Aika
08. 06. 2022 09:00 - 09. 06. 2022 13:00
Paikka
Radisson Blu Royal Hotel Helsinki

Lisää tapahtumia

Sulje